perjantai 16. kesäkuuta 2017

Muutama uutuuskirja

Pohjoismaista Disneyanaa


Disney-tilpehööriä kerätään varmasti melkein kaikkialla maailmassa. Erilaisia oheistuotteita on tehty lähes yhdeksänkymmenen vuoden ajan paitsi Yhdysvalloissa, niin myös Euroopassa. Keräilytuotteita on valmistettu Pohjoismaissakin tavaton määrä. Suomalaista Disneyanaa on esitelty Jukka Vesterisen kirjassa Disney-keräilijän käsikirja ja Hannu Heiskasen läkähdyttävän runsailla Disney-keräilijäsivuilla www.hanivei.fi. Sivustolta voi ladata usempia tavattoman laajoja luetteloita Disney-keräilyn eri aloilta. Tavallisempien lehtien ja kirjojen lisäksi löytyvät tiedot Disney-peleistä, kiiltokuvista, figuureista, pelikorteista ynnä muusta sellaisesta. Tiedot päivittyvät tuon tuostakin.

Siksipä Are Myklebustin ja Jan Ståle Engaasin Disney i Norge 1928 - 1969 on hyvin kiinnostavaa luettavaa, nimenomaan vertailumielessä. Norjalaiset saivat ainakin 1930-luvun aikana monenlaista Disney-tavaraa paljon enemmän kuin me köyhät suomalaiset. Ensimmäisen Mikki-kirjankin jo 1932, 24-sivuisen Mikke Mus: hallo allesammen -vihkosen, joka käytti brittiläistä materiaalia vuotta aiemmin ilmestyneestä Mickey Mouse Annualista ja kaikenlaista muuta kivaa. Mutta kyllä pohjoismaisessa Disneyanassa on silti enemmän yhtäläisyyksiä kuin eroja.

Norjassa on esimerkiksi saatu aivan samanlaisia viikkolehden kylkiäisiä ja tilaajalahjoja kuin Suomessakin. Norjalaisen Donald Duck & Co -lehden mukana esimerkiksi tuli koulun alkajaisviikolla 1957 samanlainen pahvinen "Aku Ankan televisio", joka oli Suomessa jaettu tilaajalahjana jo 1955. Ainoa ero oli siinä, että pahviläpyskä tuli irtonumeron kylkiäisenä ja uusia "ohjelmia" siihen tuli lisää seuraavien numeroiden mukana. Norjassa kun ei lehtien kotiintilaaminen ole lainkaan yhtä yleistä kuin Suomessa. Siellä tallaiset pienet jipot ovat irtonumero-ostajien täkyinä ja niitä onkin sitten keräilijöiden kiusana aika paljon.

Norjassa on vuosien aikana saatu myös paljon samoja julkaisuja kuin Suomessa. Tammen kultaisia kirjoja vastaava sarja oli Tidens gullbøker. Sama Tiden-kustantamo julkaisi myös muita samoja Disneyn kuva- ja tietokirjoja, mitä suomeksikin saatiin.

Myklebustin ja Engaasin kirjaa on mukava selailla ja peilata Norjassa tuotettuja tavaroita vastaaviin suomalaisiin. Egersundin fajanssifabriikin 1935 valmistettu lastenastiasto muistuttaa kovasti Arabian samanaikaista settiä, mutta on yksityiskohdissaan erilainen, vaikka käyttääkin paljolti samoja kuva-aiheita.

Pelikortteja, lautapelejä, postikortteja ja muita sellaisia tuotetiin joitakin norjalaisin kuvittajien voimin ja osa niistä julkaistiin meillä suomalaisina versioina sellaisenaan. Disney i Norge osaa jopa nimetä joitakin tekijänimiä historian hämäristä. Kurt Arnøyn värikkäitä maalauksia on nähty suomalaistenkin suklaarasioiden yms. kansina.  Arnøyn tunnistaa helposti lapsekkaan
näköisistä Disney-hahmoista, Akulla ja kumppaneilla on normaalia isommat päät ja teevadin kokoiset silmät.

Sarjakuvaentusiasteja kiinnostaa pitkähkö Disney-sarjakuvia ja lehtiä käsittelevä tekstiosuus. Kirjassa käydään läpi myös norjalaisten Disney-filmien levittäjien varhaisvuosia. Runsas kuvitus hivelee ainakin nostalgikon silmiä. Ehdoton kirja kaikille, jotka haluavat tuntea Disneyana-keräilyalaa ja historiaa laajemmalti. Painos on pieni (300 kpl), joten kannattaa toimia nopeasti, jos sen haluaa itselleen.


Kirjan saa helpoiten tilattua maksamalla sen tilausmaksun kirjan julkaisijan tilille:
Account name: DIN-heftet Regnskap
IBAN Account:  NO 33 3201 43 9387
BIC / SWIFT:       SPRONO22

Kirja maksaa 350 Norjan kruunua + posti- ja käsittelykulut Suomeen 110 kruunua. Euroissa yhteensä noin 50 euroa. Tilatessa on muistettava kirjoittaa viestiosaan oma nimi ja osoite.

Lisätietoja kirjasta: Are.Myklebust[at]nav.no


Barksin säilyneet kansioriginaalit


Keräilyn kermaa lienee uniikin alkuperäistaiteen haaliminen. Disney-puolella halutuimpia ja arvokkaimpia ovat tietenkin ankkamaestro Carl Barksin työt. Vaikka Barks piirsi yli 6700 sivua sarjakuvia ja 256 kansikuvaa, vain murto-osa tästä määrästä on säilynyt. Tunnettua on, miten kustantaja poltti suurimman osan kaikista sarjakuvaoriginaaleistaan, siis myös Barksin töistä.

Matti Eronen teki vuonna 1994 seikkaperäisen selvityksen noin kahdesta sadasta säilyneestä sivusta kirjassaan Carl Barks' Surviving Comic Book Art.

Nyt tälle kirjalle on saatu jatkoa. A Study from Shadows: Carl Barks' Surviving Comic Book Covers käy nimensä mukaisesti läpi säilyneitä kansioriginaaleja. Kansikuvat olivat toki mukana edellisessä tutkielmassa, mutta reilun parinkymmenen vuoden aikana esille on pompsahtanut kymmenen "uutta". 32-sivuinen kirjanen käy kaikki kannet kuvaesimerkein läpi ja niitä vertaillaan myös julkaistuihin versioihin. Joskus toimittajat olivat tehneet niihin pieniä muutoksia paino-originaaleja tehdessä, toisinaan taas Barks itse teki niihin omia lisäyksiään myytyään tai lahjoitettuaan niitä keräilijöille. Muutaman Barks jopa väritti itse.

Kirja on tällä hetkellä vielä valmisteilla, mutta tulee pian ainakin Amazoniin myyntiin. Digitaalista versiota voi kuitenkin jo selailla osoitteessa:

http://illusi0n.com/publications.html

Daan Jippes -näyttelyn katalogi


Kaikki ankistit tuntevat hollantilaisen Daan Jippesin taitavana Disney-sarjakuvien piirtäjänä. Hänhän muun muassa piirsi uudelleen kaikki Sudenpentu-sarjakuvat, jotka Barks 1970-luvun alussa pelkästään käsikirjoitti. Ne Jippes toteutti aito-barksilaiseen piirrostyyliin ja kyseiset tarinat on julkaistu Ankantekijät-kirjasarjan kokoelmanakin.

Jippesin koko repertuaari on tätä paljon, paljon laajempi. Seitsemänkymppisen mestaripiirtäjän retrospektiivinen näyttely avautui Hollannin sarjakuvamuseossa 20.5.2017. Ainakin Ger Aperldoorn on ladannut Youtubeen hienon videonpätkän tästä näyttelystä.

Onneksi kaikille niille, jotka eivät pääse paikalle, on museo julkaissut painavan ja herkullisesti kuvitetun katalogin näyttelystä. Se avaa silmät Jippesin graafiselle monipuolisuudelle ja laajuudelle. Tavaton määrä toinen toistaan upeammin tehtyjä sarjakuvia, sarjakuvalehtien kansikuvia, animaatioelokuvien konsepti- ja hahmoluonnoksia, storyboardeja.

Jippesin tähänastinen ura käydään runsain kuvaesimerkein läpi. On 15-kesäisen Jaanin sarjakuvayritelmiä, jotka ovat jo erittäin lupaavia. Esikuvat näkyvät toki selvästi, Franquin ja kumppanit ranskalais-belgialaisesta koulukunnasta. Myöhemmissä, ensimmäisissä julkaistuissa töissä on Mad-lehden Mort Druckerilta saatuja vaikutteita.

Jippes työskenteli 1960-luvun lopulla Pep-lehden kuvittajana, missä löytyi kuhunkin tarpeeseen sopiva erilainen piirrostyyli kuin taikurin hatusta. Sitten 1970-luvun puolivälistä hän toimi hollantilaisen Donald Duck -lehden art directorina ja taitelijana.

Yhdysvaltoihin Jippes meni animaatio- ja sarjakuvatöihin 1980-luvulla, jolloin syntyivät storyboardit moniin Disney-filmeihin ja kansikuvat Gladstonen legendaarisiin ankkalehtiin. Palattuaan Eurooppaan 1990-luvun jälkeen on töitä syntynyt paitsi Egmontin Disney-julkaisuihin, myös moniin aikakauslehtiin.

Jippes on taiteilija, joka pystyy jäljittelemään lähes kenen tahansa tyyliä, mikä on taannut pysyvän toimeentulon. Tämän huikean taidon varjopuolena häneltä puuttuu se jokin todella suuri oma työ, koska hänellä ei ole omaa tunnistettavaa tyyliä.


Katalogia voi kysellä osoitteesta: info[at]stripmuseum.nl
http://www.stripmuseum.nl/Daan_Jippes.html

perjantai 19. toukokuuta 2017

Mikki Hiiren sosiaaliturvatunnus

Uusin Aku Ankka Ekstran teemaspesiaali Haluatko miljardööriksi ilmestyi tänään (19.5.2017). Uusintana siinä julkaistaan Carl Barksin klassinen tietokilpailutarina.

Se julkaistaan nyt uusitulla käännöksellä, joka seurailee Barksin alkuperäistä dialogia aiempaa tarkemmin. Käännös on siis osapuilleen sama kuin Barksin kootuissa. Tarinan Aku Ankka -lehdestä vuosina 1970 ja 2000 lukeneet saattavat ihmetellä tietokilpailun vetäjän esittämää kysymystä, jossa Akulta kysytään Mikki hiiren sosiaaliturvatunnusta. Mitä ihmettä?

Niin se kuitenkin menee Barksin alkukielisessä sarjakuvassa.

Barks itse on kommentoinut tarinaa ja kyseistä ruutua näin:
"Script came from the office. I was paid $ 25 extra for 'revising' it.", ja: "I can't remember the origin of the 'Mickey's Social Security number' gag. It probably was in the script as it came from the office. I doubt that I would have felt it permissible to mention Mickey."

Erikoisinta kuitenkin on huomata originaaliruutua tarkastellessa kuinka kuplaan kirjoitettu "Mickey Mouse" ei selvästikään ole Barksin itsensä käsialaa. Se on siis lisätty siihen jonkun Westernin toimittajan toimesta. Miksi, sitä ei tiedetä, eikä sitäkään mitä kuplassa alkuaan sitten lienee lukenut. Palovakuutuskirja-väännös saattaa olla perua tanskalaiskäännöksestä.

Vain yksi klassinen käännös on jätetty ennalleen. Se huippuvaikea kysymys tietenkin, ankismin peruskalliota, johon ei ole uskallettu koskea: "Kuinka monta sangollista vettä virtaa Ankkalinnan kanavan kautta joka päivä?". Ankkalinnan kanava olikin alun perin oikeasti Niagaran putoukset.

tiistai 8. marraskuuta 2016

Disney-sarjakuvien koko tarina

Becattini, Alberto: 
Disney Comics: The Whole Story
Theme Park Press, 2016
ISBN 978-1683900177 
466 s. m/v, 15,4 x 23 cm
Pehmeäkantinen, $39,95


Vuonna 1995 Italiassa ilmestynyt Alberto Becattinin kirja Disney-sarjakuvien historiasta on lopultakin saatu laajemman yleisön saataville englanninkielisenä ja päivitettynä laitoksena. Vahinko vain, että kirjaan ei ole, ilmeisesti tekijänoikeussyistä, uskallettu laittaa yhtäkään näytekuvaa yhdestäkään sarjakuvasta.

Firenzeläinen Becattini (s.1955) on pitkän linjan Disney-asiantuntija ja sarjakuvantutkija. Lukion englannin kielen opettajana varsinaisen työuransa tehnyt Becattini aloitti toimintansa sarjakuvafandomissa jo 1970-luvun puolivälissä. Vuonna 1978 hän oli pistämässä pystyyn amerikkalaiseen sarjakuvaan ja Barksiin keskittyvää Funnies-fanzinea. Kymmenien vuosien aikana hän on kirjoittanut sarjakuvista lukuisiin alan julkaisuihin, sekä toiminut kääntäjänä ja julkaisijana.

Alkuaan tämän Disney-sarjakuvien historiikin oli tarkoitus ilmestyä jo 1980-luvun lopulla - englanniksi! Becattini oli Bolognan kirjamessuilla 1988 yhyttänyt brittiläisen kustantajan Justin Knowlesin, jolle hän oli ehdottanut kirjan tekoa. Justin Knowles Publishing Group oli jo ennestään julkaissut useita Disney-aiheisia tietokirjoja (mm. Mickey Mouse, His Life and Times). Asiasta ehdittiin jo sopia alustavasti ja kirja oli lähes valmis vuonna 1990, mutta kustantaja ehti mennä konkurssiin.

Becattini tarjosi sen jälkeen kirjaa useille muille kustantajille, mutta turhaan. Ei edes Disney Press osoittanut kiinnostusta aiheeseen. Vasta vuonna 1995 piskuisen Comic Art -kustantamon Rinaldo Traini suostui julkaisemaan kirjan italiaksi, tuloksena Disney Comics: La storia, i personaggi – 1930-1995.

Becattini oli saanut kasaan valtavan määrän tietoa jo 80-luvun loppuun mennessä, hän oli päässyt koluamaan Disneyn Burbankin arkistoja, käynyt kirjeenvaihtoa vanhojen toimittajien, käsikirjoittajien ja piirtäjien kanssa.

Lopulta tämän englanninkielisen version kustantajaksi löytyi Theme Park Press vuonna 2014. Kirjan tietojen päivittäminen on ollut iso työ sekin, parinkymmenen vuoden aikana on ympäri maailmaa tehty paljon lisää uutta Disney-sarjakuvaa, kustantajia on tullut ja mennyt. Tietysti uuttakin tietoa menneistä ajoista on löytynyt.

Tiheätekstinen opus on valtava faktojen aarrearkku, mutta kaikesta siihen uhratusta työstä ja suureellisesta nimestään - The Whole Story - huolimatta kirja ei ole täysin aukoton. Gil Turnerin kuolinvuodeksi on annettu syystä tai toisesta 1988. Taiteilijan kuolinvuosi olikin pitkään epäselvä, lähteestä riippuen se on ollut 1974, 1977 tai jopa tuo 1988. Animaatiofanzine Apatoonsin avustaja ja animaattori Mark Mayerson oli saanut keväällä 2007 varmistuksen Turnerin pojalta Tomilta, että hänen isänsä oli kuollut jo 1967.

Kirja käy läpi kaikki obskuureimmatkin Disneysarjakuvat. Tsekkoslovakialaiset, turkkilaiset, egyptiläiset ja monet muut, useimmissa maissa on ollut pienimuotoista omaakin tuotantoa.

Suomea koskevan luvun tiedot on osaltaan saatu nähtävästi Pamauksen kotisivujen englanninkielisestä osiosta, paikoin lause lauseelta. Se ei sinällään haittaa, mutta koska kyseinen osio on viimeksi päivitetty joskus 2000-luvun alussa, näkyvät siellä olevat päivittämättömät tiedot myös tässä kirjassa. Selkeä esimerkki siitä on kirjassa sellaisenaan toistuva maininta siitä, että Sanomaprint olisi nykyään HelsinkiMedia. HelsinkiMedia oli Sanoma konsernin omistama julkaisuyhtiö vuoteen 2001, jonka jälkeen nimeksi vaihtui erinäisten yrityskauppojen jälkeen Sanoma Magazines. Sen jälkeen nimi vaihtui vielä 2014 nykyiseksi Sanoma Media Finlandiksi, kun Sanoma Entertainment Finland, Sanoma Magazines Finland ja Sanoma News yhdistettiin.

Disney Comics – The Whole Story on paksu ja varsin kattava teos, joskaan se ei ole järin analyyttinen tai kriittinen. Materiaalin laajuuden vuoksi se on paikoin luettelomainen; nimiä, faktoja, vuosilukuja tulee toisinaan pötkössä. Sarjakuvien luonnehdinta, kuvailu ja peilaaminen valmistumisaikansa maailmaan ja kulttuuriympäristöön jää vähäiseksi.

Parhaimmillaan kirja on tarjotessaan ensikäden tietoa suoraan sarjakuvia tehneiltä kirjoittajilta, toimittajilta ja piirtäjiltä. Ikävintä on kuvituksen täydellinen puuttuminen. Takana on selvästi jonkinlainen pelko tekijänoikeusrikkomuksista, mistä kertoo kirjan kansikuvakin, valokuvassa nähdään kirjan tekijä nuorena lukemassa Topolinoa.

Kirjan ulkoasu on koruton, Theme Park Pressin kirjojen design vaihtelee oudosti välttävästä tai keskinkertaisesta lähes erinomaiseen. Didier Ghezin kirja Disney’s Grand Tour Waltin Euroopan matkasta 1930-luvulla oli komea kovakantinen teos. Tämä Becattinin opus on digipainettu ja kannet ovat helposti huonoon kuntoon menevää ohutta kartonkia. Puhtaasti faktamielessä tämä on kyllä sataprosenttisesti hankkimisen arvoinen teos. Onhan se ainoa laatuaan. Näin laajaa yleisesitystä Disneyn sarjakuvista ei ole tehty toista.

perjantai 14. lokakuuta 2016

Uki Naurismäen Ankka vailla menneisyyttä


Aki Kaurismäki, Kari Korhonen,
Cavazzano, Kirsi Ahonen.
Jonkinlaisena jatkona viiden vuoden takaiseen kirjaan Elävän kuvan taika, on nyt julkaistu Ankka vailla menneisyyttä. Kyseinen opus on sikälikin merkityksellinen, että siinä nähdään ensimmäinen suomalaisesta elokuvasta tehty ankallistettu sarjakuvaversio. Kyseessä on – kuten nimestä voi arvata – väännelmä Aki Kaurismäen elokuvasta Mies vailla menneisyyttä. Tekijöinä suomalainen Kari Korhonen ja italialainen konkaripiirtäjä Giorgio Cavazzano.

Kyseinen sarjakuva saikin alkunsa Elävän kuvan taika -kirjan myötä, Giorgio Cavazzanon vieraillessa edellisen kerran Suomessa. Tuolloin Cavazzano oli suomalaisen ankkaväen tarjoamalla lounaalla ilmaissut toiveensa saada päästä tekemään vielä yksi kunnon ankkasarjakuvasovitus jostakin leffasta. Ajatus Kaurismäen leffasta pulpahti esiin.

Ensin oli vain päätettävä mikä Kaurismäen elokuva valittaisiin. Calamari Union oli ajatuksena houkutteleva, mutta Ankan päätoimittaja Aki Hyypän mielestä parinkymmentä Akua pyörimässä ympäri Ankkalinnaa itseään etsimässä tuntui kuitenkin liian oudolta. Lopulta päädyttiin leffaan Mies vailla menneisyyttä. Käsikirjoittaja Kari Korhosen mukaan sen roolitus Ankkalinnan hahmoille sujui helposti.

Kaurismäestä ajatus elokuvan ”ankallistamisesta” tuntui ensin hämmentävältä, mutta miellyttävältä, ja hän lämpeni ajatukselle kuultuaan piirtäjän nimen. Kaurismäellä on hänen oman kertomansa mukaan vankka ankkatausta. Tuhansien muiden suomalaisten tapaan hän opetteli lukemaan Aku Ankan avulla jo varhain, noin neljävuotiaana. ”Ankka oli Orimattilan sanomia selkeämpi aapinen”. Hän luki Ankkaa murrosikään asti, ennen kuin ”mopedi syrjäytti sen”. Barksin tarinat ovat jääneet hänen mieleensä parhaina ja niistä erityisesti Nelikulmaiset munat. Muista lukemistaan sarjakuvista Kaurismäki muistaa liuskamuotoiset Akimit ja Texit.

Cavazzanolle Kaurismäen elokuvat olivat jossain määrin jo ennestään tuttuja. Edellisellä Suomen-vierailullaan hän oli saanut Peter von Baghilta Le Havren DVD:llä. Elokuvissa Cavazzanoon teki vaikutuksen erityisesti ihmiskuvauksen sävy, ”henkilöt tuntuivat enemmän oikeilta ihmisiltä, kuin näyttelijöiltä, jotka vain lausuvat vuorosanansa kameran edessä.” Cavazzanon mukaan oli tärkeää pystyä säilyttämään elokuvan herkkyys. Huolet sen suhteen kaikkosivat, kun hän sai käsiinsä Korhosen tekemän kuvakäsikirjoituksen.

”Hyvä tarina oli jo sinällään valmis”, muistelee Korhonen käsikirjoitusprosessia. ”Tarvitsi vain katsoa, että lopputulos sopii koko perheelle, olihan pohjana kuitenkin aikuisten elokuva”.

”Vaikka olenkin koittanut tehdä kaikenlaisia rankkoja leffoja, taitaa korkein elokuvieni saama ikäraja olla kahdeksan vuotta, olen sillä tavalla vähän säälittävä ohjaaja”, vastaa Kaurismäki siihen vierestä vitsaillen.

Aki Kaurismäki suhtautui lopputulokseen leukailevaan tyyliinsä. ”Kirja tulee nousemaan kaanoniin ja kansakunnan kaapin päälle. Se kuuluu hankkia jokaiseen arvonsa tuntevaan kirjahyllyyn, varsinkin näin joulun alla.”

Bloggaus Elokuvan taikaa -kirjasta vuodelta 2011.

Lisää Ankka vailla menneisyytä -sarjakuvasta loppusyksyn aikana ilmestyvässä Ankkalinnan Pamauksessa. Kuten myös kirjan arvostelu.

perjantai 24. kesäkuuta 2016

Kaiken maailman Ankkoja

Pasilan kirjastossa on juhannuksen jälkeen vielä muutama päivä aikaa käydä katsomassa kansainvälistä Disney-lehtien settiä Timo Niittyrannan hienoista kokoelmista.Hänhän on kirjoittanut näistä palstaa Ankkalinnan Pamaukseen.

Näissä oheisissa kuvissa pieni otos näyttelyn lehdistä. Englanninkielistä Etelä-Afrikasta, ranskaa puhuva kanadalaisankka ja erikielinen pari Intiasta. Mukava otos eksoottisia lehtiä esillä. Joskin vain pieni osa Timon kokoelmista.

Vaikka kannet ovatkin usein lehden näyttävin ja visuaalisesti kiehtovin puoli, olisi joku lehti voinut olla ehkä avoinna. Olisi nähnyt vieraita kieliä puhuvia ankkoja.

Timon kokoelmaa voi tutkailla lisää osoitteesta ddandmmcomicbooks.com. Siellä on myös tarinaa lehtien keräilystä ja hankintahistoriaa. Mutta onhan noiden lehtien näkeminen "livenä" kyllä hauskempaa.

tiistai 31. toukokuuta 2016

Lumikki opettelee suomea. Ehkä

Lumikki ja seitsemän kääpiötä opettelevat ehkä puhumaan suomea. Yhtyneiden Kuvalehtien vuosina 1937-1954 julkaisemassa Kuva-nimisessä taidelehdessä oli tällainen Disney-aiheinen artikkeli vuoden 1938 numerossa 9. Eli kaivellaanpa taas Pamauksen lehtileike- ja valokopionippua.

 Vaikuttaa siltä, kuin jutun kirjoittanut Fanny Munsterhjelm-Rocke olisi tavannut Roy Disneyn Tukholmassa. Alkuun kerrotaan yleistä Disneyn studioista, samat tiedot toistuvat muissakin ajan jutuissa (ja osa on ihan pötyä).

"Walt Disneyn ensimmäinen 'studio' oli vanha, aikansa palvellut autovaja. Nyt hänellä on keskellä Hollywoodia uudenaikainen jättiläisateljee...". "Tässä maailman suurimassa satutehtaassa työskennellään nykyään kahdessa vuorossa, yötä päivää."
"Disneyllä on apunaan erikoinen 'esikunta', joukko henkilöitä, jotka osaavat mestarillisesti ilmehtiä. Hän kutsuu nämä kokoon, kun hän esimerkiksi haluaa tietää, millaiselta vihainen koira näyttää." [---] "Parhaasta ilmehtijästä Disney laatii paperille luonnoksen ja luovuttaa sen sitten piirtäjälle viimeisteltäväksi."
"Tavallisen Hollywoodin elokuvan valmistaminen vaatii aikaa 1 1/2  tunnista kolmeen kuukauteen".

Oho, monikohan leffa on tehty puolessatoista tunnissa?
Mielenkiintoisin osuus on kuitenkin jutun lopussa, mistä selviää, että Lumikin dubbausta suomeksi ajateltiin tehtäväksi jo 1938.

"Lumikin ja seitsemän kääpiön erikoisuus on, että se esitetään kussakin maassa kielellä, jota k.o. maan asukkaat tajuavat. Elokuvasta on jo otettu ranskan-, tanskan-, puolan-, unkarin- ja englanninkielinen käännös. Alkuperäistä amerikkalaista äänitystä ei tarjota englantilaisille, sillä näiden mielestä Amerikalla on oma kielensä, joka ei ole sama kuin englanninkieli."
"Nyt laaditaan filmiin paraikaa käännöksiä Skandinavian maita varten. Tätä varten Walt Disney veli, Roy Disney, kävi äskettäin Tukholmassa. Hän hoitaa Walt-veljen satutehtaan taloudellista puolta. Nyt hän etsii Lumikin ruotsinnosta varten sopivia puhujia, teknikkoja ja ohjaajia, mikä ei ole niinkään helppo tehtävä. Elokuvan suomennoksesta ei ole vielä tehty lopullista päätöstä. Se riippuu kokonaan siitä, löytääkö Roy Disney Suomesta sopivia voimia tähän käännöstyöhön. Mutta jos hän löytää kirkasäänisen koloratuurilaulajattaren, joka sopii Lumikiksi, korkean tenorin prinssiksi, seitsemän erilaista ääntä, jotka sopivat kääpiöille, karkean äänen, joka kuuluu noidalle, jne., niin ei ole mahdotonta, että me ensi syksynä saamme nähdä täällä pienen Lumikin, joka puhuu selvää suomea."

Nähtävästi Suomesta ei löytynyt 1938 sopivia ääniä. Lumikin Suomen ensi-ilta oli oudosti keskellä yötä, 15-16.10.1938. Capitolissa nähtiin alkuperäinen amerikkalainen versio ja Adlonissa ruotsi-dubbaus. Molemmat tekstitettyinä.

Lumikki dubattiin suomeksi vasta vuonna 1962 (ohj.  Ritva Laatto). Lumikkina oli Eeva-Kaarina Volanen, mutta laulut oli jätetty ruotsinkielisiksi.

Lehtileikkeen kopiosta kiitos Ilpo Lagerstedtille.

lauantai 5. maaliskuuta 2016

Valkoisen kankaan taikuri

Filmirahoja vippaillessaan Walt Disney turvautuu useimmiten miellyttävään hymyynsä!

Koskapa blogi ei ole päivittynyt kovin tiuhaan, ajattelin kaivella Pamauksen arkistoja, jossa on jos jonkinlaista materiaalia. Valokopio- ja lehtileikenipusta tarttui käteen tämä vanha artikkeli Apu-lehdestä.

Nimettömän kirjoittajan juttu on paikoin melkoista fabulaa ja legendaa, vaikka totta onkin siteeksi. Lainaan tuohon oheen muutaman esimerkin.

Päähahmojenkin nimet ja niiden kirjoitusasut eivät vielä vuonna 1940 olleet näemmä vakiintuneita. Kalle Ankkasen nimellä Aku ei lie missään painotuotteessa koskaan esiintynyt. Olisiko filmeissä? Tulisiko Ruotsin kautta tuo muoto? Ankka Lampisen nimellähän Aku pyöri Seurassa 14.10.1936 - 2.2.1938, mutta ihan Aku Ankkana loksunokka ilmaantui Hesarin sivuille jo 1935.

Juttu käy lyhyesti läpi Disneyn elämän vaiheita, ankaraa köyhyyttä ja ne tavalliset vaiheet rääsyistä rikkauksiin. "Työhuoneena Disneyllä oli isänsä ajokaluvaja, siellä hän rakensi pilvilinnojaan ja uneksi suuresta tulevaisuudesta."

"Nyt hän on upporikas ja voisi ostaa autovajaansa vaikka kymmenen puolen miljoonan hintaista Rolls-Royce-autoa---"

"Walt Disney on eläinten vannoutunut ystävä. --- Itse hän on suunnitellut ja esittänyt useimpien eläinsankarien äänet."

Syyskuussa 1940 ilmestynyt lehti ilmoittaa Disneyn henkilökunnan suuruudeksi 800. Studion koko kasvoi jo keväällä 1940 yli tuhannen.

Alkukauden Disney-studioilla työskentely tosiaankin oli leppoisaa, kellokortteja ei tunnettu ja työntekijät saivat tulla ja mennä lähestulkoon kuten halusivat. Tulokset olivat tärkeintä. Ilmapiiri oli stimuloiva ja Walt oli vielä "yksi meista". Kellokortit ja työajan tarkkailu tulivat vasta vuonna 1941 pidetyn animaattoreiden lakon jälkeen. Ks. Paul Murryn kirje Wayne DeWaldille, julkaistu Jim Korkisin artikkelissa Mr. Murry: The Other Mouse Man, The Duckburg Times #19, syyskuu 1983