torstai 21. joulukuuta 2017

DuckTales ykkönen

Lakkautetun Roope-setä -lehden paikan julkaisukartalla ottaa uusi DuckTales. Pamaus sai käsiinsä ennakkokappaleen julkaisusta. Lehti on tietenkin saanut nimensä uudesta animaatiosarjasta, jonka ensi-ilta on Nelosella jouluaattona.

Lehti puolestaan tulee myyntipisteisiin Suomessa heti sen jälkeen 28. joulukuuta. DuckTalesissa on sivuja yhtä paljon kuin "Ropsussa", eli sata, mutta lehden koko on isompi, Akkaria hiukan matalampi B5. Jämäkkä liimaselkäinen lehti tuo mieleen ennemminkin albumin ja suurempi sivukoko tekee sarjoille hyvää.

Lehden pääsarja on peräisin IDW-kustantamon omasta DuckTales-aviisista. Sen sarjakuvat on tehty tiukasti samaan piirrostyyliin kuin TV-sarjakin.

Tässä on siis pitkästä aikaa Yhdysvalloissa tuotettua ankkasarjakuvaa, vaikka varsinaisesti tekijät onkin haalittu Italiasta. Ainoastaan käsikirjoittaja Joe Caramagna on amerikkalainen.

Ainakaan tämä ensimmäinen kymmensivuinen DT-tarina ei ole mikään seikkailu, vaikka sellaista vähän aluksi lupaileekin. Kun pelkää pahinta, ei voi pahasti pettyä. Maanalaisten mysteerien majakka oli suhteellisen mukiinmenevä juttu hiukan Barksin vanhojen kymmensivuisten henkeen. Joku saattaa vierastaa outoa piirrostyyliä, joka ei ole sinällään ole lainkaan huonoa. Ankanpojat vain ovat kummallisia kuutiopäitä ja piirrosviiva muutenkin perinteistä Disney-tyyliä kulmikkaampaa. Luca Usai on sujuvasti vaihtanut viivansa perinteisestä taskareiden italotyylistä tähän.

Jos joku sitten harmitteli Roope-sedän loppumista, niin tavallaan turhaan. Loppuosan lehdestä täyttää uudempi, Ropsusta tuttu italialaisjulkaisujen materiaali. Taikaviitta saa taistella Ulottuvuusmullistus-tarinassa (Paperinik e i conti con le realtà, 2014) kahta Ajastajaa vastaan. Ulottuvuuksia, dimensioita, aikahyppyjä ja supersankarirymistelyä.

Ennakkoon luvattuja urheilusarjakuvia edustaa kuusisivuinen Miekkailu, joka selvittelee lajin historiaa ja saloja humoristisesti. Kamppailulajin varusteet ja välineet tulevat tutuiksi.

Pitkä Wizards of Mickey -tarinasarjan (Mikki ja mestarivelhot) jakso Pimeyden valtakausi (L'età oscura, TL 2680) edustaa tolkienmaista fantasiaa. Tämä on siis jatkoa 2008 ilmestyneelle erikoistaskarille Wizards of Mickey - Taistelu Ylivelhon kruunusta. Lopuksi lehti tarjoaa vielä hassuja monstereita Heshukan tapaan. Mitään perinteisempää Aku-Roope ja kumppanit -materiaalia ei ainakaan tässä numerossa vielä ollut.

Lehden alkusivuilla on myös esittelyitä, johdantona uuden DuckTales (eli Ankronikan) maailmaan, joka poikkeaa hiukan tutusta Ankkalinna-universumista. Voisi tämän olettaa iskevän nuorempaan lukijapolveen. Näin vanha barksisti ei osaa moista ennustaa. Kaiken varalta lehden yläkulmaan varmaankin on painettu "Aku Ankka esittää", mikäli DuckTales sanapari ei kuulosta tutulta. On tietysti vähän hassua, että nimikkosarjakuvaa lehdessä on vain kymmenen sivun verran. Hyvin vaikka lehden loppupuolelle olisi toinen kymmensivuinen mahtunut.

DuckTales N:o 1
28.12.2017
6,90€


Roope-setä Suomessa jo 1949?

Roope-sedän hahmo täyttää tänä jouluna 70 vuotta. Toisaalta juhlia olisi voitu viettää jo heinäkuussa, sillä tarina jossa Roope esiintyi ensimmäistä kertaa lähti Carl Barksin työpöydältä kohti Westernin toimitusta 22.07.1947. Kyseinen sarjakuva oli tietenkin Joulu Karhuvuorella (Christmas on Bear Mountain, W OS 178-02).

Kaikki tietävät jo, kuinka Barks otti idean jouluisen tarinansa kitupiikki-hahmoon Charles Dickensin joulukuvaelmasta A Christmas Carol in Prose (Joulukertomus) vuodelta 1843. Sen päähahmo, saituri Ebenezer Scrooge oli jo ikoninen tyyppi Barksin kehitellessä omaa tarinaansa. Scrooge-sanasta oli tullut rikkaan kitsastelijan synonyymi.

Roope sai lopulta esittää esikuvaansa Ebenezeriä vuonna 1983 valmistuneessa Mickey's Christmas Carol -elokuvassa. Vaan harva kuitenkin tietää, että Roope oli Ebenezerin roolissa jo vuonna 1949 valmistuneessa kuvakertomuksessa! Se julkaistiin Yhdysvalloissa Rexall-kauppayhtiön lehdessä. Mutta tiesittekö että kyseinen tarina myös suomennettiin tuoreeltaan?

Erikoisesti nimetty Miesten kesken -lehti julkaisi sen saman vuoden jouluna kuvataitoltaan hiukan muokattuna. "....MK julkaisee Charles Dickensin herttaisen joulutarinan mukaelman, Walt Disneyn kuvittamana." Roope on tässä käännöksessä nimeltään Scrooge, sen alkuperäisen alkuperäistarinan mukaan - tietenkin. Mutta myös Akun eno (kuten se oikein onkin)!

Hahmo näyttää suuresti Roope Ankalta - siis Scrooge McDuckilta (tosin prillit hänellä näyttäisi olevan vain työpöytänsä ääressä).

Kuvakertomus on varmaankin tehty Disneyn studioilla. Outoa olisi, mikäli siellä ei olisi tunnettu Barksin edellisvuonna luomaa Scroogea. Toisaalta ei mitenkään mahdotonta. (Klikkaa kuvia isommiksi).

Pamaus toivottaa Hyvää Joulua!


Kuvaleikkeestä kiitokset Ilpo Lagerstedtille! Harmi vain se on skannattu mikrofilmiltä, joten sen laatu on kehno. Se on saattanut olla jopa värillinen. MK oli eräänlainen miesten life-style -julkaisu, kauan ennen kuin mokomaa käsitettä oli keksittykään.

maanantai 11. joulukuuta 2017

Viimeinen Roope-setä -lehti ja uusin Taskari

Roope 454

Roope-setä tuli lehtenä nyt sitten tiensä päähän. Vain vähää ennen kuin lehti olisi täyttänyt 40 vuotta. Eipä kyllä paljon juhlita Roope-hahmonkaan 70-vuotista historiaa. Ei juhlallisuutta, ei lisäsivuja, ei juhlajuttua, eikä mitään sen kummempaa loppurutistusta. Aivan tavallinen ja arkinen norminumero. Lyhyessä jutussa käydään nopeasti läpi lehden vuosikymmenet ja se siitä.

Viimeisen Roopen tarinoista kannattaa huomioida oikeastaan vain ensimmäinen ja viimeinen. Molemmat aivan vastakkaisista syistä.

Laiskasti ajan pyörteissä


Carlo Panaron löperösti kirjoittama tarina Ajan pyörteissä (Zio Paperone e il vortice del tempo, 2007) lainaa - tai no, varastaa - pääideansa häpeämättömästi Don Rosalta (Of Ducks And Dimes And Destinies, 1995).

Tuskin spoilaa tarinaa, mikäli mainitsen, että Milla Magia matkaa menneisyyteen siepatakseen Roopen ensilantin tämän hoivista, ennen kuin tällä on turvanaan arsenaalin verran murtohälyttimiä ja noidanpaljastustutkia. Ennen rikastumista napattu lantti ei tietenkään omaa mitään voimia, eikä Roopekaan ole ilman sitä vaurastunut. Kolikko on siis palautettava. Lukekaa ennemmin Rosa alkuperäinen tarina. Ainoastaan Saluuna Rivollin pianistina vilahtava Carl Barks ilahduttaa hieman.

Välissä olevaa Suuri pokaalijahti -tarinasarjaa en ole edes jaksanut seurata ensimmäisen jakson jälkeen. Vauhdikasta juoksemista paikasta toiseen ja paukkufarssia.

Kirsikkahillokieroilua


Guido Martinan ja Giovan Batista Carpin tarinassa Cumulus Cumitus (Zio Paperone e la nube decolorante) Roope ja Aku punovat suorastaan edesvastuuttoman rikollisia juonia. Martinan kirjoittamissa jutuissa Roope on usein aikamoinen ketkula. Kuten siis tässäkin. Ilman muuta viimeisen numeron paras sarjakuva. Ankanpojat toimivat moraalin ja järjen äänenä ja antavat nuorille lukijoille ajattelemisen aihetta - ja samaistumispintaa aikuisten typeryyksiä katsellessa.

Juttu ottaa kantaa elintarviketeollisuuden epäkohtiin, jotka tuntuvat olevan jatkuvasti ajankohtaisia. Tarkemmin tarinassa otetaan esiin ns. atsovärit, joiden haitallisuudesta ihmisten terveydelle on keskusteltu jo vuosikymmeniä. Ilmeisesti amarantin käyttö kiellettiin Italiassa tarinan valmistumisen aikaan 1970-luvun lopulla.

Roope on helisemässä kuultuaan, että amarantilla värjätyt elintarvikkeet ovat juuri tulleet kiellon piiriin, ja jo valmistetut on tuhottava. Työttömänä jälleen vaikeroiva Aku keksii kieron juonen, jolla Roopen kirsikkahillot (promille kirsikkaa, loput väri- ja makuaineita) saadaan kaupan hyllyille. Samalla Aku siis työllistyisi, kuluttajien terveydestä viis.

Etikettien vaihtamisen lisäksi väriaine tehdään näkymättömäksi kemiallisella valkaisulla. Kemianteollisuutta edustavaa Pelle Pelotonta käytetään tilanteessa kierosti hyväksi. Onneksi ankanpojat varoittavat Pelleä, joka osaa tehdä vastasuunnitelman.

Taskari 459

Scarpan Hessu ja kaijat.
Uudesta taskukirjasta poimin parhaat rusinat tähän. Tässäkin on vain kaksi kelvollista juttua.

Abramo ja Gianpaolo Barosson kirjoittama ja Romano Scarpan piirtämä Mikki-hiiri -seikkailu toisintaa vanhan Gottfredsonin tarinan Mickey Mouse Outwits the Phantom Blot (1939) perusjuonen. Kyseinen juttuhan oli Mustakaavun ensiesiintyminen. Siinä salaperäinen kaapuniekka ryöstelee ainoastaan tietyn merkkisiä kameroita saadakseen käsiinsä juuri tietyn yksittäisen kameran.

Nyt Mustakaapu on papukaijojen perässä, ja löytääkseen siis yhden ainoan tietyn kaijayksilön, tekee outoja rikoksia. Heti alkuun hän hypnotisoi Hessun papukaijojen kouluttajaksi. Alkuperäistarinassa juju oli kätketty kameraan, tässä papukaijan pölinään. Eli on tässä pikku ripaus Barksin Lumottua papukaijaakin (Pixilated Parrot). Tokihan Scarpan piirtämän Hessun hölmöilyjä seuraa ilolla.

Castyn eeppinen fantasia


Castyn kirjoittama ja piirtämä pitkä tarina Hyinen valtakunta (Topolino e l'impero sottozero, 2015) on upea sekoitus todellista historiaa, eeppistä fantasiaa, taruja ja myyttejä (Agartha) muinaisilta ajoilta. Vuoden 1709 suuri kylmyys tapahtui todella ainakin Euroopassa, eikä sen syytä kaiketi osata vieläkään selittää. Tarinaan on kiedottu vanhoja taruja sieltä täältä ja muilta osin se on välillä kuin poliittinen agenttitrilleri, toisilta osin kuin täysiverinen katastrofielokuva ja sitten taas korkeaa fantasiaa ja vanhoja satuja. Ihastuttavan monipuolinen tarina on vieläpä kuvitettu huikeasti täyttä sense of wonderia hehkuen. Varsinkin loppupuolella on upeita näkymiä. Pelkästään tämä tarina tekee tästä taskarista hankkimisen arvoisen.

torstai 30. marraskuuta 2017

Uusi Ankkalinnan Pamaus on ilmestynyt

Joulukuun pamaus


Tuore Pamauksen numero #37 lienee jo saapunut kaikille tilaajilleen. Pian myös jälleenmyyjillä, Turun Sarjakuvakaupan myyntipisteissä (Turku, Helsinki ja Oulu) sekä Kulkukatin pojassa (Helsinki).

Pääjuttuna lehdessä Barks ja avaruusteknologia. Yhdysvaltojen avaruusohjelma ja kehittyvä rakettiteknologia Carl Barksin sarjoissa 1950-60 luvun vaihteessa. Lukemalla noina vuosina valmistuneita Barksin ankkasarjoja voidaan melkeinpä seurata USA:n avaruusohjelman etenemistä vuosi vuodelta.

Muina aiheina Lumikki 80 vuotta, purukumien keräilykuvat, Lähi-idän maiden ankkalehdet, View-Master kuvakiekot, uusi Ankronikka eli Ducktales ym.

Oheinen arvostelu uudesta Loiselin Mikki-kirjasta ei ehtinyt lehteen, mutta se nähdään kyllä piakkoin ilmestyvässä Sarjainfossa. Innokkaimmat lukekoot sen jo nyt ohesta.

Régis Loiselin Mikki Hiiri – Zombie-sumppi


Ranskalainen Glénat-kustantamo sai pari vuotta sitten loistavan idean ja pyysi maansa eturivin sarjakuvantekijöiltä heidän omia näkemyksiään Disneyn hahmoista. Tulokset ovat olleet yllättäviä, raikkaita ja vähän ronskejakin. Yllättävintä on kuitenkin ollut Disney-yhtiön myötämielisyys näin suuresti yhtiön tavallisesta sarjakuvatuotannosta poikkeavia tuotoksia kohtaan. Tästä erikoisalbumien sarjasta suomennettiin viime vuonna sarjan kakkoskirja Lewis Trondheimin ja Nicolas Keramidaksen kirja Mikin hulluimmat seikkailut.

Ranskassa on sarjassa nähty tähän mennessä neljä albumia. Yhteistä kaikille on Mikki-sarjakuvan alkuvaiheisiin, 1930-luvun juurille meneminen ja hahmon nuoruuteen katsominen. Lähetymiskulma on siis hiukan sama kuin taannoisissa Emile Bravon tai Schwartzin & Yannin Piko-albumeissa.

Régis Loiselin tarina sijoittuu 1930-luvun lama-aikaan ja alussa nähdään epätoivoisesti töitä etsivät Mikki ja Polle. Loisel ei ole aivan yhtä rohkea historiallisessa otteessaan kuin mainittujen Piko-albumeiden tekijät, ja ehkä ihan syystäkin, onhan kyse lopulta kuitenkin Disney-tuotteesta. Vaan ei tämä albumi aivan kokonaan vailla yhteiskunnallista näkemystä ole.

Turhautuneina köyhyyteensä ja työttömyyteensä päättävät Mikki, Polle, Minni ja Heluna tehdä retken maaseudulle Aku Ankan luo, joka tässä asuu vielä siinä pienessä asuntolaivassaan. Palattuaan takaisin saavat he yllätyksekseen huomata useimpien kaupunkilaisten asuntojen joutuneen pakkolunastetuiksi. Ilkeä grynderi-pankkiiri Voitto Vilunki on ostanut köyhien asunnot pilkkahinnalla rakennuttaakseen niiden tilalle golfkentän. Pankkiirin alkukielinen nimi Rock Füller kielii tarkemmin mistä on kyse.

Suuren laman aikaan työvoimaa oli tietenkin vapaana paljon ja halvalla hinnalla keinottelijoiden hyväksikäytettäväksi. Virtahepomainen rosvoparoni esittää itsensä hyväntekijänä ja työllistäjänä, vaikka maksaa kehnoa palkkaa ja perii senkin takaisin työmaaruokalan kautta.  Työväkensä hän pitää aisoissa tahdottomaksi tekevän kahvin ja kemiallisesti käsiteltyjen, riippuvuutta aiheuttavien hampurilaisten avulla. Vilungin apulaisina häärivät vielä lakonmurtaja-gangstereilta näyttävät Jopi Jalkapuoli ja Samu Suutari. Mikki ei tietenkään moista touhua hyvällä katso ja ryhtyy vastatoimiin ystäviensä kanssa.

Loisel on tehnyt perinnetietoista Mikki-sarjakuvaa Gottfredsonin villeimpien jaksojen hengessä. Alkupään Mikki-sarjakuvia tunteville strippimuotoon tehty Zombi-sumppi -albumi tuo paljon muistumia mieleen. Loisel vieläpä malttaa keriä tarinaa hiljakseen auki turhia hätäilemättä, vaikka se onkin ripoteltu täyteen vauhdikkaita slapstick-jaksoja. Animaatiomaisista kohelluskohtauksista eivät kaikki ehkä pidä, mutta kun kaikki on toteutettu mahtavan yksityiskohtaisesti hahmojen herkullisia ilmeitä myöten, sulaa lukija lopulta niidenkin edessä. Piirroksissaan Loisel on onnistuneesti yhdistellyt 1930-luvun alun Gottfredsonia 1960-luvun amerikkalaisiin underground-piirtäjiin. Parasta Mikkiä vuosikymmeniin!

Régis Loiselilta on aiemmin suomennettu Barrien klassikkoon pohjautuva Peter Pan -albumisarja, joka jäi meillä ikävästi kesken, sekä Rose Le Guirecin tekstiin tehty albumi Hämärän juhlat (Troubles fetes).

Seuraavaksi tästä Glénatin sarjasta suomennetaan tammikuussa 2018 Tébon alias Frédéric Thébaultin naivistisen ilmeikkäällä tyylillä tekemä Huimapää Mikki (La Jeunesse de Mickey).

perjantai 16. kesäkuuta 2017

Muutama uutuuskirja

Pohjoismaista Disneyanaa


Disney-tilpehööriä kerätään varmasti melkein kaikkialla maailmassa. Erilaisia oheistuotteita on tehty lähes yhdeksänkymmenen vuoden ajan paitsi Yhdysvalloissa, niin myös Euroopassa. Keräilytuotteita on valmistettu Pohjoismaissakin tavaton määrä. Suomalaista Disneyanaa on esitelty Jukka Vesterisen kirjassa Disney-keräilijän käsikirja ja Hannu Heiskasen läkähdyttävän runsailla Disney-keräilijäsivuilla www.hanivei.fi. Sivustolta voi ladata usempia tavattoman laajoja luetteloita Disney-keräilyn eri aloilta. Tavallisempien lehtien ja kirjojen lisäksi löytyvät tiedot Disney-peleistä, kiiltokuvista, figuureista, pelikorteista ynnä muusta sellaisesta. Tiedot päivittyvät tuon tuostakin.

Siksipä Are Myklebustin ja Jan Ståle Engaasin Disney i Norge 1928 - 1969 on hyvin kiinnostavaa luettavaa, nimenomaan vertailumielessä. Norjalaiset saivat ainakin 1930-luvun aikana monenlaista Disney-tavaraa paljon enemmän kuin me köyhät suomalaiset. Ensimmäisen Mikki-kirjankin jo 1932, 24-sivuisen Mikke Mus: hallo allesammen -vihkosen, joka käytti brittiläistä materiaalia vuotta aiemmin ilmestyneestä Mickey Mouse Annualista ja kaikenlaista muuta kivaa. Mutta kyllä pohjoismaisessa Disneyanassa on silti enemmän yhtäläisyyksiä kuin eroja.

Norjassa on esimerkiksi saatu aivan samanlaisia viikkolehden kylkiäisiä ja tilaajalahjoja kuin Suomessakin. Norjalaisen Donald Duck & Co -lehden mukana esimerkiksi tuli koulun alkajaisviikolla 1957 samanlainen pahvinen "Aku Ankan televisio", joka oli Suomessa jaettu tilaajalahjana jo 1955. Ainoa ero oli siinä, että pahviläpyskä tuli irtonumeron kylkiäisenä ja uusia "ohjelmia" siihen tuli lisää seuraavien numeroiden mukana. Norjassa kun ei lehtien kotiintilaaminen ole lainkaan yhtä yleistä kuin Suomessa. Siellä tallaiset pienet jipot ovat irtonumero-ostajien täkyinä ja niitä onkin sitten keräilijöiden kiusana aika paljon.

Norjassa on vuosien aikana saatu myös paljon samoja julkaisuja kuin Suomessa. Tammen kultaisia kirjoja vastaava sarja oli Tidens gullbøker. Sama Tiden-kustantamo julkaisi myös muita samoja Disneyn kuva- ja tietokirjoja, mitä suomeksikin saatiin.

Myklebustin ja Engaasin kirjaa on mukava selailla ja peilata Norjassa tuotettuja tavaroita vastaaviin suomalaisiin. Egersundin fajanssifabriikin 1935 valmistettu lastenastiasto muistuttaa kovasti Arabian samanaikaista settiä, mutta on yksityiskohdissaan erilainen, vaikka käyttääkin paljolti samoja kuva-aiheita.

Pelikortteja, lautapelejä, postikortteja ja muita sellaisia tuotetiin joitakin norjalaisin kuvittajien voimin ja osa niistä julkaistiin meillä suomalaisina versioina sellaisenaan. Disney i Norge osaa jopa nimetä joitakin tekijänimiä historian hämäristä. Kurt Arnøyn värikkäitä maalauksia on nähty suomalaistenkin suklaarasioiden yms. kansina.  Arnøyn tunnistaa helposti lapsekkaan
näköisistä Disney-hahmoista, Akulla ja kumppaneilla on normaalia isommat päät ja teevadin kokoiset silmät.

Sarjakuvaentusiasteja kiinnostaa pitkähkö Disney-sarjakuvia ja lehtiä käsittelevä tekstiosuus. Kirjassa käydään läpi myös norjalaisten Disney-filmien levittäjien varhaisvuosia. Runsas kuvitus hivelee ainakin nostalgikon silmiä. Ehdoton kirja kaikille, jotka haluavat tuntea Disneyana-keräilyalaa ja historiaa laajemmalti. Painos on pieni (300 kpl), joten kannattaa toimia nopeasti, jos sen haluaa itselleen.


Kirjan saa helpoiten tilattua maksamalla sen tilausmaksun kirjan julkaisijan tilille:
Account name: DIN-heftet Regnskap
IBAN Account:  NO 33 3201 43 93837
BIC / SWIFT:       SPRONO22

Kirja maksaa 350 Norjan kruunua + posti- ja käsittelykulut Suomeen 110 kruunua. Euroissa yhteensä noin 50 euroa. Tilatessa on muistettava kirjoittaa viestiosaan oma nimi ja osoite.

Lisätietoja kirjasta: Are.Myklebust[at]nav.no


Barksin säilyneet kansioriginaalit


Keräilyn kermaa lienee uniikin alkuperäistaiteen haaliminen. Disney-puolella halutuimpia ja arvokkaimpia ovat tietenkin ankkamaestro Carl Barksin työt. Vaikka Barks piirsi yli 6700 sivua sarjakuvia ja 256 kansikuvaa, vain murto-osa tästä määrästä on säilynyt. Tunnettua on, miten kustantaja poltti suurimman osan kaikista sarjakuvaoriginaaleistaan, siis myös Barksin töistä.

Matti Eronen teki vuonna 1994 seikkaperäisen selvityksen noin kahdesta sadasta säilyneestä sivusta kirjassaan Carl Barks' Surviving Comic Book Art.

Nyt tälle kirjalle on saatu jatkoa. A Study from Shadows: Carl Barks' Surviving Comic Book Covers käy nimensä mukaisesti läpi säilyneitä kansioriginaaleja. Kansikuvat olivat toki mukana edellisessä tutkielmassa, mutta reilun parinkymmenen vuoden aikana esille on pompsahtanut kymmenen "uutta". 32-sivuinen kirjanen käy kaikki kannet kuvaesimerkein läpi ja niitä vertaillaan myös julkaistuihin versioihin. Joskus toimittajat olivat tehneet niihin pieniä muutoksia paino-originaaleja tehdessä, toisinaan taas Barks itse teki niihin omia lisäyksiään myytyään tai lahjoitettuaan niitä keräilijöille. Muutaman Barks jopa väritti itse.

Kirja on tällä hetkellä vielä valmisteilla, mutta tulee pian ainakin Amazoniin myyntiin. Digitaalista versiota voi kuitenkin jo selailla osoitteessa:

http://illusi0n.com/publications.html

Daan Jippes -näyttelyn katalogi


Kaikki ankistit tuntevat hollantilaisen Daan Jippesin taitavana Disney-sarjakuvien piirtäjänä. Hänhän muun muassa piirsi uudelleen kaikki Sudenpentu-sarjakuvat, jotka Barks 1970-luvun alussa pelkästään käsikirjoitti. Ne Jippes toteutti aito-barksilaiseen piirrostyyliin ja kyseiset tarinat on julkaistu Ankantekijät-kirjasarjan kokoelmanakin.

Jippesin koko repertuaari on tätä paljon, paljon laajempi. Seitsemänkymppisen mestaripiirtäjän retrospektiivinen näyttely avautui Hollannin sarjakuvamuseossa 20.5.2017. Ainakin Ger Aperldoorn on ladannut Youtubeen hienon videonpätkän tästä näyttelystä.

Onneksi kaikille niille, jotka eivät pääse paikalle, on museo julkaissut painavan ja herkullisesti kuvitetun katalogin näyttelystä. Se avaa silmät Jippesin graafiselle monipuolisuudelle ja laajuudelle. Tavaton määrä toinen toistaan upeammin tehtyjä sarjakuvia, sarjakuvalehtien kansikuvia, animaatioelokuvien konsepti- ja hahmoluonnoksia, storyboardeja.

Jippesin tähänastinen ura käydään runsain kuvaesimerkein läpi. On 15-kesäisen Jaanin sarjakuvayritelmiä, jotka ovat jo erittäin lupaavia. Esikuvat näkyvät toki selvästi, Franquin ja kumppanit ranskalais-belgialaisesta koulukunnasta. Myöhemmissä, ensimmäisissä julkaistuissa töissä on Mad-lehden Mort Druckerilta saatuja vaikutteita.

Jippes työskenteli 1960-luvun lopulla Pep-lehden kuvittajana, missä löytyi kuhunkin tarpeeseen sopiva erilainen piirrostyyli kuin taikurin hatusta. Sitten 1970-luvun puolivälistä hän toimi hollantilaisen Donald Duck -lehden art directorina ja taitelijana.

Yhdysvaltoihin Jippes meni animaatio- ja sarjakuvatöihin 1980-luvulla, jolloin syntyivät storyboardit moniin Disney-filmeihin ja kansikuvat Gladstonen legendaarisiin ankkalehtiin. Palattuaan Eurooppaan 1990-luvun jälkeen on töitä syntynyt paitsi Egmontin Disney-julkaisuihin, myös moniin aikakauslehtiin.

Jippes on taiteilija, joka pystyy jäljittelemään lähes kenen tahansa tyyliä, mikä on taannut pysyvän toimeentulon. Tämän huikean taidon varjopuolena häneltä puuttuu se jokin todella suuri oma työ, koska hänellä ei ole omaa tunnistettavaa tyyliä.


Katalogia voi kysellä osoitteesta: info[at]stripmuseum.nl
http://www.stripmuseum.nl/Daan_Jippes.html

perjantai 19. toukokuuta 2017

Mikki Hiiren sosiaaliturvatunnus

Uusin Aku Ankka Ekstran teemaspesiaali Haluatko miljardööriksi ilmestyi tänään (19.5.2017). Uusintana siinä julkaistaan Carl Barksin klassinen tietokilpailutarina.

Se julkaistaan nyt uusitulla käännöksellä, joka seurailee Barksin alkuperäistä dialogia aiempaa tarkemmin. Käännös on siis osapuilleen sama kuin Barksin kootuissa. Tarinan Aku Ankka -lehdestä vuosina 1970 ja 2000 lukeneet saattavat ihmetellä tietokilpailun vetäjän esittämää kysymystä, jossa Akulta kysytään Mikki hiiren sosiaaliturvatunnusta. Mitä ihmettä?

Niin se kuitenkin menee Barksin alkukielisessä sarjakuvassa.

Barks itse on kommentoinut tarinaa ja kyseistä ruutua näin:
"Script came from the office. I was paid $ 25 extra for 'revising' it.", ja: "I can't remember the origin of the 'Mickey's Social Security number' gag. It probably was in the script as it came from the office. I doubt that I would have felt it permissible to mention Mickey."

Erikoisinta kuitenkin on huomata originaaliruutua tarkastellessa kuinka kuplaan kirjoitettu "Mickey Mouse" ei selvästikään ole Barksin itsensä käsialaa. Se on siis lisätty siihen jonkun Westernin toimittajan toimesta. Miksi, sitä ei tiedetä, eikä sitäkään mitä kuplassa alkuaan sitten lienee lukenut. Palovakuutuskirja-väännös saattaa olla perua tanskalaiskäännöksestä.

Vain yksi klassinen käännös on jätetty ennalleen. Se huippuvaikea kysymys tietenkin, ankismin peruskalliota, johon ei ole uskallettu koskea: "Kuinka monta sangollista vettä virtaa Ankkalinnan kanavan kautta joka päivä?". Ankkalinnan kanava olikin alun perin oikeasti Niagaran putoukset.

tiistai 8. marraskuuta 2016

Disney-sarjakuvien koko tarina

Becattini, Alberto: 
Disney Comics: The Whole Story
Theme Park Press, 2016
ISBN 978-1683900177 
466 s. m/v, 15,4 x 23 cm
Pehmeäkantinen, $39,95


Vuonna 1995 Italiassa ilmestynyt Alberto Becattinin kirja Disney-sarjakuvien historiasta on lopultakin saatu laajemman yleisön saataville englanninkielisenä ja päivitettynä laitoksena. Vahinko vain, että kirjaan ei ole, ilmeisesti tekijänoikeussyistä, uskallettu laittaa yhtäkään näytekuvaa yhdestäkään sarjakuvasta.

Firenzeläinen Becattini (s.1955) on pitkän linjan Disney-asiantuntija ja sarjakuvantutkija. Lukion englannin kielen opettajana varsinaisen työuransa tehnyt Becattini aloitti toimintansa sarjakuvafandomissa jo 1970-luvun puolivälissä. Vuonna 1978 hän oli pistämässä pystyyn amerikkalaiseen sarjakuvaan ja Barksiin keskittyvää Funnies-fanzinea. Kymmenien vuosien aikana hän on kirjoittanut sarjakuvista lukuisiin alan julkaisuihin, sekä toiminut kääntäjänä ja julkaisijana.

Alkuaan tämän Disney-sarjakuvien historiikin oli tarkoitus ilmestyä jo 1980-luvun lopulla - englanniksi! Becattini oli Bolognan kirjamessuilla 1988 yhyttänyt brittiläisen kustantajan Justin Knowlesin, jolle hän oli ehdottanut kirjan tekoa. Justin Knowles Publishing Group oli jo ennestään julkaissut useita Disney-aiheisia tietokirjoja (mm. Mickey Mouse, His Life and Times). Asiasta ehdittiin jo sopia alustavasti ja kirja oli lähes valmis vuonna 1990, mutta kustantaja ehti mennä konkurssiin.

Becattini tarjosi sen jälkeen kirjaa useille muille kustantajille, mutta turhaan. Ei edes Disney Press osoittanut kiinnostusta aiheeseen. Vasta vuonna 1995 piskuisen Comic Art -kustantamon Rinaldo Traini suostui julkaisemaan kirjan italiaksi, tuloksena Disney Comics: La storia, i personaggi – 1930-1995.

Becattini oli saanut kasaan valtavan määrän tietoa jo 80-luvun loppuun mennessä, hän oli päässyt koluamaan Disneyn Burbankin arkistoja, käynyt kirjeenvaihtoa vanhojen toimittajien, käsikirjoittajien ja piirtäjien kanssa.

Lopulta tämän englanninkielisen version kustantajaksi löytyi Theme Park Press vuonna 2014. Kirjan tietojen päivittäminen on ollut iso työ sekin, parinkymmenen vuoden aikana on ympäri maailmaa tehty paljon lisää uutta Disney-sarjakuvaa, kustantajia on tullut ja mennyt. Tietysti uuttakin tietoa menneistä ajoista on löytynyt.

Tiheätekstinen opus on valtava faktojen aarrearkku, mutta kaikesta siihen uhratusta työstä ja suureellisesta nimestään - The Whole Story - huolimatta kirja ei ole täysin aukoton. Gil Turnerin kuolinvuodeksi on annettu syystä tai toisesta 1988. Taiteilijan kuolinvuosi olikin pitkään epäselvä, lähteestä riippuen se on ollut 1974, 1977 tai jopa tuo 1988. Animaatiofanzine Apatoonsin avustaja ja animaattori Mark Mayerson oli saanut keväällä 2007 varmistuksen Turnerin pojalta Tomilta, että hänen isänsä oli kuollut jo 1967.

Kirja käy läpi kaikki obskuureimmatkin Disneysarjakuvat. Tsekkoslovakialaiset, turkkilaiset, egyptiläiset ja monet muut, useimmissa maissa on ollut pienimuotoista omaakin tuotantoa.

Suomea koskevan luvun tiedot on osaltaan saatu nähtävästi Pamauksen kotisivujen englanninkielisestä osiosta, paikoin lause lauseelta. Se ei sinällään haittaa, mutta koska kyseinen osio on viimeksi päivitetty joskus 2000-luvun alussa, näkyvät siellä olevat päivittämättömät tiedot myös tässä kirjassa. Selkeä esimerkki siitä on kirjassa sellaisenaan toistuva maininta siitä, että Sanomaprint olisi nykyään HelsinkiMedia. HelsinkiMedia oli Sanoma konsernin omistama julkaisuyhtiö vuoteen 2001, jonka jälkeen nimeksi vaihtui erinäisten yrityskauppojen jälkeen Sanoma Magazines. Sen jälkeen nimi vaihtui vielä 2014 nykyiseksi Sanoma Media Finlandiksi, kun Sanoma Entertainment Finland, Sanoma Magazines Finland ja Sanoma News yhdistettiin.

Disney Comics – The Whole Story on paksu ja varsin kattava teos, joskaan se ei ole järin analyyttinen tai kriittinen. Materiaalin laajuuden vuoksi se on paikoin luettelomainen; nimiä, faktoja, vuosilukuja tulee toisinaan pötkössä. Sarjakuvien luonnehdinta, kuvailu ja peilaaminen valmistumisaikansa maailmaan ja kulttuuriympäristöön jää vähäiseksi.

Parhaimmillaan kirja on tarjotessaan ensikäden tietoa suoraan sarjakuvia tehneiltä kirjoittajilta, toimittajilta ja piirtäjiltä. Ikävintä on kuvituksen täydellinen puuttuminen. Takana on selvästi jonkinlainen pelko tekijänoikeusrikkomuksista, mistä kertoo kirjan kansikuvakin, valokuvassa nähdään kirjan tekijä nuorena lukemassa Topolinoa.

Kirjan ulkoasu on koruton, Theme Park Pressin kirjojen design vaihtelee oudosti välttävästä tai keskinkertaisesta lähes erinomaiseen. Didier Ghezin kirja Disney’s Grand Tour Waltin Euroopan matkasta 1930-luvulla oli komea kovakantinen teos. Tämä Becattinin opus on digipainettu ja kannet ovat helposti huonoon kuntoon menevää ohutta kartonkia. Puhtaasti faktamielessä tämä on kyllä sataprosenttisesti hankkimisen arvoinen teos. Onhan se ainoa laatuaan. Näin laajaa yleisesitystä Disneyn sarjakuvista ei ole tehty toista.