perjantai 9. marraskuuta 2018

Jättiläispatsaiden aika

Barks ennustajana tapausnumero 45½


Intiaan pystytettiin lokakuussa 2018 maailman korkein patsas, joka esittää Intian itsenäisyyden varhaisvuosien suurmiestä Sardar Vallabhbhai Patelia (1875–1950). Patsaan rakentaminen kesti peräti neljä vuotta ja sen korkeus on jalustan kera 240 metriä.

Sardar Patelia. Courtesy of
Prime Minister's Office,
GODL-India
Uutinen sinällään olisi jo ihan hauska, mutta ilman asiaankuuluvaa patsaskilpailua se ei kuuluisi näiden kirjoitelmien aihepiiriin. Mumbaihin nimittäin suunnitellaan tätäkin korkeampaa 1600-luvulla eläneen valloittajakuningas Shivajin patsasta. Sen on tarkoitus valmistua vuonna 2021.

Tämä uutisointi toi välittömästi mieleen Carl Barksin tarinan Maailman rikkain mies (W WDC 138), joka myös patsaskilpailu-juttuna tunnetaan. Kuuluisassa tarinassa Roope antautuu kilvoittelemaan intialaisen ruhtinaan, Junttapurin maharadjan kanssa siitä, kumpi pystyttää Ankkalinnaan isoimman Julle Ankanpään patsaan.

Tarinan valmistumisen aikaan vuonna 1952 maailmassa oli hyvin vähän yli 30-metrisiä patsaita. Useimmat niistä uskonnollisia veistoksia, Buddhia, jumalia ja muita vastaavia. Jopa Yhdysvaltain Vapauden patsas pohjautuu antiikin ajan Libertas-jumalattareen.

Neuvostoliitossa toki pykättiin Stalinin ja Leninin patsaita tuon tuostakin, mutta tietystä mahtipontisuudestaan huolimatta ne eivät olleet kauhean korkeita. Korkein Lenin on 27-metrinen pysti Volgogradissa.

Venäjän ylimmäksi yltävä monumentti, 85-metrinen Rodina-Mat' Zovyot -patsas (Äidinmaan kutsu) pystytettiin 1967. Todellinen suuruudenhulluus patsaiden kohdalla pääsi maailmalla vauhtiin vasta 1990-luvun alussa.

Miten korkeita Roopen ja Junttapurin maharadjan patsaat olivat? Sarjakuva ei anna tarkkoja lukuja. Ainoastaan korkeimman maharadjan pystyttämän patsaan kohdalla annetaan summittainen numeraalinen määre. ”Make it ninety stories high, of imported marbel”, käskee ruhtinas palkollisiaan. Yhdeksänkymmentä kerrosta korkea ja kokonaan marmorista!

Kerroksen korkeudelle Wikipedia antaa määritelmän:
”The height of each storey is based on the ceiling height of the rooms plus the thickness of the floors between each pane. Generally this is around 14 feet (4.3 m) total; however, it varies widely from just under this figure to well over it.”

Siis noin neljä metriä. 4,3 kertaa 90 tekee 387 metriä. Virhemarginaali on tietysti melko iso, jos ottaa huomioon, että kerroksen korkeus voi vaihdella vähän alle neljästä metristä yli kuuteenkin metriin. Keskimääräisesti voimme kuitenkin arvioida patsaan lähes 400-metriseksi. Sen viereen noussut Roopen pystyttämä Julle on tietysti tätäkin korkeampi.

Sardar Vallabhbhai Patelin kolossi jää jo tälle jälkeen ”vaivalloisella” 240 metrin korkeudellaan. Mutta kuten sanottu, Shivajin patsaasta tulee isompi. Tosimaailman suuruudenhulluus alkaa vasta nyt yltämään Barksin visioiden tasolle!

Seuraavaksi intialainen ruhtinas ryhtyi teettämään patsasta itsestään. Sen korkeudeksi Barks antaa jo tarkan mitan 40 jalkaa. Se on vaivaiset 12,2 metriä. Vanha suomennos puhuu kymmenestä metristä, mutta uudempi on sen suhteen tarkempi 12 metrin mitassaan. Nytkin Roope pistää paremmaksi. Roopen omakuva nousee hydraulisesti maasta 80 jalan korkeuteen. Platinaa, timantteja ja jalkapallon kokoiset safiirit silminä.

Kahden viimeisen patsaan kohdalla kilpailtiin siis ennemmin niiden loisteliaisuudesta kuin koosta. Zhongyuaniin Kiinaan vuonna 2002 pystytetty 208-metrinen Buddha maksoi 55 miljoonaa dollaria, vaikka se on tehty "pelkästään" kuparista.

Todellakin, isoimmat ja hulluimmat patsaat on pykätty Intiassa [sic!] ja Kiinassa aivan viime vuosikymmeninä. Ei siis esimerkiksi neuvosto-Venäjällä 1950-luvulla ja nykyisen Pohjois-Koreankin isoimmat patsaat maan johtajista ovat vain 20-metrisiä.

Revittiinköhän Junttapurin maharadjan kultainen patsas timanttisine turbaaneineen maan tasalle? Sen rakennusaineista saadut varat taisivat jäädä Ankkalinnan kassaan.

Wikipedian listaus maailman korkeimmista patsaista.

keskiviikko 12. syyskuuta 2018

Mauri Kunnaksen Timanttijahti

Aku Ankan numerossa 2/2008 oli Mauri Kunnaksen lyhyestä Ankka-urasta uusi paljastus. Jukka Heiskasen jutussa kerrottiin Kunnaksen piirtäneen kuvat pikkuruiseen ruotsinkieliseen kirjaan Kalle Anka på diamantjakt. Kyseisessä jutussa Kunnas kertoi kirjan synnystä itse näin:

"Opiskelin silloin Taideteollisessa korkeakoulussa. Keväällä 1975 meille opetti kirjapainotekniikkaa "Faktori" Forsten, joka myös omisti kirjapainon Hyvinkäällä. Piirsin jo näihin aikoihin paljon pilakuvia ja sarjakuvia. 
Forstenin oli tarkoitus julkaista pieni ruotsinkielinen Aku Ankka -kirjanen. Jostain syystä kirjasen kuvamateriaalia oli vain puolet, toinen puoli oli päässyt hukkumaan. Forsten siis pyysi, että piirtäisin loput puuttuvat viivapiirroskuvat, jonka jälkeen ne väritettäisiin. 
Olin onnekseni opetellut Aku Ankan piirtämistä jo aiemmin, koska olin hakenut töitä kyseisestä lehdestä. Niinpä tein kuvat tähän ruotsinkieliseen Aku Ankkaan, ja palkkioksi sain yhden valmiin kirjasen."

Kyseinen pikku kirja ei ollut tiettävästi Suomessa myynnissä laisinkaan. Se näyttää USAssa aikoinaan hyvinkin suositulta Big Little Booksilta. Internetin Big Little Books -listauksista löytyi Ankan jutussa mainittua opusta vastaava amerikkalaiskirja Fabulous Diamond Fountain (1967).

Kahdeksan vuotta Ankassa julkaistun jutun jälkeen onnistuin lopulta löytämään kyseisen pikku kirjasen. Pehmeäkantisessa opuksessa on 160 sivua, tekstiä aukeaman vasemmalla puolella ja kuva oikealla. Koko on vaatimaton 9,5 x 12 cm.

Kirjan syntytarina näyttää olevan todella paljon sotkuisempi mitä Aku Ankka -lehdessä aikanaan oli kerrottu. Netistä löytyvien näytekuvien perusteella tarinan teksti näyttäisi olevan kyllä Fabulous Diamond Fountain -kirjasta, mutta alkupään kuvat jostakin aivan toisesta kirjasta! Sattumalta löysin senkin netistä samalla kun hain Diamond Fountainia.

Tarinan alku. TV-ohjelma alkaa,
ei kun kirje tulee.
Alkupuolen kuvat sivulle 63 saakka on napsittu kirjasta Luck of the Ducks. Eikä siitäkään ei ole otettu mukaan aivan kaikkia. Tämä on erityisen hölmöä, koska näin kuvat ja teksti eivät sovi yhteen lainkaan. Alussa kerrotaan, miten Aku ja pojat alkavat katsoa televisiota, mutta kuvissa Aku saa jonkin kirjeen ja Hannu-serkku on alkupään kuvissa mukana, mutta katoaa sitten selittämättömästi. Tekstissä puhutaan myös Roope-sedästä ja Karhukoplasta, joita ei alkupuolen kuvissa näy ollenkaan!

Amerikkalaisen Diamond Fountainin
laitoksen aukeama.
Vielä oudompaa on, että englanninkielisen Diamond Fountain -kirjan on kuvittanut Tony Strobl ja netistä löytyneiden näytekuvien perusteella siinä on ainakin yksi sama kuva, joka löytyy Kunnaksen piirtämäksi väitetystä kirjasta. Kuvissa on pieniä eroja, joten on oletettava, että Kunnaksella oli tämä alkuperäinen kirja mallina.

Alkusivujen piirtäjä on selvästikin Frank McSavage (1-63) ja siitä eteenpäin sitten on Mauri Kunnas kopioinut Tony Stroblia. Miksei sitten alkupäänkin kuvia piirretty Stroblin kuvien pohjalta, jolloin teksti ja kuvat olisivat olleet "synkassa"? Kannen tekijä on tuntematon.
Kunnaksen aukeama.

Joka tapauksessa ruotsalaiselta kustantajalta typerän välinpitämätöntä käytöstä pikku lukijaa kohtaa, "tämähän on vaan lapsille, pistetään nyt jotain kuvia jostain. Kyllä ne ostaa."

Kirjan julkaissut Red Clown AB oli ruotsalainen kustantamo, joka julkaisi enimmäkseen kauhusarjakuvia ja Marvelin tuotantoa. Sen takana oli liikemies Bo Lundquist ja englannista emigroitunut animaattori Robert Benson. Firma oli lyhytikäinen (1973-75).


Diamantjaktin alkusivuilla samat konnat kuin
Luck of the Ducks-kirjassa.


tiistai 14. elokuuta 2018

Freddy, Aku ja Nakke

Freddy Milton täytti 70 vuotta tänä keväänä ja muistelmatkin ilmestyivät englanniksi sopivasti vähän ennen synttäreitä. Lue elämäkertakirjan arvostelu Pamauksen uusimmasta numerosta (#38)!

Jokaisen barksisti-ankistin kirjahyllyyn kuuluu Ankantekijät-sarjan kymmenentenä ilmestynyt kokoelma Lannistumaton laivuri. Siihen on koottu Miltonin yhdessä Daan Jippesin kanssa tekemiä hyvin barksmaisia ankkasarjoja vuosilta 1976-82. Tuoreempaa Miltonin Ankkaa on nähty Aku Ankka Ekstra -lehdissä, jotka koostuvat juurikin hollantilaisesta materiaalista.

Miltonin muuhunkin tuotantoon kannattaa ehdottomasti tutustua. Valitettavasti tästä valtavasta materiaalista on suomennettu vain vähän. Ehdotonta huippua kuitenkin edustavat 1979-89 ilmestyneet Nakke Nakuttaja -albumit. Ne ovat hyvin barksmaisia pitkiä tarinoita, joissa Nakke on selvästi Barksin Aku kaikkine vikoineen ja hyvine puolineen. Etenkin kaksi ensimmäistä Möykky tulee (1978) ja Iloiset pisarat (1979) ovat satiiristen eläintarinoiden parhaimmistoa.

Möykky on ulkoavaruudesta Naken puutarhaan jonkinlaisessa munassa pudonnut pallomainen ET (Miltonin alien edelsi Spielbergin E.T:tä neljällä vuodella). Nopeasti kasvava olio omaa erikoisia voimia ja sen ympärille kehkeytyy mediasirkus ja Nakke joutuu kaikenlaisten huijareiden ja hännystelijöiden ympäröimäksi. Albumi irvailee new age -huuhaalle, politiikalle, ihmisten ahneudelle, tuotteistamisbisnekselle ja vähän kaikelle muullekin.

Iloisissa pisaroissa käsitellään työttömyyttä, huume- ja alkoholiongelmaa, epäeettisiä tehtailijoita ja tekopyhiä kirkonmiehiä – ainakin. Karamellitehtaasta töitä saanut Nakke tekee tyräyksen nukahdettuaan työnsä ääreen. Automaattiset laitteet valmistavat sillä aikaa aivan liian paljon piparminttukaramelleja – kolme miljoonaa pussillista. Markkinat, eivätkä varastot vedä moista määrää, ja Naken on päästävä niistä eroon. ”Haudatkaa ne vaikka jonnekin! Mutta jos minulta kysytään, en tiedä asiasta yhtään mitään.”

Nakke dumppaa lastin omistamalleen joutomaalle, josta rankkasade huuhtoo ne pohjaveteen. Salaperäisen kemiallisen prosessin myötä joessa virtaava vesi muuttuu euforiaa aiheuttavaksi aineeksi.Sitä aletaan pullottaa ja myydä. Ihmiset hullaantuvat tähän ”iloveteen”. Eufemistinen konnotaatio alkoholiin ja huumeisiin on selvä. Ilovesi nostattaa mieliä puolesta ja vastaan, ensin sitä verotetaan ja sitten se kielletään kokonaan. Kieltolaki johtaa laittomuuksiin ja salaisiin ilovesiluoliin. Ilahduttavan tarkasti rakennettu ja rytmitetty tarina, jossa on tasoja kaikenikäisille lukijoille.

Kahden suoraan albumiksi tehdyn pitkän tarinan jälkeen Miltonin Nakke jatkui tanskalaisessa Søren Spætte -lehdessä. Joissakin tarinoissa oli jatkumo jaksosta toiseen, näistä tarinakokonaisuuksista on koottu kaksi albumia, Matka Bamalamaan ja Monessa mukana. Nämä tarinat eivät ole yhtä monipuolisia kuin suoraan albumeiksi tehdyt kaksi ensimmäistä.

Muista tarinakokonaisuuksista ei ole tehty vastaavanlaisia kokooma-albumeita. Viimeinen tarinakokonaisuus “Det gamle Træ” ei ilmestynyt Tanskassa ollenkaan, ainoastaan ruotsalaisessa Hacke Hackspett -lehdessä. Suomen Nakke-lehti ei taasen julkaissut Miltonin oivallisia Nakke-sarjoja lainkaan.

Olisi loistavaa saada kaikki Miltonin Nakke-sarjat yhteenkoottuna niteenä. Ilmeisesti jonkinlaiset tekijänoikeudelliset kommervenkit ovat sen esteenä. Naken hahmo on Walter Lantz Productionsin omaisuutta, mutta sarjakuva-adaptaatio ilmeisesti Western Publishing Companyn hallinnoima. Tiettävästi kokoelmaa sarjoista suunniteltiin 1990-luvulla, ja lupaa siihen oltiin kysymässä Lantzilta, mutta tämä kerkesi kuolemaan 1994.

Suomalaiset albumit oli toimitettu hiukan huolettomasti, Möykyn nimi on infosivulla ”Klöntti” ja Topi Tomeran nimi vaihtuu Hannuksi seuraavassa albumissa. Kaikkia mainittuja albumeita löytää vieläkin aivan hyvin antikvariaateista tai vaikkapa Huutonetistä. Ei Disneytä, ei ankkaa, eikä Barksia, mutta erinomaisen hyvää sarjakuvaa!

Freddy Miltonin Nakke Nakuttaja -albumit:


Möykky tulee (Klatten kommer), Semic 1979

Iloiset pisarat (Lykkevandet), Semic 1980

Søren Spætte -lehdessä julkaistut lyhyet sarjat. Joissakin tarinoissa oli jatkumo jaksosta toiseen, näistä tarinakokonaisuuksista on koottu kaksi albumia.

 Søren Spætte 8/1978 (nimetön) 1s.
 Søren Spætte 2/1982 Modelbyggeren 11s.

Albumi: Matka Bamalamaan (Rejsen til Ramashanka, Interpresse 1987), Semic 1987:
 Søren Spætte 5/1982 Feriekvaler 
 - Saa siivettömät tyytyä maan kylmiin kahleisiin 10 s. 
 Søren Spætte 7/1982 Charterrejsen 
 - Tärkeintä ei ole päämäärä vaan matkustaminen... 12 s. 
 Søren Spætte 9/1982 Turistparadiset 
 - Ikkunaan lyö sade kylmin kyynelin... 11 s. 
 Søren Spætte 11/1982 Sortspætternes Hemmelighed 
 - Kissankultaa vain... 13 s. 

Albumi: Monessa mukana (Opstand i Storskoven, Interpresse 1989), Semic 1989:
 Søren Spætte 2/1983 Køb et Træ 
 - Osta puu! 10 s. 
 Søren Spætte 4/1983 Skovens Ånd 
 - "Metsän henki" 13 s. 
 Søren Spætte 7/1983 Den mærkelige Panfløjte 
 - "Panhuilun arvoitus" 10 s. 
 Søren Spætte 8/1983 En skærsommernats Mystik 
 - Kesäyön mystiikkaa 13 s. 

“Søren Spætte på Rekreation” (ei suom.)
 Søren Spætte 10/1983 Betydningsfulde Breve 11 s. 
 Søren Spætte 13/1983 En farlig Sørejse 10 s. 
 Søren Spætte 2/1984 Strandet på Kua-Kua 12 s. 
 Søren Spætte 4/1984 Storeglams Kur 13 s. 

“Angreb på Hakketårn” (ei suom.)
 Søren Spætte 6/1984 Angrebet på Hakketårn 9 s. 
 Søren Spætte 8/1984 Et nyttigt Arbejde 8 s. 
 Søren Spætte 10/1984 Fragt med Forhindringer 8 s. 
 Søren Spætte 12/1984 Balladen om en Gravurne 14 s. 
 Søren Spætte 14/1984 Den genstridige Stjerne 7 s.

“Det gamle Træ” (ei suom.)
 Søren Spætte 4/1985 Små grønne Fingre 12 s. 
 Hacke Hackspett 4/1985 (Havens Pris) 12 s.
 Hacke Hackspett 5/1985 (Det gamle Træ)  10 s.
 Hacke Hackspett 5/1985 De livsfarlige frugter 10 s.
 Hacke Hackspett 8/1985 Spøgelsesjægeren 11 s.
 Hacke Hackspett 10/1985 Dårlig Hukommelse 10 s.
 Hacke Hackspett 10/1985 Rekordpral 9 s. 

freddymilton.dk/

keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

Carl Barks -kirjan julkistus Tampere Kupliissa

Carl Barks - Ankkamestarin salaisuus -kirja on ilmestynyt! Kirjan julkistetaan Tampere Kuplii -tapahtumassa sunnuntaina 25.3.2018 Kuplalavalla klo 11:30–12:00.

"Modernin sarjakuvan historiaan mahtuu muutamia elämää suurempia taiteilijoita. Carl Barksin (1901-2000) tarinat ovat vaikuttaneet satoihin miljoonin ihmisiin. Mikä on ankkamestarin salaisuus?
Ensiluokkaisesti ansioitunut ankisti, sarjakuvaneuvos Timo Ronkainen tutkii asiaa Barksin sarjoja eri näkökulmista lähestyvien esseiden kautta."

Ohessa kirjan sisällysluettelo (klikkaa kuvaa isommaksi). Kirjan päärungon muodostavat Barksiin liittyvät tekstit, jotka ovat ilmestyneet vuosina 1998–2018 päätoimittamassani, Disney-sarjakuviin keskittyvässä fanzinessa Ankkalinnan Pamaus. Jonkin verran aineistoa olen ottanut mukaan myös muutamista artikkeleista, joita olen kirjoittanut Sanoma OY:n Disney-sarjakuvakirjojen esittelyteksteihin. Kaikkia tekstejä on laajennettu, editoitu ja korjailtu. Olen kirjoittanut myös muutamia pitkiä, täysin uusia esseitä vain tätä kirjaa varten.

Carl Barks - Ankkamestarin salaisuus
Zum Teufel 2018
272 sivua.

Katso video:



Tampere Kupliin viikonloppuohjelma
Osta kirja Turun Sarjakuvakaupasta

torstai 21. joulukuuta 2017

DuckTales ykkönen

Lakkautetun Roope-setä -lehden paikan julkaisukartalla ottaa uusi DuckTales. Pamaus sai käsiinsä ennakkokappaleen julkaisusta. Lehti on tietenkin saanut nimensä uudesta animaatiosarjasta, jonka ensi-ilta on Nelosella jouluaattona.

Lehti puolestaan tulee myyntipisteisiin Suomessa heti sen jälkeen 28. joulukuuta. DuckTalesissa on sivuja yhtä paljon kuin "Ropsussa", eli sata, mutta lehden koko on isompi, Akkaria hiukan matalampi B5. Jämäkkä liimaselkäinen lehti tuo mieleen ennemminkin albumin ja suurempi sivukoko tekee sarjoille hyvää.

Lehden pääsarja on peräisin IDW-kustantamon omasta DuckTales-aviisista. Sen sarjakuvat on tehty tiukasti samaan piirrostyyliin kuin TV-sarjakin.

Tässä on siis pitkästä aikaa Yhdysvalloissa tuotettua ankkasarjakuvaa, vaikka varsinaisesti tekijät onkin haalittu Italiasta. Ainoastaan käsikirjoittaja Joe Caramagna on amerikkalainen.

Ainakaan tämä ensimmäinen kymmensivuinen DT-tarina ei ole mikään seikkailu, vaikka sellaista vähän aluksi lupaileekin. Kun pelkää pahinta, ei voi pahasti pettyä. Maanalaisten mysteerien majakka oli suhteellisen mukiinmenevä juttu hiukan Barksin vanhojen kymmensivuisten henkeen. Joku saattaa vierastaa outoa piirrostyyliä, joka ei ole sinällään ole lainkaan huonoa. Ankanpojat vain ovat kummallisia kuutiopäitä ja piirrosviiva muutenkin perinteistä Disney-tyyliä kulmikkaampaa. Luca Usai on sujuvasti vaihtanut viivansa perinteisestä taskareiden italotyylistä tähän.

Jos joku sitten harmitteli Roope-sedän loppumista, niin tavallaan turhaan. Loppuosan lehdestä täyttää uudempi, Ropsusta tuttu italialaisjulkaisujen materiaali. Taikaviitta saa taistella Ulottuvuusmullistus-tarinassa (Paperinik e i conti con le realtà, 2014) kahta Ajastajaa vastaan. Ulottuvuuksia, dimensioita, aikahyppyjä ja supersankarirymistelyä.

Ennakkoon luvattuja urheilusarjakuvia edustaa kuusisivuinen Miekkailu, joka selvittelee lajin historiaa ja saloja humoristisesti. Kamppailulajin varusteet ja välineet tulevat tutuiksi.

Pitkä Wizards of Mickey -tarinasarjan (Mikki ja mestarivelhot) jakso Pimeyden valtakausi (L'età oscura, TL 2680) edustaa tolkienmaista fantasiaa. Tämä on siis jatkoa 2008 ilmestyneelle erikoistaskarille Wizards of Mickey - Taistelu Ylivelhon kruunusta. Lopuksi lehti tarjoaa vielä hassuja monstereita Heshukan tapaan. Mitään perinteisempää Aku-Roope ja kumppanit -materiaalia ei ainakaan tässä numerossa vielä ollut.

Lehden alkusivuilla on myös esittelyitä, johdantona uuden DuckTales (eli Ankronikan) maailmaan, joka poikkeaa hiukan tutusta Ankkalinna-universumista. Voisi tämän olettaa iskevän nuorempaan lukijapolveen. Näin vanha barksisti ei osaa moista ennustaa. Kaiken varalta lehden yläkulmaan varmaankin on painettu "Aku Ankka esittää", mikäli DuckTales sanapari ei kuulosta tutulta. On tietysti vähän hassua, että nimikkosarjakuvaa lehdessä on vain kymmenen sivun verran. Hyvin vaikka lehden loppupuolelle olisi toinen kymmensivuinen mahtunut.

DuckTales N:o 1
28.12.2017
6,90€


Roope-setä Suomessa jo 1949?

Roope-sedän hahmo täyttää tänä jouluna 70 vuotta. Toisaalta juhlia olisi voitu viettää jo heinäkuussa, sillä tarina jossa Roope esiintyi ensimmäistä kertaa lähti Carl Barksin työpöydältä kohti Westernin toimitusta 22.07.1947. Kyseinen sarjakuva oli tietenkin Joulu Karhuvuorella (Christmas on Bear Mountain, W OS 178-02).

Kaikki tietävät jo, kuinka Barks otti idean jouluisen tarinansa kitupiikki-hahmoon Charles Dickensin joulukuvaelmasta A Christmas Carol in Prose (Joulukertomus) vuodelta 1843. Sen päähahmo, saituri Ebenezer Scrooge oli jo ikoninen tyyppi Barksin kehitellessä omaa tarinaansa. Scrooge-sanasta oli tullut rikkaan kitsastelijan synonyymi.

Roope sai lopulta esittää esikuvaansa Ebenezeriä vuonna 1983 valmistuneessa Mickey's Christmas Carol -elokuvassa. Vaan harva kuitenkin tietää, että Roope oli Ebenezerin roolissa jo vuonna 1949 valmistuneessa kuvakertomuksessa! Se julkaistiin Yhdysvalloissa Rexall-kauppayhtiön lehdessä. Mutta tiesittekö että kyseinen tarina myös suomennettiin tuoreeltaan?

Erikoisesti nimetty Miesten kesken -lehti julkaisi sen saman vuoden jouluna kuvataitoltaan hiukan muokattuna. "....MK julkaisee Charles Dickensin herttaisen joulutarinan mukaelman, Walt Disneyn kuvittamana." Roope on tässä käännöksessä nimeltään Scrooge, sen alkuperäisen alkuperäistarinan mukaan - tietenkin. Mutta myös Akun eno (kuten se oikein onkin)!

Hahmo näyttää suuresti Roope Ankalta - siis Scrooge McDuckilta (tosin prillit hänellä näyttäisi olevan vain työpöytänsä ääressä).

Kuvakertomus on varmaankin tehty Disneyn studioilla. Outoa olisi, mikäli siellä ei olisi tunnettu Barksin edellisvuonna luomaa Scroogea. Toisaalta ei mitenkään mahdotonta. (Klikkaa kuvia isommiksi).

Pamaus toivottaa Hyvää Joulua!


Kuvaleikkeestä kiitokset Ilpo Lagerstedtille! Harmi vain se on skannattu mikrofilmiltä, joten sen laatu on kehno. Se on saattanut olla jopa värillinen. MK oli eräänlainen miesten life-style -julkaisu, kauan ennen kuin mokomaa käsitettä oli keksittykään.

maanantai 11. joulukuuta 2017

Viimeinen Roope-setä -lehti ja uusin Taskari

Roope 454

Roope-setä tuli lehtenä nyt sitten tiensä päähän. Vain vähää ennen kuin lehti olisi täyttänyt 40 vuotta. Eipä kyllä paljon juhlita Roope-hahmonkaan 70-vuotista historiaa. Ei juhlallisuutta, ei lisäsivuja, ei juhlajuttua, eikä mitään sen kummempaa loppurutistusta. Aivan tavallinen ja arkinen norminumero. Lyhyessä jutussa käydään nopeasti läpi lehden vuosikymmenet ja se siitä.

Viimeisen Roopen tarinoista kannattaa huomioida oikeastaan vain ensimmäinen ja viimeinen. Molemmat aivan vastakkaisista syistä.

Laiskasti ajan pyörteissä


Carlo Panaron löperösti kirjoittama tarina Ajan pyörteissä (Zio Paperone e il vortice del tempo, 2007) lainaa - tai no, varastaa - pääideansa häpeämättömästi Don Rosalta (Of Ducks And Dimes And Destinies, 1995).

Tuskin spoilaa tarinaa, mikäli mainitsen, että Milla Magia matkaa menneisyyteen siepatakseen Roopen ensilantin tämän hoivista, ennen kuin tällä on turvanaan arsenaalin verran murtohälyttimiä ja noidanpaljastustutkia. Ennen rikastumista napattu lantti ei tietenkään omaa mitään voimia, eikä Roopekaan ole ilman sitä vaurastunut. Kolikko on siis palautettava. Lukekaa ennemmin Rosa alkuperäinen tarina. Ainoastaan Saluuna Rivollin pianistina vilahtava Carl Barks ilahduttaa hieman.

Välissä olevaa Suuri pokaalijahti -tarinasarjaa en ole edes jaksanut seurata ensimmäisen jakson jälkeen. Vauhdikasta juoksemista paikasta toiseen ja paukkufarssia.

Kirsikkahillokieroilua


Guido Martinan ja Giovan Batista Carpin tarinassa Cumulus Cumitus (Zio Paperone e la nube decolorante) Roope ja Aku punovat suorastaan edesvastuuttoman rikollisia juonia. Martinan kirjoittamissa jutuissa Roope on usein aikamoinen ketkula. Kuten siis tässäkin. Ilman muuta viimeisen numeron paras sarjakuva. Ankanpojat toimivat moraalin ja järjen äänenä ja antavat nuorille lukijoille ajattelemisen aihetta - ja samaistumispintaa aikuisten typeryyksiä katsellessa.

Juttu ottaa kantaa elintarviketeollisuuden epäkohtiin, jotka tuntuvat olevan jatkuvasti ajankohtaisia. Tarkemmin tarinassa otetaan esiin ns. atsovärit, joiden haitallisuudesta ihmisten terveydelle on keskusteltu jo vuosikymmeniä. Ilmeisesti amarantin käyttö kiellettiin Italiassa tarinan valmistumisen aikaan 1970-luvun lopulla.

Roope on helisemässä kuultuaan, että amarantilla värjätyt elintarvikkeet ovat juuri tulleet kiellon piiriin, ja jo valmistetut on tuhottava. Työttömänä jälleen vaikeroiva Aku keksii kieron juonen, jolla Roopen kirsikkahillot (promille kirsikkaa, loput väri- ja makuaineita) saadaan kaupan hyllyille. Samalla Aku siis työllistyisi, kuluttajien terveydestä viis.

Etikettien vaihtamisen lisäksi väriaine tehdään näkymättömäksi kemiallisella valkaisulla. Kemianteollisuutta edustavaa Pelle Pelotonta käytetään tilanteessa kierosti hyväksi. Onneksi ankanpojat varoittavat Pelleä, joka osaa tehdä vastasuunnitelman.

Taskari 459

Scarpan Hessu ja kaijat.
Uudesta taskukirjasta poimin parhaat rusinat tähän. Tässäkin on vain kaksi kelvollista juttua.

Abramo ja Gianpaolo Barosson kirjoittama ja Romano Scarpan piirtämä Mikki-hiiri -seikkailu toisintaa vanhan Gottfredsonin tarinan Mickey Mouse Outwits the Phantom Blot (1939) perusjuonen. Kyseinen juttuhan oli Mustakaavun ensiesiintyminen. Siinä salaperäinen kaapuniekka ryöstelee ainoastaan tietyn merkkisiä kameroita saadakseen käsiinsä juuri tietyn yksittäisen kameran.

Nyt Mustakaapu on papukaijojen perässä, ja löytääkseen siis yhden ainoan tietyn kaijayksilön, tekee outoja rikoksia. Heti alkuun hän hypnotisoi Hessun papukaijojen kouluttajaksi. Alkuperäistarinassa juju oli kätketty kameraan, tässä papukaijan pölinään. Eli on tässä pikku ripaus Barksin Lumottua papukaijaakin (Pixilated Parrot). Tokihan Scarpan piirtämän Hessun hölmöilyjä seuraa ilolla.

Castyn eeppinen fantasia


Castyn kirjoittama ja piirtämä pitkä tarina Hyinen valtakunta (Topolino e l'impero sottozero, 2015) on upea sekoitus todellista historiaa, eeppistä fantasiaa, taruja ja myyttejä (Agartha) muinaisilta ajoilta. Vuoden 1709 suuri kylmyys tapahtui todella ainakin Euroopassa, eikä sen syytä kaiketi osata vieläkään selittää. Tarinaan on kiedottu vanhoja taruja sieltä täältä ja muilta osin se on välillä kuin poliittinen agenttitrilleri, toisilta osin kuin täysiverinen katastrofielokuva ja sitten taas korkeaa fantasiaa ja vanhoja satuja. Ihastuttavan monipuolinen tarina on vieläpä kuvitettu huikeasti täyttä sense of wonderia hehkuen. Varsinkin loppupuolella on upeita näkymiä. Pelkästään tämä tarina tekee tästä taskarista hankkimisen arvoisen.