Kolme pientä potsin poikasta Karjalasta

Luultavasti maailman harvinaisin Disney-julkaisu on karjalan kielellä julkaistu piskuinen lehtinen Kolme potshin poigasta (КОЛМЕ ПОЧИН ПОИГАСТА). Se on painettu Petroskoissa (Petrozavodskissa) toisen maailmansodan kynnyksellä 1939. Säilyneitä kappaleita ei liene kahta tai kolmea enempää!

Hyvin pienikokoinen lehti on painettu huonolle ja ohuelle paperille. Apinalaatikko ilmoittaa lehtisen vastaavaksi toimittajaksi henkilön nimeltään Smirnova ja ”tekniseksi toimittajaksi” yhtä etunimettömän Nikolajevin. (Отв. ред. Смирнова. техн ред. Николаев). Julkaisijaksi on merkitty yksinkertaisesti vain ”Karelian valtion julkaisija Petroskoissa 1939”.

Merkintä "Glavlita Karjalan ASSR B-38" apinalaatikon tekstissä tarkoittaa että valtion sensuuriviranomainen on sen hyväksynyt. Glavlit oli Neuvostoliiton valtion ennakkosensuurista vastaava viranomaiselin. Tekijänoikeusmielessä tämä julkaisu saattaa kuitenkin olla luvaton, koska Disneyn nimeä ei näy missään. Venäjällä ei muutenkaan perustettu jostain kansainvälisistä tekijänoikeuksista. Ei ennen eikä jälkeen vallankumouksen.

Vihkosen teksti on karjalaa, mutta kyrillisin kirjaimin. Apinalaatikon tekstit ovat venäjää ja ”alkuteokseksi” onkin merkitty Tri Porosenko. Venäjänkielisen version painos oli tiettävästi peräti miljoona kappaletta! Potsin poikasten julkaisutiedot kertovat tämän karjalankielisen painoksen olleen ainoastaan 3600 kappaletta (Тираж 3600). Tähän pikku vihkoseen piirrokset on melko huolellisesti kopioitu alkuperäiskuvituksesta, mutta syy voi olla yhtä hyvin painotekninen siinä missä tekijänoikeudellinenkin.

Siitä ei ole tietoa, miten tämä kirjanen päätyi neuvostovenäläisen valtiollisen julkaisijan julkaisuohjelmaan. Walt Disneytähän ei toki vielä Neuvostoliiton alkuaikoina pidetty hirvittävänä kapitalistisena hapatuksena. Kaikkihan Mikki Hiirestä tykkäsivät, ja Kolme pientä porsasta oli niin Hitlerin, Stalinin, Mussolinin kuin Franconkin suosikkifilmejä. Sergei Eisenstein kirjoitti vielä toisen maailmansodan aikana Disneystä: ”Tämän mestarin tuotanto on Yhdysvaltain suurin panos taiteeseen”.

EDIT 17.7.2021: 

Timo Niittyrannan vinkkauksesta päädyin venäläisen kirja-arkiston ”Kirjamonumenttien rekisterin” digitoitujen materiaalien pariin.  Tämä Potsin poikanen -lehdykkä löytyy sieltä digitoituna MUTTA rekisterissä on toinenkin karjalankielinen kirja samasta aiheesta, vuodelta 1938.  Kyseessä on ilmeisesti tverinkarjalankielinen versio ja se saattaa olla vielä tätäkin harvinaisempi tapaus!

Lisäksi arkistosta löytyy kohdetta kuvaileva asiantuntijalausunto:
”Johtopäätös kirjamonumentin tutkimustuloksista”. PDF-tiedoston pääkohdat löytyvät käännettynä alta. Käännöksestä kiitos Timo Niittyrannalle! Helsingin Sanomien vuonna 1979 ilmestyneessä jutussa mainittu Stalinin mahtikäsky ei liene tämän valossa kaukaa haettu! Hesarin jutussa ei mainita kirjoittajaa, mutta se lienee Markku Kivekäs, joka oli kai tällaisenkin tiedon tuohon maailmanaikaan jostain saanut.

"1920-luvulla ja 1930-luvulla, niin sanotun kielirakentamisen aikana, Neuvostoliitossa tehtiin töitä kansallisen kirjoitusjärjestelmän luomiseksi niille Neuvostoliiton kansojen kielille, joilla ei ollut omankielistä kirjallisuutta ja joihin kuuluivat karjalaiset. Vuonna 1931 karjalaisille, jotka asuivat Moskovan Tverin alueella (ns. Kalininin alue vuoteen 1935 asti), Moskovan asiantuntijat Idän kansojen etnisen kulttuurin instituutista kehittivät karjalaisen kirjallisuuskielen. Se perustuu Tolmachevin murteeseen latinalaisin aakkosin. Neuvostoliitossa julkaisu karjalan kielellä latinalaisin aakkosin kesti vuoteen 1940. On kuitenkin olemassa aikaisemman ajanjakson painoksia, jotka julkaistiin 1920-luvulla Suomessa (esimerkiksi kopio NB PK: n kokoelmasta: Vieronvirzie / Suomen lähetysseura; karjalan kieleh kiändäniih E. V. Ahtia. - Helsinki, 1923. - 229 s.).

 Karjalan ASSR: ssä vuonna 1937 yritettiin luoda karjalan kirjoituskieli ja yhtenäinen karjalan kirjallinen kieli , joka perustui oikeaan karjalaiseen murteeseen ja venäläiseen grafiikkaan (kyrillinen). Kansankomissariaatti määräsi aloitettavaksi yhden karjalan kirjallisen kielen luomisen 14. helmikuuta 1938, joka määräsi julkaisemaan kirjat karjalan kielellä kyrillisin aakkosin. Kyrillinen julkaisu jatkui vuoteen 1940 asti. Vuonna 1940 Karjalan ASSR muutettiin karjalais-suomalaiseksi liittotasavallaksi ja karjalan kieli korvattiin suomalaisella kirjallisuuskielellä. Vuodesta 1940 vuoteen 1989, karjalan kieli oli olemassa vain suullisessa perinteessä, joilla ei ole painettuja painoksia (kirjoja, aikakauslehtiä, sanomalehtiä jne.) 

Vuonna 1989 aloitettiin karjalan kirjoitetun kielen jälleenrakentaminen. Karjalan kielellä (sekä latinaksi että suomeksi) julkaistut kirjat 1920- ja 1940-lukujen välillä ovat ensimmäisiä painettuja karjalankielisiä kirjoja. 

(Huom: tämän kirjoittaja EI OMISTA kyseistä julkaisua!)

Disney-sarjakuvien historia tulossa!

 Monivuotinen suurtyö on nyt tehty! Liki 400-sivuinen kirja on nyt painossa ilmestyy heinäkuussa.

Disney-sarjakuvien historia on yllättävä, kiehtova ja välillä hämmästyttäväkin sukellus ympäri maailmaa yli 80 vuoden aikana tuotettuihin Disney-sarjakuviin. 

Kirja tarkastelee kansainvälisesti tuotettuja Disney-sarjakuvia oman aikansa historiallista, yhteiskunnallista ja kulttuurista taustaa vasten. Miten toinen maailmansota vaikutti sarjakuviin, niiden tuottamiseen ja julkaisemiseen? Minkälaisia vaikutuksia sodanjälkeisellä, sarjakuvavastaisella ilmapiirillä oli Disney-sarjakuviin? Miten Mikki ja kumppanit levisivät ympäri maailman? 

Kirja on ennennäkemättömän laaja katsaus Disney-hahmojen tuotantoon kautta aikain. Globaali kustannustoiminta kunkin maan ominaispiirteineen on antanut omat sävynsä periamerikkalaisen sarjakuvan kaanoniin.

Suomi-osioon sisältyy myös laaja katsaus tänä vuonna 70 vuotta täyttävän Aku Ankka -lehden historiaan.

Ennakkotilauksen kirjasta voi tehdä jo Turun Sarjakuvakaupan nettikaupasta.

Säilöntäkauden herkut: Petkunterän hillotut lantut

Muistattehan Carl Barksin tarinan Kielletty laakso (Forbidden Valley, W DD 54-01) vuodelta 1957? Inha Petkunterä teki siinä ensiesiintymisensä juonikkaana säilyketehtailijana, joka oli tehnyt konkurssin koska 23 miljoonaa purkkia säilöttyä lanttua oli jäänyt myymättä. 

Tarinassa puhutaan hillotuista lantuista mutta alkukielistä tarinaa lukiessa huomaa, että kyseessä on pieni käännösvirhe. "Pickled" (verbi: pickling) tarkoittaa etikkaan (mausteliemeen) säilöttyä. Virhe on toki aivan ymmärrettävä, puhutaanhan myös hillosipuleista, vaikka niitä ei ole mitenkään soseutettu hilloksi. Kuvasta näkee, että lantut on säilötty liemeen viipaleina.

Näin säilöntäkauden ollessa kuumimmillaan, Ankkalinnan Pamauksen kulinaarinen osasto tarjoaa kaikille mahdollisuuden tehdä itse Petkunterän hillottuja lanttuja, eli Pickled Rutabagas. P. J. Petkunterä esiintyi tässä tarinassa nimellä P.J. Brine (Brine = säilöntäliemi).

Voisi kuvitella, että Barks on keksinyt Petkulle tässä mahdollisimman iljettävän ruokasäilykkeen, jolla ei ole vastinetta todellisuudessa. Toisin kuitenkin on, sillä lanttuja on todellakin säilötty etikkaan, ainakin kotitarpeiksi. 

Ruotsalaiset (ja suomalaiset) siirtolaiset veivät lantun mukanaan Uuteen Maailmaan ja "rutabagan" lisäksi se tunnetaan myös nimellä "swede" tai "swedish turnip". Ranskassa ja amerikanenglannissa tavallisempi nimi Barksinkin käyttämä "rutabaga", joka tulee ruotsin murresanasta "rotabagge" eli siinäkin sanassa on yhteys Ruotsiin.

Tarinan voi lukea Aku Ankan numeroista 15–18/1978 ja 49/2019. Lisäksi se löytyy Aku Ankan juhlasarjat -kirjan numerosta 5 ja Ankkalegendat kirjasarjan ensimmäisestä osasta.

Tästä youtube-videosta voitte katsoa ohjeet "hillottuihin lanttuihin", eli kuinka tehdä "pickled rutabagas". Ja näiden linkkien takaa löydätte etiketit säilykkeisiinne, suomeksi ja in english. Aidot Petkunterän hillotut lantut, eli P.J. Brine's Pickled Rutabagas:

Etiketti P.J. Petkunterän hillottuja lanttuja (korkearesoluutioinen tiff-kuva)

Label for P.J. Brine's Pickled Rutabagas (hi-res tiff-image)

Kapitalisti näkee punaista

Italialaisen Roope Ankan liiketoimet eivät useinkaan ole olleet eettisesti kestävällä pohjalla. Tässäkin käsillä olevassa Taskukirjan kymmenennessä osassa Roope syyllistyy ainakin murtovarkauksiin, huijauksiin ja laittomiin uhkauksiin. Kirjan hurjimmassa tarinassa Roope-setä ja salaperäinen vainooja vanha miljoonikko yrittää päästä kilpailijastaan eroon raskaan tykistön voimin ja tulee lopulta hulluksi.

Pamauksen blogi lähilukee Taskareiden 50-vuotisjuhlan ja kesän kunniaksi kymmenen ensimmäistä Taskaria! Jokaisesta kirjasta poimitaan mielenkiintoisin tarina luupin alle.

Roope näkee punaista
Sanoma Osakeyhtiö, Helsinki 1972
Suomentanut Eeva-Kaarina Aronen
Printed in Italy by Arnoldo Mondadori Editore, Verona
3,95 MK

Roope on ryhtynyt seuraamaan monialayritystensä kaikkia lohkoja uusien sähköaivojensa avulla (tarina on vuodelta 1967). Hän on muutenkin äärimmäisen pikkutarkka kontrollifriikki, ja alistaa jopa vierailulle tulevat sukulaisensa elektroniseen ajatuksentarkastukseen ennen sisäänpääsylupaa.

Uudessa valvontakeskuksessa jokainen yksittäinen metallilaatikko on yhtä erillistä tuotannonalaa tarkkaileva elektronikeskus. Kukin niistä piirtää valotaululle käyrää, joista voi seurata kaupankäyntiä ja menestystä. Kaivos-, sähkö-, säilöntä- ja muut alat ovat tuottavia, mutta hedelmien kauppaa monitoroiva elektronikaappi piirtää muista poikkeavaa, siksakkaavaa käyrää. Jossain on jotain vialla.

Selvitysten jälkeen epävakautta tuottavaksi toiminnaksi paljastuu paikallinen pienyrittäjä, joka myy lapsille omenoita kärrystään. Onni Omenalla on myyntiä lisäävänä oheistoimintana hauska trumpetin töräyttely. Lupsakka ja joviaali ukko on myös yrittäjänä ihmiskasvoinen ja ystävällinen, toisin kuin Roopen kasvottomat jättiläis-konglomeraatit.

Roope ei siedä kilpailua ja yrittää keksiä keinon, jolla kilpailijan saisi pois markkinoilta. Ensin hän yrittää myydä Onnia halvemmalla, ja tarjoaa omenoita hienoista myyntiautoistaan. Se ei toimi, koska lapset ostavat välipalansa mieluummin mukavalta torvensoittajalta. Monopolistisena kapitalistina toimivan Roopen yritykset ostaa pienempi toimija pois alalta eivät myöskään tuota tulosta. Raivostunut Roope käyttää lopulta äärimmäisiä voimakeinoja. Voimainsa tunnossa hän ”puolustaa oikeuksiaan” täräyttämällä tykillään Onni Omenan myyntikärryt tuusan nuuskaksi. Omenakauppias säilyy räjähtävästä hyökkäyksestä nippa nappa ehjänä.

Roope-setä joutuu vastuuseen väkivaltaisesta vapaan kilpailun tukahduttamisesta ja saa lyhyen vankeusrangaistuksen. Sen aikana jo valmiiksi sairaalloisen epäluuloinen Roope sairastuu jonkinlaiseen paranoidiin persoonallisuushäiriöön. Hän kokee kaikki vastustajikseen, kaikkialla vehkeillään häntä vastaan. ”Minua vainotaan! Omaisuuttani kadehditaan!” hän huutaa vankisellissään. Tarinan käsikirjoittaja on selvästi perehtynyt ainakin jossain määrin erilaisten paranoidisten mielialahäiriöiden ilmenemismuotoihin. Oireiston perusteella Roopella on lisäksi myös jonkinasteinen skitsoaffektiivisen psykoosin maaninen muoto, johon liittyy kohonnut itsetunto ja suuruusajatukset. Usein niihin liittyy myös pahoja vainoamisajatuksia.¹

Vapauduttuaan Roope kilahtaa lopullisesti ja saa hermoromahduksen. Hän projektoi tiedostamatta omat pahat ajatuksensa vainoajikseen mieltämiinsä ihmisiin. Tiedottomassa tilassa hän alkaa lähettää näille uhkausviestejä. Osansa saavat pormestari, poliisijohtaja, Roopen tuominnut tuomari ja niin edelleen. Roope pukeutuu mustaan kaapuun ja huppuun, toimii öisin ja herättää ankkalinnalaisissa kauhua. 

Psykiatrian termistöllä Roope kärsii vainoojaksi muuttuessaan dissosiatiivisesta identiteettihäiriöstä. Muuttuminen yhdestä persoonallisuuden tilasta toiseen tapahtuu yleensä äkillisesti muutamassa sekunnissa. Roopen kohdalla tämä tapahtuu aina nukkumaan mennessä. Hän saa vuoteeseen asetuttuaan sätkyn, ”aivan kuin sähköiskun” ja lähtee vainooja-kierrokselleen jakamaan uhkauksiaan. Osan niistä hän postittaa kirjeinä, osan hän ampuu jousipyssyllään suoraan talojen ikkunoista sisään.

Lopulta pormestari mobilisoi poliisivoimat erikoisvarustein jahtaamaan ”salaperäistä vainoojaa”. Tupu, Hupu ja Lupu säikähtävät tästä käänteestä, sillä he ovat jo saaneet selville iso-setänsä olevan vainooja, vaikkakin syyntakeettomassa tilassa. Psykiatri ei löydä hoitokeinoa Roopen vaivoihin. Akun kyökkipsykiatrinen analyysi kuitenkin tehoaa. ”Vainoamisvietti on tuhottava? Tuhotkaa Roope-sedän peilikuva, ja samalla tuhoattie hänen vainoamiskuvitelmansa.” Se toimii ja tuo tarinan äkilliseen loppuunsa. 

Selvitäkseen tukalasta tilanteesta Roopen on korvattava Onni Omenan kärsimät vahingot korkoineen. Hän ostaa miekkoselle uudenaikaisen omenanmyyntiauton ja rumpusetin. Todelliseen vastuuseen touhuistaan Roope ei joudu. Vapaan kilpailun rajoittamisesta Roope oli kärsinyt ainoastaan viiden päivän mittaisen vankeusrangaistuksen!

Tarina tuntuu kritisoivan kapitalistisen markkinatalouden vähäistä sääntelyä ja talousrikoksista saatuja liian pieniä tuomioita. Toinen arvostelun suunta näyttäisi olevan psykiatrisen hoidon medikalisaatio, eli ylenpalttinen lääkepainotteisuus; ”vain erikoislääke voi auttaa setäänne! Ei mikään muu.” vakuuttaa Roopea hoitanut psykiatri. Akun maalaisjärjellä saavutettu menestys eräänlaisen shokkiterapian muodossa vie kuitenkin voiton.

Tarinan käsikirjoittanut Rodolfo Cimino (1927–2012) toimi politiikassa Italian sosialistipuolueen PSI:n (Partito Socialista Italiano) edustajana Venetsian paikallispolitiikassa. Hän jopa lopetti sarjakuvien käsikirjoittamisen poliittisen uransa vuoksi vuosina 1975–1986. Topolinon käsikirjoitustiimiin hän palasi vuonna 1987. Kertoman mukaan Romano Scarpa ei halunnut poliittisten kiistojen vuoksi enää piirtää Ciminon käsikirjoituksia.²

Ciminon tarinoille luonteenomaista on Roopen kautta tuotu kapitalismin kritiikki. Niissä Roope tuon tuosta kamppailee pienyrittäjiä vastaan, kuten esimerkiksi tarinassa Itsepintainen vastustaja (1971) Riitta Hanhen kenkäyrityksen kanssa, tai sitten Roope tekee eriskummallisia matkoja maailman ääriin hankkiakseen luonnonvaroja ja rikkauksia välittämättä aiheuttamistaan vahingoista. Hän epäonnistuu usein juuri itsekkyytensä ja ahneudensa vuoksi. Toisaalta hänet palkitaan silloin, kun hän tekee oikein. Sitä tapahtuu harvemmin.

1 ICD-10-tautiluokitus, F25.0

2 https://it.wikipedia.org/wiki/Rodolfo_Cimino

Roope näkee punaista -kirjan tarinat:

• Roope-setä ja miljardibiljardi (Zio Paperone e il biliardo da un miliardo, I TL 604-A) K: Abramo ja Giampaolo Barosso, P: Giulio Chierchini, 1967
• Roope-sedän lentävä lautanen (Zio Paperone e il richiamo turistico, I TL 583-A) K: Pier Carpi, P: Giulio Chierchini, 1967
• Roope-setä ja APP-pilleri (Zio Paperone e la pillola Pit, I TL 586-B) K: Pier Carpi, P: Giulio Chierchini, 1967
• Roope-setä ja salaperäinen vainoaja (Zio Paperone e il mistero di "Persecutor", I TL 605-A), K: Rodolfo Cimino, P: Luciano Gatto, 1967
• Karhukoplan huima juoni (Zio Paperone e il segreto della segretaria, I TL 584-B) K: Osvaldo Pavese, P: Giuseppe Perego, 1967
• Roope-setä ja Säästäväisten miljardimiesten kansainvälinen kilpailu (Paperino e i candidati al CIAO, I TL 615-AP), K: Guido Martina, P: Giovan Battista Carpi, 1967.

Kirjan sisällyluettelon tarinoiden nimet poikkeavat hieman tarinoiden otsikoista.

Arvoituksellinen tahdonkukka

Tahdonkukka, joka toteuttaa toiveita! Kaikki mitä haluat on sinun kun syöt tahdonkukkaa, joka on... voikukka! Kyllä, Aku Ankan taskukirjojen tarinat ovat usein melko mielikuvituksellisia, mutta tämä erityisen höperö... vaan katsotaanpas tarkemmin.

Pamauksen blogi lähilukee Taskareiden 50-vuotisjuhlan ja kesän kunniaksi kymmenen ensimmäistä Taskaria! Jokaisesta kirjasta poimitaan mielenkiintoisin tarina luupin alle.

Ota rennosti, Aku

Sanoma Osakeyhtiö, Helsinki 1972

Printed in Italy by Arnoldo Mondadori Editore, Verona

3,95 MK

Roope kuulee puhuttavan tahdonkukasta, joka toteuttaa kaikki toiveet. ”Tahtoisin niin paljon: tuhat oljylähdettä, pari kolme timanttikaivosta lisää ja...” Roope huokailee. Mutta hän tietää: ”Ikävä kyllä ei sitä ole olemassa.” Hän päättää silti selvittää asian kaikkien alojen asiantuntijan Taavi Ankan pakeilla.

Tässä Marja Kelon suomentamassa kirjassa Taavi on käännetty erheellisesti Pekko Ankkalaksi. Mutta Taavi tietää kyllä. Sellainen kukka on kuin onkin olemassa. Ja se on voikukka! Aivan tavallinen voikukka, mutta sellainen, joka kasvaa kuninkaan puutarhassa ja maassa jota ei ole. 

Mielikuvituksen maassa asui kuningas Migio, jonka puutarhassa tahdonkukka kasvoi. ”Keväällä kuningas söi sitä salaattina. Se oli erittäin maukasta. Sen jälkeen kaikki hänen toiveensa toteutuivat.”

Kuulostaa vanhalta tarulta, sadulta tai myytiltä. Joitakin toiveita toteuttavia kasveja vanhoista myyteistä löytyykin. Mutta tahdonkukkaa?

Hindu-mytologiassa tunnetaan toiveita täyttävä Brahma Kamal -kukka. Se on lootus, tieteelliseltä nimeltään Saussurea obvallata. Tämä kasvi kukkii ainoastaan parin tunnin ajan kerran vuodessa. Tarinan mukaan onnellinen on se, joka näkee sen kukkivan, sillä silloin kaikki hänen toiveensa toteutuvat.

Mutta se ei tietenkään ole tarinassa nähty tuikitavallinen voikukka eli Taraxacum officinalis. Vaan ilman myyttisiä voimia ei sekään ole. Kreikkalaisen taruston sankari Theseus nautti voikukkia kuukauden ajan voimistaakseen itseään ennen taistelua Minotauros-hirviön kanssa.

Kuningas Migion valtakunta, Mielikuvituksen maa, näyttäisi kenties sijaitsevan jossakin Intian vuoristoisella seudulla, siis hindulaisuuden ydinalueella. Siinä mielessä tietty yhteys Brahma Kamalin suuntaan on mahdollinen. (Taavi tarinassa puhuu toki Vähästä-Aasiasta, eli Anatolian niemimaasta).

Mutta loppujen lopuksi tarinan taustalta löytyy aivan yksinkertaisesti vain italian kielen sanonta ”l'erba voglio non cresce nemmeno nel giardino del re”. Suomeksi suurinpiirtein, "tahdon kukan (kasvin) jollaista ei kasva edes kuninkaan puutarhassa". Periaatteessa siis on kysymys siitä että "aina ei saa mitä haluaa".

Sanonnan taustalla lienee vanha satu kuninkaasta joka aina huusi "tahdon, tahdon! Haluan!" Hän ei koskaan pyytänyt. Siinä vanha kuningas näkee metsässä kauniin kukan, johon mielistyy. Hän ei ole koskaan nähnyt sellaista ja haluaa sen ikkunansa alle. Hän pistää puutarhurinsa istuttamaan kasvin, mutta se ei menesty. "Mutta minä tahdon keltaisia kukkia, minä tahdon!" huusi kuningas. 

Tarinaa on kerrottu lapsille, jotka haluavat mahdottomia. Kuten nyt sellaista, mitä kuningaskaan ei voi saada. Siitä syystä tarinan alussa nähdään kiukutteleva lapsi, joka tahtoo jäätelöä, kaikkia makuja. Ja äiti, joka vastaa lapselleen: "Ei auta, Perttu! Tahdonkukka kasvaa kuninkaan tarhassa."

Yksi tarinan muunnelmista löytyy italialaisen fyysikon (ei Taavin) Giorgio Parisin kotisivuilta (italiaksi).

Mutta miten toiveet liittyvät voikukkiin? Vanhastaan lapsille on joissakin Euroopan maissa kerrottu, että mikäli onnistuu puhaltamaan yhdellä kertaa kaikki haituvat voikukasta, saa esittää yhden toiveen.

Ota rennosti, Aku -kirjan tarinat:

• Roope-setä ja tahdonkukka (Zio Paperone e la voglia dell'erba voglio, I TL 460-D), K: Abramo ja Giampaolo Barosso, P: Giulio Chierchini, 1964.
• Aku ja aikuisten koulu (Paperino e la scuola per adulti, I TL 495) P: Luciano Gatto, 1965.
• Roope-setä ja horoskoopit (Zio Paperone e la ridda degli oroscopi, I TL 477-B) P: Luciano Gatto
• Aku ja valheenpaljastuskone (Paperino e la macchina della verit, I TL 493-B) P: Giulio Chierchini, 1965.
• Roope-setä ja musta kulta (Zio Paperone e l'aurum nigrum, I TL 476-A) K: Rodolfo Cimino, P: Romano Scarpa, 1965.
• Aku ja vihreät villit (Paperino e i selvaggi verdi, I TL 491-A) K & P: Luciano Bottaro, 1965.
• Aku ja harvinaiset mineraalit (Paperino e l'affare delle terre rare, I TL 504-B) K: Osvaldo Pavese, P: Giovan Battista Carpi, 1965.

Prinssi vai Amerikan keisari?

Kuka tuli ensiksi Amerikan mantereelle? Onko tällaisella ensimmäisyydellä jotain painoarvoa, jonka turvin voisi kiistatta julistautua Amerikan tai sen osan hallitsijaksi tai omistajaksi? Entä jos löytää dokumentin tai artefaktin, jolla omistusoikeus voidaan todistaa?

Pamauksen blogi lähilukee Taskareiden 50-vuotisjuhlan ja kesän kunniaksi kymmenen ensimmäistä Taskaria! Jokaisesta kirjasta poimitaan mielenkiintoisin tarina luupin alle.

Aku ja Amerikan keisari
Sanoma Osakeyhtiö, Helsinki 1971
Printed in Italy by Arnoldo Mondadori Editore, Verona
3,95 MK

Kävin läpi tämän kahdeksannen taskukirjan kirjallisuusparodioita hyvinkin yksityiskohtaisesti jo kymmenen vuotta sitten Kvaakin taskarikolumnissa. Näin käsiteltäväksi jää kirjan ainoa tarina, joka ei perustu mihinkään klassikkoromaaniin. Se on myös taskarin nimikkotarina.

Se viittaa vanhaan walesilaiseen legendaan Walesin prinssi Madocista, joka olisi matkustanut vuoden 1170 tienoilla Amerikkaan, yli kolme vuosisataa ennen Kolumbusta.

Aku ja Roope saavat kuulla professori Turhantarkkasesta, joka väittämänsä mukaan voi todistaa Madocin todella käyneen Amerikassa. Prinssi olisi jättänyt walesin kielellä painetun kirjan erääseen luolaan Missourin hämärävuorilla. Kirjan avulla Madocin jälkeläiset voisivat vaatia Amerikan hallintaoikeuksia itselleen.

Koska professori Turhantarkkanen väittää "madocin" tarkoittavan walesin kielellä "ankkaa", uskovat Aku ja Roope muitta mutkitta olevansa prinssin perillisiä. Näin he olisivat siten myös koko mantereen omistajia. Olisiko tarinan käsikirjoittanut Guido Martina yhdistänyt mielessään Madocin ja McDuckin?

Aku ja Roope-setä lähtevät matkaan etsimään luolaan kätkettyä Madocin kirjaa. Tarina tuo tietenkin mieleen paitsi Barksin tarinan kultaisesta kypärästä, myös Don Rosan kertomuksen Kolumbuksen kadonneista kartoista. Samaa sukua on myös Mikki-tarina Kalidornian keisarin valtakirjan kahdesta puolikkaasta ensimmäisessä Aku Ankan taskukirjassa.

Aku ja Roope eivät tietenkään lähde matkaan yhteisymmärryksessä. Guido Martinalle ominaiseen tyyliin Ankan perhe eripuraista joukkoa ja Roope on valmis jättämään Akun merenalaiseen kultasäiliöönsä ehtiäkseen ensin Madocin luolaan. Ankanpojat puolestaan suhtautuvat näihin aikuisten touhuihin erityisen skeptisellä asenteella. Aikuiset eivät kuitenkaan suostu kuuntelemaan mitään vastaväitteitä.

Aikuisia viisaammat Tupu, Hupu ja Lupu pitävät koko juttua hölynpölynä, mutta eivät suoralta kädeltä osaa perustella miksi. Erityisen outoa tässä oli, etteivät pojat konsultoi kaikkitietävää Sudenpentujen käsikirjaansa vaan odottavat kirjaston avautumista löytääkseen vahvistuksen epäilyksilleen.

"Lingua gallese" on kymrin kieli.

Väite Madocin retken todenperäisyydestä on 1500-luvun englantilaisten historiankirjoittajien perua. Tällä tietenkin perusteltiin laillisen omistusoikeuden Pohjois-Amerikkaan kuuluneen jo vanhastaan Britannian kuningaskunnalle.

Siinä missä Barksin viikinkikypärän todistusvoima ja Mikki-tarinan Hurja-Mikin omistuskirja olivat todellisuutta, pitää Guido Martina prinssi Madocin retkeä puhtaana engelsmannien lööperinä. No, sekä Martina, että Kolumbus ovat molemmat italialaisia. 

Onkohan pyhän Brendanin väitetystä Amerikanmatkasta tehty ankkasarjakuvaa?

PS: Arvasitte kai jo, että Tupu, Hupu ja Lupu todistivat Turhantarkkasen teoriat hölynpölyksi sillä, että vuonna 1170 ei Madocilla ei voinut olla walesin kielellä painettua kirjaa, koskapa kirjapainotaito keksittiin vasta 1450.

Aku ja Amerikan keisari -kirjan tarinat:

• Aku Suurisuu (Paperin Fracassa, I TL 584-A) K: Guido Martina, P: Romano Scarpa, 1967
• Aku de Ankkarac (Paperin de Paperac, I TL 600-A) K Gian Giacomo Dalmasso, P: Luciano Bottaro, 1967
• Aku venetsian leipuri (Paperino fornaretto di Venezia, I TL 428-A) K: Osvaldo Pavese, P: Giovan Battista Carpi, 1964
• Vapautettu Ankkalinna (Paperopoli liberata, I TL 598-A) K: Guido Martina, P: Giovan Battista Carpi, 1967
• Aku ja Amerikan keisari (Paperino e l'imperato degli Stati Uniti, I TL 601-A) K: Guido Martina, P: Pier Lorenzo De Vita, 1967

Pojat ovat poikia ja naiset naisia

Mikä tekee Mikki Hiiren kesästä kuuman? Kuumat ja kipakat naiset! Minnillä on ärsyttävä taito tehdä Mikin olo tukalaksi, ja muutenkin naisista tuntuu olevan pelkkää harmia. Vaan entäpä jos heitä on peräti kaksi samassa tarinassa ja molemmat Mikkiin tulenpalavasti ihastuneita?

Pamauksen blogi lähilukee Taskareiden 50-vuotisjuhlan ja kesän kunniaksi kymmenen ensimmäistä Taskaria! Jokaisesta kirjasta poimitaan mielenkiintoisin tarina luupin alle.

 

Mikki Hiiren kuuma kesä

Sanoma Osakeyhtiö, Helsinki 1971

Printed in Italy by Arnoldo Mondadori Editore, Verona

3,95 MK

Tarkastelun alla oleva Parakan tähti ei ole kirjan tarinoista millään tasolla paras. Mielenkiintoisinta siinä on sen jokseenkin hämmentävä tapa käsitellä klassisia dikotomioita, eli sellaisia dualistisia kaksinapaisia käsitteitä kuten järki-tunne, maskuliini-feminiini ja aikuinen-lapsi. Taustalla väijyy myös vanha ajatus sukupuolten välisestä ”taistelusta”. Tiedättehän, miehet ovat Marsista ja naiset Venuksesta -tapainen ajattelu.

Tarinan alussa nähdään miten Mikki, Minni ja Hessu viettävät aikaa syrjäisellä, askeettisesti varustetulla kesämökillä. Tässä vaiheessa Minni on tarinan järkevä aikuinen, ja hänen vastuullaan on mökin toimintojen ylläpito. Mikki ja Hessu vetävät lonkkaa ja ”leikkivät”. ”Te lepäätte! Ja minä raadan aamusta iltaan!” Minni valittaa.

Mikki ja Hessu odottavat kuumeisina jotain. He ovat tilanneet mökille ”avaruusraketin pystytystarvikkeet”. Ja lopultakin ne saapuvat. Hikisenä pyöräänsä polkeva Posti-Kusti saa vaivoin kuljetettua perille ison laatikon, jossa ne ovat. Mikki ja Hessu haluavat lapsenomaisen innostuksen vallassa ryhtyä välittömästi raketin kokoamispuuhiin.

Mutta äidillisesti käyttäytyvä Minni toppuuttelee vihaisena heidän innostustaan ja kohtelee Mikkiä ja Hessua kuin lapsia. Hän komentaa poikia kuin kurittomia kakaroita. Kotityöt on tehtävä alta pois ennen huvituksia. On siivottava mökki, pilkottava polttopuut, kannettava vedet, tiskattava. Vasta sitten Minni antaa luvan leikkiä raketin kanssa. ”Menkää nyt rakentamaan rakettia, pojat.”

Mikki ja Hessu ovat lapsen asemassa, vaikka huipputeknologisen avaruusraketin parissa työskennellessään he ovat myös järjen edustajia. Perinteisen vanhakantaisesti maskuliinisuus on yleensä saanut edustaa rationaalista järkeä ja aikuisuutta – nainen puolestaan feminiinistä tunnetta, lapsellista ailahtelevaisuutta. La donna è mobile.

Minni komentaa pojat välillä syömään, kuin äiti lapsiaan. Kun Minni infantilisoi tarinan miehet, pysyy heidän välinen suhteensa holhoavana äiti–lapsi-suhteena. Tällöin heidän välilleen ei voi syntyä kiusallista eroottista sukupuolista jännitettä. Mutta ei myöskään kahden aikuisen järkevää suhdetta.

Maternaalisen dominoiva Minni häiritsee Mikin ja Hessun ”leikkimistä”. Pojat eivät haluaisi olla äidillisen kurin ja tarkkailun alla ja yrittävät suostutella tämän lähtemään matkalle. Mikin ja Minnin välille tulee ankara riita, jonka päätteeksi Mikki ”karkaa kotoa” kuin pikkulapsi. Hän on poissa koko yön.

Mikki ja Hessu ovat kuin aikuisiän kynnyksellä olevia teinejä, joita vanhempien asettamat rajoitukset ja holhous raivostuttavat. Raketin rakentaminen kertoo siitä, että he ponnistelevat kohti aikuisuutta. Minnin aiheuttama symbolinen emaskulaatio kuitenkin lannistuttaa heitä siinä määrin, että Mikki haluaa raivata Minnin pois tieltään. Sikari on joskus pelkkä sikari ja raketti pelkkä raketti, mutta holy Freud nyt sentään!

Mikki on liimannut seuraavan aamun lehteen valokuvan, jossa hän tanssittaa vierasta kaunotarta, Florderosaa. Hän on eteläamerikkalaisen pikkuvaltion Parakan diktaattorin kaunis tytär. Minni näkee kuvan ja raivostuu. ”Hän on tavannut taas Florderosan, ’Parakan tähden’!” Tulistunut Minni lähtee heti lentokentälle ja kohti Parakaa. Mikin vastuuton juoni onnistuu.

Jos Minni on perinteinen amerikkalaisen huumorisarjakuvan topakka vaimo, niin Florderosa edustaa kliseistä kuvaa tulisesta latinalaisamerikkalaisesta naisesta. Hän on täysin ennakoimattomasti tunteittensa vallassa toimiva ja piloille hemmoteltu diktaattorin tytär. Mutta nyt on Minnikin menettänyt aikuismaisen tunteittensa hallinnan ja hyökkää Florderosan kimppuun kuin kotka.

Minni joutuu teostaan tietysti vankilaan. Diktaattorin tytärtä ei kohdella miten vain. ”Parakan valtionpäämiehen tyttären päälle karkauksesta ja pahoinpitelystä teidät tuomitaan kahdeksi vuodeksi vankilaan.” Mikki ja Hessu kuulevat asiasta radiosta ja ymmärtävät että heidän on riennettävä pelastamaan Minni. Raketin kokka suunnataan kohti Parakaa.

Mikäli tarinan mielikuvitusvaltio Paraka viittaa reaalimaailman eteläamerikkalaiseen Paraguayihin, on Mikillä ollut yhteyksiä arveluttavaan diktaattoriin. Paraguayn johtaja, kenraali Alfredo Stroessner, hallitsi maata itsevaltaisesti poikkeuslakien avulla vuosina 1954–1989. Tarina on valmistunut 1966.

Parakan diktaattoria ei kuitenkaan näy missään. Poissaoleva isän vuoksi aikuinen tytär on jäänyt ailahtelevan teinitytön tasolle. Florderosan rakkaus tai ihastus on silti sensuaalisempaa, romanttisempaa ja jopa seksuaalisempaa kuin Minnin Mikkiä kohtaan osoittamat tunteet. Silti Mikki ei hyväksy lihallisen Florderosan lähentelyjä, vaan haluaa kaikesta huolimatta palata Minnin huomaan. Ikään kuin hän haluaisi palata takaisin lapsenomaiseen, turvallisen infantiiliseen ja aseksuaaliseen olotilaansa.

Minni pelastetaan vankilasta ja raketilla päästään pakenemaan diktaattorin poliisiarmeijaa. Florderosa on kuitenkin tunkeutunut raketin sisään salamatkustajaksi. Ylitsekäyvän vuolaasti vollottava diktaattorin tytär ymmärtää nyt, ettei Mikki halua hänen rakkauttaan. Tästä naisesta päästään kätevästi eroon heittoistuimen avulla!

Kotona palataan taas normaaliin päiväjärjestykseen. Nappulat on asetettu asetelmaan ”Vihtori ja Klaara”, aiemman ”Pekka ja Pätkä, sekä Justiina” -kolmion sijaan. Minni on pamauttanut kurinpalautuksen nimissä Mikin silmän mustaksi. Raketti pönöttää kuitenkin pihalla, mutta toimettomana.

PS: Rakettiharrastus, eli pienten amatöörivoimin tehtävä rakettien rakentelu oli yllättävän suosittu harrastus ainakin Yhdysvalloissa 1950 ja -60 -luvuilla. Kapteeni Bertrand R. Brinleyn vuonna 1960 ilmestynyt Rocket Manual For Amateurs oli jonkinlainen myyntimenestys. Kirja tarjosi yksityiskohtaiset ohjeet suunnittelusta laukaisuun. Ei näiden rakettien kyytiin kuitenkaan mahtunut, kuten Mikin ja Hessun valmistamaan yksilöön.

------

Mikki Hiiren kuuma kesä -kirjan tarinat:

• Mikki ja ankara vilustuminen (Topolino e il raffreddore potente, I TL 535-B) K: Ennio Missaglia, P: Luciano Bottaro, 1966
• Mikki ja Parakan tähti (Topolino e la stella di Paracà, I TL 537-B) K Ennio Missaglia, P: Massimo De Vita, 1966
• Mikki ja viikinkiretki (Topolino e la spedizione vichinga, I TL 501-C) K: Abramo ja Giampaolo Barosso, P: Luciano Capitanio, 1965
• Mikki saippuakaupungissa (Topolino e la città insaponata, I TL 467-C) K: Abramo ja Giampaolo Barosso, P: Giulio Chierchini, 1964
• Mikki ja setelinpuolikas (Topolino e la banconota tagliata, I TL 462-C) K: ?, P: Giuseppe Perego, 1964
• Mihail Hiiroff, tsaarin kuriiri (Topolino corriere dello Zar, I TL 553-AP) K: Gian Giacomo Dalmasso, P: Giovan Battista Carpi, 1966