perjantai 4. lokakuuta 2019

Vicarin originaalit näytillä



Chileläisen ankkapiirtäjän Vicarin, eli Victor José Arriagada Riosin (1935–2012) näyttely avautui Annantalolla Helsingissä 3.10.2019. Se on kiertänyt Eurooppaa ja saapui nyt Saksasta Suomeen.

Annantalon toiseen kerrokseen pystytetty näyttely ei ole suurensuuri, mutta sitäkin kiinnostavampi. Esillä on Aku Ankka -sivujen luonnoksia ja valmiita originaaleja. Kaikki 1970-80- ja 90-luvuilla Ankkaa lukeneet tunnistavat Vicarin lennokkaan piirrostyylin, jota ankkamestari Barkskin ehti kehumaan.

Vicarin Ankka-taiteesta näyttäisi olevan esillä lähinnä 1990-luvun lopun ja 2000-luvun alun töitä. Vanhimmat originaaleista ovat kadonneet Disneyn ja Egmontin myllyihin.

Sarjakuvasivun luonnosversio.
Näytteillä on myös Vicarin ei-Disney-töitä, muun muassa El Mercurio -lehteen tehtyjä pilapiirroksia ja sarjakuvia. Niitä ei ole suomeksi julkaistu. Ainoastaan El Pingüinossa 1960-luvulla seikkaillut humoristinen villin lännen antisankari Mitigueso ilmestyi meillä Lännen-Lassiksi käännettynä Yhteisvoimin-lehdessä 1960-luvulla ja Sarjakuvalehdessä 1970-luvun alussa. Tosin mykässä sarjakuvassa ei ollut paljon käännettävää.

Vicar oli paitsi tuottelias, myös monipuolinen taiteilija, joka ehti tehdä melkein kaikkea populaarin kuvituksen alaan kuuluvaa. Koskapa näyttely on lasten kulttuurikeskuksessa, ei esillä ole uskaliaampia Playboyhin tai ranskalaiseen Lui-lehteen tehtyjä kuvia. Rasmus
Ankkalinnan Pamaukselle tehty
kuva 
oli myös esillä.
Nalleakin
hän piirsi, mutta syystä tai toisesta niitä ei ollut Annantalon näyttelyssä.

Avajaisissa paikalla oli Vicarin poika Víctor Arriagada Schulz, joka osoittautui aivan yhtä ystävälliseksi ja mukavaksi kuin isänsäkin. Vicar junior esitteli isänsä töitä silminnähden innostuneena.

Vicarin studio. Kuvassa myös Lempi 
International -palkinto, jonka Vicar 
sai Kemin sarjakuvapäiviltä 2001.
Kannattaa huomata, että Annantalon näyttely on sijoitettu kakkoskerroksen käytävän molempiin päihin, kahteen pieneen huoneeseen. Toisessa pyörii videokooste, jossa on myös näyte vuonna 1964 valmistuneesta animaatioelokuvasta El mago de los Sueños, jonka tekemiseen Vicar osallistui Espanjassa asuessaan.

Näyttely kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa, se kun on kaiken lisäksi vielä täysin ilmainen!

Näyttelyn on tuottanut Ninho Kulttuurikeskus ry ja Chilen Suurlähetystö. Näyttelyn toteuttamisen on mahdollistanut Chilen Ulkoministeriö ja Annantalo.





Vicar, eräs elämä lyijykynällä
3.10.2019  – to 31.10.2019
Annantalo, Annankatu 30, Helsinki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti