maanantai 16. helmikuuta 2015

Ankka keskiverto-amerikkalaisena

Tätä Schillingin kirjaa odoteltiin melko pitkään. Kustantajan ennakkotiedot marraskuussa 2013 lupailivat kirjan tulevan ulos alkuvuodesta 2014. Amazon tiputti kirjan välillä jo listoiltaankin.

Peter Schilling Jr: Carl Barks' Duck: Average American
Uncivilized Books 2014 Dec.
ISBN 978-0-9889014-0-7, 122 s.
m/v + väriliite, 

13,4 X 19 cm, pehmeäkantinen
$12,95


Pullahtihan se lopulta ulos, ja vaikka onkin sisällöltään suurinpiirtein sitä mitä sen odoteltiinkin olevan, on se ehkä kevyt pettymys. Kirja ei ole paksu tuhti akateeminen tutkielma, eikä läpileikkaus Barksin urasta tai tuotannosta, sen kirjoittaja tekee selväksi jo esipuheessaan. Se ei ole myöskään faktoja tiputteleva tietokirja tai hattaramainen fanikirja - onneksi.

Opus on seitsemän kevyehkön esseen kokoelma, lähiluku muutamiin Barksin tarinoihin, mutta erityisesti Aku-hahmoon. Ehkä hieman yllättäen Schilling näkee Akun syvempänä, kiehtovampana ja monipuolisempana hahmona kuin Roopen, Pelle Pelottoman tai muun Barksin itsensä luoman hahmon. Silti kyse on nimenomaan Barksin "luomasta" Akusta erotuksena piirrosfilmien tai sarjakuvastrippien räpyläveikosta.

Schillingin näkemys perustuu siihen, että hän pitää Akua eräänlaisena elokuvanäyttelijänä, Buster Keatonin, Cary Grantin tai Laurelin ja Hardyn tapaan. Jokaisessa omassa "paperielokuvassaan" Aku on aina eri roolissa, museon vahtimestarina, sateentekijänä, parturina, kanafarmarina ja niin edelleen, milloin asiansa osaavana, milloin toheloivana. Kuitenkin jokin hänen perusolemuksessaan on pysyvää, vaikka tietynlainen stabiilius ja jatkumo puuttuu. Samalla tavalla tiedämme suurin piirtein, minkä tyyppisen tarinan ja päähenkilön saamme katsoessamme mitä tahansa Keatonin tai Grantin elokuvaa.

Siinä samalla Barks pääsee satirisoimaan amerikkalaista yhteiskuntaa. Vaikka Schilling tekee joitakin hyviä huomioita ja koittaa olla tarkkana, jää silti jotain kaipaamaan. Hyvästä yrityksestä huolimatta Akun hahmo saadaan sidottua turhan löyhästi oman aikansa ja yhteiskuntansa viitekehykseen.

Miten kirjan takakannessa mainittu Akun kyllästyminen pikkuporvarilliseen esikaupunkielämään näkyy laajemmin tarinoissa? Lähiöelämän tulehtuneina naapurisuhteina, huonoina työllistymisnäkyminä? Mitä tarinat kertovat 1950-luvun USA:sta, vai kertovatko mitään? Monta pienempää ja isompaa teemaa jää muotopuoleksi, tai pohtimatta. Näkökulman ja historiallisen perspektiivin pieni laajennus olisi tehnyt hyvää, eikä olisi silti pidentänyt kirjaa liiaksi.

Schilling kirjoittaa viihdyttävästi ja kepeästi, pitäytyen ehkä liiaksi tarinoiden sisältöjen referoinnissa. Vaikeaselkoista, raskasta akateemista kieltä on turha pelätä, Schilling heittää sekaan jopa alatyylin ilmaisuja, milloin se vain on tarpeen:
"...Donald cannot sleep, tosses and turns, and finally decides to rescue not only an adult, but the luckiest fucking adult that ever lived..."
(s. 38, kirjoittaessaan tarinasta Luck of the North, eli AA Grönlannissa).

Carl Barks' Duck: Average American on kaikesta huolimatta tarpeellista ja hauskaa luettavaa kaikille Barksista kiinnostuneille ja voi hyvinkin avata uusia näkökulmia vanhoihin tuttuihin tarinoihin.

http://uncivilizedbooks.com/


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti