keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Elokuvan taikaa

Cavazzano, Riku Perälä, von Bagh.
Giorgio Cavazzano ja Peter von Bagh olivat Päivälehden museossa julkistamassa uutta elokuva-aiheista Disney-sarjakuvien kokoelmakirjaa. Teoksessa on kolme Cavazzanon tekemää sarjakuvamukaelmaa tunnetuista elokuvaklassikoista ja von Baghin esipuhe ja elokuvien esittelyt.

Kirjan avaa tunnelmallisesta Casablancasta poikkeuksellisissa mustavalkosävyissä tehty versio.Toisena on Fellinin elokuvasta Tie - La Strada vanhalla 1930-luvun tyylillä toteutettu mukaelma ja kolmantena on uudemmasta italialaisesta elokuvasta, Giuseppe Tornatoren Legenda nimeltä 1900 piirretty sarjakuva.

Peter von Bagh totesi, että toisin kuin meillä, Italiassa - Cavazzanon kotimaassa - ja Ranskassa, elokuvan ja sarjakuvan välillä on hyvin läheinen yhteys. Sarjakuvan tekijät ovat tehneet elokuvia ja päinvastoin. Sama tilanne mainituissa maissa on elokuvan ja kirjallisuuden vällillä. Ehkä siitä syystä ranskan- ja italiankielisissä maissa sarjakuvaa arvostetaan eri tavalla kuin esimerkiksi meillä. Suomessa sarjakuvaa on pidetty infantiilina ilmaisumuotona, mutta esimerkiksi Italiassa niihin on jo pitkään suhtauduttu vakavasti, vaikka tietty lapsenmielisyys olisikin tallella. Infantiilius ja lapsellisuus eivät ole aina sama asia.

Idea Casablancaan  syntyi railakkailla illallisilla, joilla Cavazzano ja elokuviin sekä sarjakuviin erikoistunut toimittaja Vincenzo Mollica pohtivat mistä elokuvasta syntyisi hyvä Disney-sarjakuva. Casablanca oli helppo miehittää Disney-hahmoilla, vastineet elokuvan henkilöille löytyivät helposti ja niin elokuvaan hankittiin oikeudet, jotka nekin irtosivat ilmeisen helposti. Bagh mainitsi myöhemmin vielä erityisesti kuinka eräs suomalainen teatteri on jo vuosia koittanut turhaan saada elokuvan teatteriesitysoikeudet. Disney-sarjakuvaan ne heltisivät kerralla.

Casablancan sarjakuvaversio osui sittemmin Federico Fellinin silmiin ja hän soitti Cavazzanolle heti saatuaan Topolino-lehden toimituksesta tämän numeron. Sarjakuvista koko ikänsä innostunut ja piirtäjänäkin urallaan toiminut Fellini halusi, että jostakin hänen elokuvastaan tehtäisiin myös Disney-versio ja ehdotti La Stradaa. Vaikka Fellini oli La Stradan jättimenestyksen myötä sanonut ei kaikille Hollywoodin rahamiesten houkutuksille, ehdotti hän nyt itse Disney-sarjakuvan tekemistä tästä filmistä.

Fellinin vaimon Giulietta Masinan ehdotuksesta sarjakuva piirrettiin vanhaan tyyliin ja se roolitettiin niillä hahmoilla, joilla se on nyt toteutettu. Tien sarjakuvaversiossa esiintyvät Fellini vaimoineen ja alkulähtökohtana on "nykyhetki", vuosi 1956, jolloin Fellini sai Oscarin La Stradasta. Sarjan alussa hieman vastahakoinen Fellini matkustaa USA:han Oscar-juhliin ja varsinainen tarina nähdään lentokoneessa nukahtaneen Fellinin unessa.  Cavazzano käytti 1930-tyylillä piirrettyihin osuuksiin erilaisia työvälineitä ja tekniikoita. "Vanhat" kohtaukset hän piirsi vanhalla piirustusterällä ja käytti kuviin liimattavaa rasterikalvoa, 1930-luvun tyyliin.

Niin oudolta kuin se kuulostaakin, sarjakuvan loppukohtaus - se voidaan tässä kertoa ilman spoilereita - perustuu tositapahtumiin. Fellini oli kovasti myrtynyt siitä, että La Stradan tuottaja Dino De Laurentiis hyppäsi lavalle plokkaamaan Oscar-pystin tämän puolesta. Giulietta Masina lepytteli miestään viemällä tämän Disneylandiin. Kun Walt Disney kuuli suuren ohjaajan haluavan vierailulle huvipuistoonsa, järjesti hän Fellinille suuren villin lännen hyökkäyksen, lähes samaan tapaan kuin sarjakuvan lopussa näytetään. Elokuvamiehet fanittivat toisiaan.

Mestro signeeraa.
Tornatoren 1900-elokuvan sarjakuvaversiosta Peter von Bagh totesi, että se on onnistuneempi kuin alkuperäinen, jähmeä ja raskas elokuva. Sarjakuvassa on leffasta puuttuvaa liikettä ja raikkautta. Sarjakuvassa kuvataan myös onnistuneesti kuvallisin keinoin siitä fyysisesti puuttuvaa musiikkia.

Peter von Bagh tähdensi vielä kuinka nämä Cavazzanon sarjakuvamukaelmat eivät ole pelkkiä parodioita, eivätkä yksin pelkkiä kunnianosoituksiakaan, vaan ne ovat kuin eräänlaista vuoropuhelua kahden eri ilmaisumuodon kanssa. Ne ovat myös kuin elokuvakritiikkejä, joiden avulla tuttuja elokuvia katsoo uusin silmin ja niihin saa näin uusia näkökulmia.

Kirjan julkaisun yhteydessä avautui Päivälehden museossa Helsingissä (Ludviginkatu 2–4) Cavazzanon sarjakuvaoriginaaleja ja -vedoksia esittelevä pieni näyttely, jonne on vapaa pääsy. Teokset ovat esillä 16.10.2011 saakka.

Kvaak.fi:n arvio kirjasta, S.Santikko.

tiistai 27. syyskuuta 2011

NAFS(k)uriren

Kansikuva Li Österberg.
Eivät ainoastaan saksalaisankistit täyttäneet tänä vuonna 35 vuotta. Läntisen naapurimaamme Nationella Ankistförbundet I Sverige (kvack) täytti tasan 35 vee ihan viikko sitten.

Nafs(k) perustettiin 21.9.1976 Brommassa Tukholmassa Nya Elementars lukiossa. Kolmen opiskelijan ydinjoukko Stefan Diös, Frederik Ekehed ja Greger Nässen innostuivat Jon Gislen kirjasta Ankismen, pitivät kokouksen ja perustivat yhdistyksen. Diös on nykyään Kalle Ankan arvostettu kääntäjä.

Carl Barks kutsuttiin kunniajäseneksi jo 1978 spesiaalilla jäsennumerolla H313. Ankkamaestron kunniajäsenyys huipentui vuonna 1994, kun Barks kiersi Eurooppaa. Hänet ylennettiin juhlatilaisuudessa Sudenpentujen huippuhännäksi (häntää saa riiputtaa lakin päällä, muistattehan). Reipas teräsvaari oli selvästi tästä ilahtunut (kuva).
Barks pääsi huippuhännäksi.

Yhdistyksellä on arkisto, lainauskirjasto ja se julkaisee, tosin harvakseltaan - noin kerran vuodessa - jäsenlehti NAFS(k)urirenia. Yhdistys on myös järjestänyt ankoneja ja osallistunut mm. Small Press Expoon. Yhdistys myös ylläpitää englanninkielistä DCML-sähköpostilistaa ja vastaavaa ruotsinkielistä Ankismenia.

Uusi NAFS(k)uriren ilmestyi äskettäin ja sen mukana tuli hieno jäsenkortti, jollainen oli ollut poissa käytössä usemman vuoden ajan.

Jäsenkortti.
Uuden numeron sisällöstä voisi mainita Joakim Gunnarsonin jutun Barksin jäämistöstä löytyneistä hylätyistä tarinaideoista ja -aihioista, joiden voi olettaa olleen alkuaihioita tutummille, julkaistuiksi päätyneille sarjoille - kiintoisa vilkaisu Barksin työtapoihin. Eläkkeelle viime vuonna jäänyttä Disneyn arkistonhoitajaa Dave Smithia on haastateltu. Kemisti Sten Olivegård kirjoittaa arvomineraalien etsimisen kuvauksista Barksin sarjoissa. Ja on tässä 40-sivuisessa pikkulehdessä paljon muutakin.

www.nafsk.se

tiistai 20. syyskuuta 2011

Värilähetys netissä

Tämä nyt ei varsinaisesti ole Pamauksesta mitenkään ylijäänyttä materiaalia, mutta julkaistiin aikanaan mustavalkoisena, kun ei niihin väreihin ole varaa.


Don Rosan täyttäessä viisikymmentä vuotta (siis kymmenen vuotta sitten!) Ankkalinnan Pamaus keräsi Donia fanittavilta suomalaisilta sarjakuvapiirtäjiltä onnittelupiirroksia, joiden originaalit lähetettiin Rosalle Kentuckyyn.

Työt julkaistiin 100 kpl painoksena ja jaettiin tilaajalahjana. Muut piirrokset olivat mustavalkoisia, mutta Koiviston Tarmo, joka vastikään julkaisi oman ankkasarjansakin Aku Ankassa, teki erittäin hienon värityön. Se pääsee kaikkien ihailtavaksi koko loistossaan vasta nyt. Netissä kun ei värit maksa mitään. Enjoy!

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Uusi Pamaus tulee!


Uusi Pamaus on mennyt painoon ja ilmestyy siis ihan pian! Kansikuva pikku teaserina ohessa. Lehden pääaiheina ovat ankistinen kryptozoologia ja saksalainen donaldismi. Haastattelussa on Helsingin Sarjakuvafestivaaleilla vieraileva Cèsar Ferioli!

Saksalaisia donaldisteja käsitellään laajalti, koska sikäläinen meikä-Ankkaa vastaava lehti Micky Maus täyttää tänä vuonna 60 vuotta ja donaldisti-yhdistys sekin 35 vuotta.

Saksalaiset donaldistit ovat asialleen hyvin vakavasti omistautuneita, hyvin akateemisia ja hyvin tieteellisiä, mutta totisen naaman takana pidetään kieli puolittain poskessa. Donaldistit ovat julkaiseet lehteään Der Donaldist (aiemmin Der Hamburger Donaldist) vuodesta 1976 lähtien.

Deutsche Organisation der nichtkommerziellen Anhänger des lauteren Donaldismus, eli suomeksi jotakuinkin Puhdasoppisen donaldismin kannattajien epäkaupallinen saksalainen yhdistys on pitänyt vuosittaisia donaldistisia kongresseja ympäri Saksaa jo kauan.

Heitetäänpä esille pari saksalaista donaldistien fanzinea. Donaldismin takana on Micky Maus -lehden suursuosio, joskaan sillä ei ole aivan yhtä laajaa lukijakuntaa kuin meillä. Micky Mausin suosio on taas hyvien, nokkelien ja korkeakulttuuriakin sisältävien puhekuplien ansiota.

Aku siteeraa niissä saksalaista klassista kirjallisuutta, käyttää kieliopillisesti monimutkaisia lauseita ja on taipuvainen filosofisille mietiskelyille. Puhekuplia on myös vahvasti lokalisoitu. Tarinoissa on lisäksi käännösten kautta tavallista "poliittisempi" sävy. Ankka on Saksassa, sanoisimmeko aikuisempi. Melkoinen osa Micky Mausin painoksesta myydään aikuisille lukijoille.

Siksi ankismi on Saksassa vankemmalla perustalla kuin Suomessa.

Kuplakäännösten takana oli Erica Fuchs, jonka vuonna 2001 saamia arvostettuja Heimito von Doderer ja Roswitha -kirjallisuuspalkintoja oheinen Der Donaldistin numero 115 juhlistaa. Micky Maus -lehden kielellä on ollut todella vaikutuksensa saksan kieleen.

Der Donaldistin lisäksi ilmestyy pieniä teemoittettuja erikoisnumeroita. Valikoin tähän vähän vanhemman (1983) Boemund von Hunoltsteinin vihkosen Kopisten am Werk, eli jäljentäjä työssään. Siinä tuodaan esille runsain ruutunäyttein, miten eri piirtäjät ovat kopioineet Barksilta hahmojen asentoja ja kokonaisia ruutujakin. Hunoltstein löytää yhdestä ainoasta Luciano Bottaron sarjasta (Aaveen aarre, AATK 14) peräti 121 Barksilta kopioitua hahmoa tai ruutua.

Bottarosta kyllä kehkeytyi noiden 1950-luvun alkuvuosien jälkeen taitava ankkapiirtäjä ihan omillaankin.