torstai 24. joulukuuta 2015

Tyhjälän joulun jäljillä, eli aivan liian monta tonnia rahaa

Carl Barksin kirjoittama ja piirtämä sarjakuva Aku Ankka pelastaa Tyhjälän joulun on ankkamaestron muistetuimpia tarinoita.


Tämä Carl Barksin piirtämä ja kirjoittama joulutarina alkaa hätkähdyttävillä kuvilla rääsyihin pukeutuneista, nälkiintyneiltä näyttävistä lapsista, jotka leikkivät vetoisten hökkeleiden väliin jäävillä likaisen lumen ja mudan täyttämillä kaduilla. Näillä Tyhjälän lasten kasvoilla on kohtaloonsa alistunut, lohduton katse. Tyhjälä on ”se kaupunginosa, jossa asuu niin paljon köyhää väkeä”, kuten Iines asian ilmaisee.

Tällaisia kuvia ei ole perinteisten funny-animal-genren sarjakuvissa totuttu näkemään. Aku Ankka pelastaa Tyhjälän joulun (A Christmas for Shacktown) on Barksin joulutarinoista kenties paras. Siinä Iineksen ompelukerho ja Aku veljenpoikineen yrittävät kerätä rahaa Tyhjälän slummikaupunginosan köyhien lasten joulujuhlaa varten.

Tapa jolla Barks kuvaa ryysyisiä lapsihahmoja, on kuin suora visuaalinen laina viktoriaanisen ajan Englannista, tai ainakin aikakautensa varhaisen realismin sävyttämästä kirjallisuudesta. Voisi kuvitella kenen tahansa noista viheliäisen köyhistä lapsista raatavan köyhäintalossa Oliver Twistin kumppanina, tai nähdä kuinka kohta jonkin kulman takaa ontuu kainalosauvaansa nojaava Tiny Tim. Tietynlainen 1800-luvun dickensiläinen henki taitaa kuulua elimellisesti anglo-amerikkalaiseen jouluun. Roopen hahmohan oli jouluisessa ensiesiintymisessään tunnetusti Dickensin Joulutarinan saiturin Ebenezer Scroogen ankallinen inkarnaatio.

Valokuva: Dorothea Lange.
Tyhjälän kuvaamistyylissä on tämän vanhahtavan romanttisen sävyn lisäksi Amerikan suuren lamakauden vaikutteita. Iloinen 1920-luku loppui syksyllä 1929 huolettoman pörssikeinottelun jälkeen suureen pörssiromahdukseen. Se johti ennen näkemättömään lamaan. Kymmenet tuhannet menettivät omaisuutensa ja miljoonat ihmiset jäivät kokonaan työttömiksi ilman tukea. Kokonaiset perhekunnat vaelsivat työtä ja parempaa elämää etsien. Shacktownit olivat lamakauden aikaisia, köyhien siirtotyöläisten rakentamia hökkelikyliä, jotka nousivat hätäisesti kyhättyinä varsinaisten kaupunkien liepeille.

Amerikkalainen dokumentaarinen valokuvaaja Dorothea Lange (1895—1965) kuvasi vuosina 1935—39 Yhdysvaltain maatalousministeriön alaisena näitä hökkelikylien asukkaita, tuoden siten näiden köyhien siirtotyöläisten ahdingon julkisen huomion kohteeksi. Langen kuvia levitettiin ilmaiseksi kaikkien sanomalehtien käytettäväksi ja niistä tuli lamakauden ikonisia kuvastimia. Erityisen laajalti levinneinä ne varmasti sattuivat myös Barksin silmiin ja pulpahtivat hänen mieleensä tätä sarjaa valmistellessa.

Barksin ja Langen kuvastossa on paljon yhteistä, mutta yksi varteenotettava ero niissä on. Barksin Tyhjälässä ei näy lainkaan aikuisia. Se lienee ollut tietoinen varotoimenpide. Tyhjälän lasten vanhempien, epäilemättä hanttihommia tekevien, syrjäytyneiden ja kukaties alkoholisoituneiden ihmisten, näyttäminen olisi varmasti torpannut koko tarinan julkaisemisen.

Valok: Dorothea Lange.
Barks on näin keventänyt kertomuksensa sävyä, varmasti vähän pakonkin edessä. Samaten tosielämän shacktowneissa asui usein myös etnisiä vähemmistöjä, mutta ruuduissa ei näy yhtäkään mustaa naamaa. Barks on katsonut parhaaksi pelata varman päälle, tabu on tabu.

Tyhjälän ja muun Ankkalinnan välinen ero on piinaavan selkeä, Tyhjälän lautahökkelit vaihtuvat leveisiin bulevardeihin, laajoihin puistoalueisiin ja korkeisiin hienostohotelleihin. Keikarimainen Hannu Hanhi flaneeraa ylimielisenä tyhjäntoimittajana pitkin katuja. Roopella on vaikeuksia saada rahojaan mahtumaan komean toimistorakennuksensa jättimäiseen holviin.

Tarinaa on toisinaan kritisoitu siitä, etteivät Iineksen ompelukerholaiset – alkukielellä vain ”club” - yritä keksiä pysyviä ratkaisuja köyhien ongelmiin. Kun muistaa Barksin nuivan suhtautumisen jouluun, on tarina helppo nähdä ironisena kannanottona joulunajan tekopyhään hyväntekeväisyyteen. Sen näkee ompelukerhon johtajien kuvauksesta, jokainen kukkahattutäti on takuulla kyllin varakas panostamaan huomattavia summia slummien elämänlaadun korjaamiseksi, silti heidän täytyy hankkia rahaa keräyksin. Uudessa Barksin koottujen käännöksessä Iineksen ”club” on suomennettu naisyhdistykseksi. Koottujen käännökset pyrkivät olemaan aikaisempaa uskollisempia alkukielisille sarjoille. Vaikea sanoa, onko "naisyhdistys" tässä oikea vaihtoehto. Ainakin Suomessa naisyhdistykset ovat olleet naisen yhteiskunnallisen ja taloudellisen aseman parantamista ajavia aatteellisia yhdistyksiä, joiden juuret ovat 1800-luvun lopulla. Tyhjälän joulun kaltainen hyväntekeväisyys ei ole ollut niiden ohjelmassa tärkeässä osassa.

Ehkäpä Barksin mielessä ovat pikemminkin olleet (jälleen) viktoriaanisen ajan brittiläiset hyväntekeväisyysjärjestöt, joita vetivät Octavia Hillin (1838—1912) kaltaiset asialleen omistautuneet naiset. Vaikka nämä yhdistykset usein toimivatkin suoraan köyhien parissa, tavattiin niitä myös kritisoida ”shekkivihko-filantropiaksi”, puuhasteluksi jolla ostetaan parempi omatunto. Vähän samaan tapaan kuin Iineksen ”klubi” tuntuu toimivan.

Ironinen tarina on rakenteeltaan täydellinen, Barksilla on ollut tilaakin sen kehittelyyn harvinaiset 32 sivua. Roope saa muistutuksen rahan ja rikkauden suhteellisuudesta. Upporikas ankkamme muuttuu rutiköyhäksi, laitettuaan kerjäämällä (!) saamansa lantin täpötäyteen rahasäiliöönsä. Hänen omaisuudeltaan menee pohja aivan kirjaimellisesti; rahat romahtavat syvään kuiluun rahasäiliön lattian petettyä.

Tilanne vertautuu tässäkin suureen pörssiromahdukseen ja sitä seuranneeseen lamaan. Roope on nyt aivan yhtä köyhä kuin nuo Tyhjälän asukkaat, joille hän vain hetkeä aiemmin oli kieltäytynyt antamasta rahallista avustusta. Saadakseen omat rahansa takaisin on hänen luvattava lahjoitus Tyhjälän joulujuhlarahastoon. Karvas muistutus siitä että todelliseen rikkauteen kuuluu jakamista – ehkä jopa tuloerojen tasaamista!

Tyhjälän joulua (A Christmas For Shacktown) sensuroitiin vuoden 1967 pohjoismaisen uudelleenjulkaisun (Walt Disney's Månedshæfte 12/1967 - Jul i Pengeløse) yhteydessä. Kaikki ruudut slummeista ja köyhien kuvauksista poistettiin. Samoin poissa on kohtaus jossa pennitön tyhjäntoimittaja Hannu hankkii ihmeellisen onnensa avulla rahaa Tyhjälän joulukeräystä varten. Samalla tarinasta poistuu tapahtuma, joka sysää liikkeelle kohtalonomaiset voimat, joiden vuoksi Roopen omaisuudelta romahtaa pohja.

On kiehtovaa ajatella mikä on voinut olla tällaisten poistojen syynä. Tuntuu kuin tarinasta olisi haluttu hävittää kaikki viittaukset köyhyyteen, kerjäämiseen ja luokkaeroihin. Loistohotellin edessä hattu kourassa kerjäävää Hannu-serkkua ei enää nähdä. Tätä versiota ei julkaistu suomeksi. Se nähtiin Tanskan lisäksi ainoastaan Ruotsissa ja Norjassa. Sarja lyheni 32 sivusta 23 sivuun.

On sanottu että Gutenberghus-yhtiön toimittaja Carsten Jacobsen olisi poistanut ryysyläislapset Tyhjälä-tarinasta sen vuoksi etteivät tanskalaislapset olisi enää vuonna 1967 ymmärtäneet niin köyhiä ihmisiä olevankaan. Pyyhkäisikö orastava pohjoismainen hyvinvointivaltio Tyhjälän näkymättömiin, vaiko vain häveliäs sensuuri?

Artikkeli on julkaistu aiemmin Ankkalinnan Pamauksen numerossa 27 vuonna 2012.