keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Kaamean aivastelijan pitkä historia

Freddy Miltonin Aku Ankka ja kaamea aivastelija -sarjakuva pyörii parhaillaan Aku Ankka -lehden kesäjatkiksena. Sillä on vaiheikas historia ja oli vähällä, ettei sitä julkaistu koskaan.
Milton piirsi tarinan jo vuonna 1974 ja tarjosi sitä tanskalaiselle Gutenbergshuset-yhtiölle (nyk. Egmont), joka tuottaa ja toimittaa Disney-sarjakuvia Pohjoismaihin ja Saksaan. Sarja ei kuitenkaan ilmeisesti pituutensa (32 s.) vuoksi kelvannut yhtiölle. Milton tarjosi sitä myös Amerikkalaiselle Western-yhtiölle. Sarjakuvatoimittaja Del Connell oli tarinasta kyllä innoissaan, mutta vastasi pahoitellen palautekirjeessään:
"Unfortunately, we cannot use a story of this length.  Also, as you know, most of our Donald stories these days are reprints. We are not producing the number of books that we did years ago and, as a result, there are artists and writers nearby who would do more work if I had the assignments."

Ajatus turhaan tehdystä työstä - vieläpä melko isosta sellaisesta - ei luonnollisestikaan miellyttänyt Miltonia. Niinpä hän päätti piirtää tarinan osittain uudelleen, vaihtaen hahmot ankoista hanhiksi. Tuloksena oli Interpressen kautta vuonna 1976 julkaistu omakustanne Kalle Klodrik - Det store nys.
Lehti herätti kuohuntaa ankkakustantajien parissa, eikä Milton tehnyt sille jatkoa, vaikka kannessa komeileekin "N:O 1".
Hollannin Oberon-kustantamo otti sarjan kuitenkin ohjelmistoonsa
vuonna 1980 ja se pääsi päivänvaloon Groot Vakantieboek -erikoisnumerossa. Asiaan varmaan vaikutti se, että Hollannin Donald Duck -lehden art directorina toimi
terävävainuinen Daan Jippes, erinomainen taiteilija itsekin. Jippesin kanssa Milton tekikin koko joukon oivallisia Barksin mallin mukaan tehtyjä kymmensivuisia humoristisia ankka-tarinoita.

Lainaus Dell Connellin kirjeesta on otettu Klaus Strzyzin ja Andreas C. Kniggen kirjasta Disney von innen.
Lue Kalervo Pulkkisen Milton-haastattelu Sarjainfon numerosta 33, Sarjainfon arkistossa (PDF)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti