perjantai 24. joulukuuta 2021

Samu Sirkan joulutervehdys

Jouluaattona moni vetäytyy sulattelemaan jouluateriaa perinteisen Samu Sirkan joulutervehdyksen parissa. Tunnin mittaisessa ohjelmassa Samu availee elokuvallisia joulukortteja kaikilta ystäviltään. 

Ohjelma koostuu jouluisista lyhytfilmeistä ja muutamien pitkien animaatioelokuvien valikoiduista kohtauksista. Aku käärii lahjapaketteja, Mikki ja Pluto koristelevat joulukuusta, Peter Pan ystävineen lentää kohti Mikä-Mikä-Maata. Siellähän se on aina ollut, aattoillassa. Aina! Vai onko sittenkään?

Samu-Sirkan joulutervehdyksessä on alun perin kyse Walt Disney's Wonderful World -sarjan 5. tuotantokauden jaksosta numero 12, vuodelta 1958. Yhdysvalloissakin sitä esitetään tuon tuostakin jouluisin, ja se tunnetaan yleisesti nimellä From All of Us to All of You.

Mutta onko sitä tosiaan esitetty "aina" joka joulu? YLE TV1 alkoi esittää Samu-Sirkan joulutervehdystä aatonaattona 1978, eli vasta 20 vuotta ohjelman valmistumisen jälkeen. Se pysyi aatto-ohjelmistossa vuoteen 1983 saakka. Sen jälkeen sen esittämiseen tuli peräti kahdeksan vuoden tauko, ja se tuli takaisin Suomen televisiokanaville Kolmoskanavan puolelle jouluna 1991. Siitä se siirtyi luontevasti MTV3:n jouluperinteeksi. Joskaan sielläkään se ei ole ollut aivan joka vuosi.

Ruotsissa ohjelmaa alettiin esittää jo vuoden 1960 jouluaattona ja siellä sillä onkin hyvin vankka asema. Perheet kerääntyvät television eteen jouluaattona tarkalleen klo 15 kun Kalle Anka och hans vänner önskar God Jul alkaa. Jouluinen rituaali on pitänyt pintansa videoiden, levytallenteiden ja suoratoiston puristuksissakin. Ohjelmaa ei missään nimessä tallenneta myöhemmin katsottavaksi, tai tuijotella suoratoistopalvelusta. Lineaarisen television ääreen on vuosittain kokoontunut 3–4 miljoonaa ruotsalaista.

Tanskassa Disneys Juleshow: Fra Alle Os til Alle Jer nähtiin ensi kertaa 1967 mutta joka vuosi se on sielläkin tullut vasta vuodesta 1975 alkaen. Sitä ei välttämättä esitetty aina jouluaattoisin, vaan esityspäivä vaihteli 23.–26.12. Norjalaiset ovat seuranneet Samun joulutervehdystä nimellä  Donald Duck og vennene hans vuodesta 1979 alkaen. 

Helsingin Sanomien digiarkistoja (aikakone.hs.fi) kaivelemalla tv-ohjelmatiedoista voidaan nähdä, että Samun esittäminen juuri jouluaattona tuli perinteeksi vasta vuonna 1995. Tarkemmin sen paikka vakiintui juuri iltaseitsemän aikaan 2000-luvun alussa.


1978 23.12. TV1 klo 18.45

1979 24.12. TV1 klo 15.25

1980 ei Samua, mutta Danny Kayen kanssa Disneylandissa, 25.12. klo 18.15 Mtv (Yle1)

1981 ei Samua

1982 24.12. TV2 klo 17.05

1983 24.12. TV2 klo 16.15

1984 ei Samua

1985 ei Samua

1986 ei Samua

1987 ei Samua

1988 ei Samua

1989 ei Samua

1990 26.12. TV3 klo 16.50 (lisäksi dokkari Walt Disneystä, Aku Ankan syntymäpäivä-koostepätkis ja Maija Poppanen)

1991 25.12. TV3 klo 16.50

1992 24.12 MTV3 klo 19.05

1993  Ei Samua, mutta Nalle Puhin jouluhuolet 24.12 TV3 ja Hessun joulumelut 25.12. MTV3

1994 ei Samua, mutta aattona klo 13.15 Disneyn taikayö, "viihdettä Euro Disneyssä".

1995 24.12. MTV3 klo 13.55

1996 24.12. MTV3 klo 15.10

1997 24.12. MTV3 klo 16.00


- Helsingin Sanomien digiarkistosta puuttuvat vuosien 1998–2012 välillä ilmestyneet lehdet.


2013 24.12. MTV3 klo 19.10 -->vuosittain jämptisti.


2 kommenttia:

  1. Se oli ruotsalaisen kansankodin merkillisimpiä oikkuja. Muutoin Disneytä ei nähty Ruotsin televisiossa - Mainos TV Reklam Ab puuttui heiltä pitkään ja ainoan lyhytaikaisen kaupallisen radionkin joutui perustamaan suomenuotsalainen Jack Kotschak - mutta Samu Sirkan joulutervehdys piti esittää, ahkerammin kuin Suomessa. Meillä tulikin sitä vastoin aina välillä tv:stä Pätkistä. Juuri puhuttiin puuropöydässä, oliko sisältö aina ollut sama, ja todettiin että ei, on siinä vakio-osuudessakin ollut välillä muutoksia. Mitä tarkalleen on vaihdeltu, siinä entisten lasten muisti sitten pettikin.

    VastaaPoista
  2. Omassa Joulun TV-historiikkiblogissani on vuosien 2004-2020 jouluaattojen TV-tiedot. Pistän tähän linkin sinne;

    https://jouluaattotv.blogspot.com/

    VastaaPoista