Taskarinostalgiaa ja vesitetyt tulitikut

Viime aikoina on ilmestynyt koko joukko taskukirjojen erikois- ja teemanumeroita. Tänä vuonna alkoi vieläpä kovakantinen kirjasarja Aku Ankan Taskukirja esittää. Sarja tarjoaa vaihtelevien teemojen ympäriltä valittuja tarinoita Aku Ankan taskukirjasta tutuilta italialaistekijöiltä. Se ei ole ainoa näyttävä kirjasarja, jossa on julkaistu taskukirjojen tarinoita. Hinnakkaat opukset ovat varmaankin suunnattu koko perheen luettaviksi, niissähän on teemoihin sopivien asiantuntevien kirjoittajien esipuheet, jotka kiinnostavat vanhempaakin lukijaa.

Ehkäpä näillä kirjasarjoilla tavoitellaan myös ensimmäisen taskaripolven lukijoita, kolmi- ja päälle nelikymppisiä lukijoita, joilla on varaa tällaisiin kirjoihin. Mahtavatko ne tyydyttää heidän nostalgianälkäänsä? Niiden, joiden mielestä uusimmat taskarit ovat yliampuvaa, liian nopeatempoista kohkaamista, liian täynnä nykyaikaisia vempeleitä tai nykypäivän muoti-ilmiöitä tai joiden piirrosjälki tuntuu muuten vain liian oudolta ja erilaiselta, joita itse tuli aikoinaan luettua. "Piirtäjien tyylit ovat niin "moderneja" että ruuduista alkaa olla jo vaikea saada selvää!", "Uusin taskareihin on tungettu kaiken maailman nykyvempaimia ja jotain aivan epärealistisia laitteita ja tapahtumia!". Useimmissa kirjoissa onkin julkaistu uusintoina sarjoja 1970-80-luvuilta. Vähän kuin täkynä vanhemmille lukijoille.

Rikoksen poluilla -kirjassa on julkaistu Romano Scarpan piirtämä klassikkotarina Ruotsalaiset tulitikut. Se julkaistiin suomeksi alkuaan 1970-luvun alkupuolella taskukirjan numerossa 16. Monien muistiin jääneessä lopussa, tarinan viimeisellä sivulla uiskennellaan oluessa. Ilmeisesti jonkin oudon sensuurivipstaakin takia jutun viimeisen sivun ensimmäisessä ruudussa tynnyreissä lukeekin nyt "vettä" ja kuplissa puhutaan vedestä! Mutta kaikkein omituisinta on, että ihan viimeisessä ruudussa tynnyrissä lukee kuitenkin "olutta".

Andrea "Casty" Castellanin (s. 1967) tarinoiden voisi kuvitella miellyttävän vanhojakin taskareiden ystäviä, oikeita "taskarijääriä". Hän on kiinnittänyt monen huomion tasokkailla "uus-vanhoilla" Mikki-tarinoillaan, joista hän on osan myös piirtänyt itse. Häntä on luonnehdittu jopa uudeksi Romano Scarpaksi. Tässä kovakantisessa rikosteemaisessa kirjassa Castylta nähdään Jekkueurot niminen juttu, jossa esiintyy miehen itsensä luoma erikoinen konna Tauno Tuplajekku.

Tuplajekussa (Doppioscherzo) on nähty vaikutteita Jerry Siegelin ja Guido Scalan luomasta jekkuilijahahmosta Giocattolaio (ei suom.), sekä Batman-sarjakuvista tutusta Arvuuttajasta (Riddler). Casty itse kertoo Tuplajekusta:

"Olin sitä mieltä että Mikkiin tarvittiin vaihtoehdoksi joku, joka on tavallaan näiden kahden, koomisen Mustan Pekan ja nerokkaan Mustakaavun, välissä. Sen vuoksi kehittelin Tuplajekun.
"Näistä luonnoksistani voi nähdä kuinka suunnittelin häntä kauan: alkuun tyypin nimi oli Scherzoboy (Pila- tai Keppospoika)... sitten, lähes tiedostamatta, aloin hahmotella sen niin, että se alkoi muistuttamaan hahmoa, jonka muistin lapsena lukemistani sarjoista. Minulla ei ollut siitä mallikuvaa, ainoastaan lapsena piirtämiäni kuvia.
"Nyttemmin, kiitos Inducksin, olen saanut tietää että tämä Il Giocattolaio oli melko suosittu hahmo ja sen oli luonut yksi suosikkitaiteilijoistani: Jerry Siegel! Joten, myönnettävä on; kyllä, Tuplajekku on ulkonäkönsä puolesta paljon velkaa tuolle konnalle. Luonteeltaan hän on kuitenkin hyvin toisenlainen, hän on megalomaaninen huijari, ja hän vihaa Mikkiä erään kauan sitten sattuneen tapauksen vuoksi. Lukijat ovat ottaneet Tuplajekun hyvin vastaan, ja siksi hänet on nähty tähän mennessä jo viidessä tarinassa."

Tuplajekku velmuilee myös uudessa tuplataskarissa Vahtivuoro (389) tarinassa Nukkejen herra. Näissä tarinoissa on aina hyvin mielikuvituksellisia, sci-fi-henkisiä keksintöjä

Casty on tehnyt monia science fictionilla maustettuja jännitystarinoita, joissa on vanhan ajan pulp-henkeä. Hän on Mikki-tarinoissaan onnistuneesti ja persoonallisesti yhdistänyt vanhojen Gottfredsonin sanomalehti-Mikkien kerronnan uudenaikaiseen menoon. Castyn tarinoissa on myös vanhoista Aku Ankan taskukirjoista tuttujen, 1950-70-luvuilla tehtyjen italialaisten Topolino-sarjojen kipinää ja energiaa.

Uudessa taskarissa Kultakypärä (388) ilmestyneessä Mikki Hiiri ja huomisen maailma -tarinassa nähdään Gottfredsonin vanhasta tarinasta peräisin oleva pääpahis. Kikka on tuttu jo Romano Scarpalta. Huikea scifi-tarina pursuaa retrofuturismia ja muistumia sellaisista elokuvaklassikoista kuin Things to Come (Tulevia aikoja, 1936) tai Prisoner of Zenda (Zendan vanki, 1937). Scarpan parhaita pitkiä tarinoita muistuttava tarina valittiin vuoden 2008 parhaaksi Topolino-lehden tarinaksi Papersera.net -sivustolla.

Jäämme odottelemaan kokonaan Castylle omistettua kirjaa.

Castyn haastattelun voi lukea Ankkalinnan Pamauksen numerosta 21.

Disney-sarjisten lukijoilla isompi ÄO

Tulipa vastaan tämmöinen Washington Postissa 27.8.1948 julkaistu pikku-uutinen sosiologisesta tutkimuksesta, jonka mukaan Batman ja Teräsmies -sarjakuvia lukevien lasten ÄO on keskimääräistä huonompi kun Disney-sarjakuvia lukevilla se puolestaan on keskimääräistä korkeampi.
Professori Harold Eastman oli tutkinut miten sarjakuvien lukeminen oli vaikuttanut yläasteikäisten lasten käyttäytymiseen. Muutenhan tämä tutkimus oli yksi monista, joka oli alkusoittoa siihen miten sarjakuvat yhdistettiin nuorisorikollisuuteen. Psykologi Werthamin ja muutamien muiden julkaisemat, pahasti ylitulkitsevat tutkimukset johtivat lopulta sarjakuvateollisuuden itsesensuurielimen Comics Coden syntymiseen 1950-luvun puolivälissä. Vain CC:n leimalla varustetut lehdet pääsivät käytännössä levitykseen ja lehtien sisältöä vaaliva tiukka säännöstö poisti sarjakuvalehdistä kaiken "arveluttavan". kauhuainekset, rikokset ja väkivalta kitkettiin.
Disney-lehtiä julkaiseva Dell uskaltautui yhtenä harvoista jäädä Coden ulkopuolelle ilman vaikeuksia. Coden leiman sijaan lehdissä julkaistiin yleensä takasisäkannessa tällainen vakuutus siitä, että Dellin lehdet ovat hyvää ja tervehenkistä luettavaa. Disney tunnettiin turvallisena jo muutenkin ja se ennen kaikkea myi hyvin.

Synttärikuva Barksille

Arkistojen kaivelu kannattaa. Löysin tämän kuvan mappien kätköistä. Olin etsinyt sitä jo vuosien ajan. Aina kun Barksin syntymäpäivä 27.3. lähestyy. Laitetaan tämä nyt kuitenkin tähän heti. Tuskin löydän sitä enää ensi vuonna.

Tein kuvan Barksin 98. syntymäpäivän kunniaksi, originaalimaalauksen lähetin Barksin hyvin tuntevan amerikkalaisfanin kautta päivänsankarille. Se sijoitettiin isoon kansioon, jossa oli muidenkin tekemiä synttärionnitteluita ympäri maailman. Tämän kuvan olivat valinneet ihan kansilehdeksi.

Otin itselleni muistoksi tämän digitaalisen valokopion, koskapa minulla ei ollut vielä tietokonetta, saati skanneria. Kävin ottamassa kopsun muistaakseni Turun Karhukopiossa. Kuvan sävyt jyrkkenivät aika tavalla, mutta saa siitä jonkinlaisen käsityksen tällaisenakin, vaikka alkuperäinen olikin sävykkäämpi kunnollisella akvarellipaperilla. Photoshopkaan ei enää kaiva esille kadonneita värejä.

Tämäkin kuva varmaan meni Barksin perikunnan huutokaupassa, jossa kaupattiin kaikenlaista sälää kuolinpesästä. Toivottavasti joku sen omistaa yhä ja pitää sitä tallessa.

Milloin Barksin nimi mainitaan tekijänä ensi kertaa?

Suosittu Disney-Barks -knoppikysymys on "missä virallisessa Disney-julkaisussa Barksin nimi mainitaan tekijänä ensi kertaa?". Kunnon Disney-diggarit tietävät vastauksen heti, sehän on Roope-sedän mehukauppa - Tammen Kultainen Kirja vuodelta 1961, jonka esilehdellä mainitaan kuvittajina Carl Barks ja Norm McGary. Norman McGary maalasi kuvat tähän lastenkirjaan Barksin luonnosten pohjalta. Alkuteos oli amerikkalaisen Top Top Tales -kirjasarjan numero 2465 vuodelta 1960.

Vähän vaikeampi kysymys onkin sitten "Missä virallisessa Disney-kirjassa Barks ensi kertaa mainittiin Roope-sedän luojana?". Kyseessä on italialainen Barks-sarjojen kokoelma, joka julkaistiin Oscar Mondadorin arvovaltaisessa kirjasarjassa vuonna 1968. Sarjassa oli aiemmin julkaistu maailmankirjallisuuden merkkiteoksia.

Vita e Dollari di Paperon De' Paperoni, eli Roope Ankan elämä ja dollarit -teokseen Barksia esittelevän artikkelin kirjoitti Mondadori-yhtiön toimittaja ja Topolino-lehden päätoimittaja Mario Gentilini. Esipuheen tekijäksi oli saatu arvostettu italialainen kirjailija, runoilija, journalisti ja kuvataiteilija Dino Buzzatti.

Kirjailijana ja kuvantekijänä Buzzatti ymmärsi myös sarjakuvaa ja kokeili sitä itsekin. Sarjakuvamainen Orfeuksen myyttiin pohjautuva kuvarunoelma Poema a fumetti, (Mondadori, 1969) voitti Paese Sera -lehden palkinnon vuonna 1970.

Poema a fumetti.
 © Dino Buzzatti.

Buzzattilta on suomennettu ainakin kaksi kirjaa: Muuan rakkaus (Un amore, Otava, 1966) ja Tataariaro (Il deserto dei Tartari, Otava, 1984), yksi novelli löytyy kokoelmasta Italialaisia kertomuksia 1900-luvulta (Lauttasaari Press, cop. 2007).

Ilta-sanomat julkaisi 14.10.1964 artikkelin IS paljastaa Roope Ankan (alias Scrooge Mc Duckin) syntyperän. Täysin sepitteellisessä jutussa Walt Disney miettii ideaa jouluaiheiseen sarjakuvaan ja kaivaa hyllystään Charles Dickensin Joulutarinan. Sitten hän kutsuu luokseen piirtäjänsä nimeltä Carl Barks.

Tarina sijoittuu vuoden 1946 jouluun. Barks saapuu Waltin toimistoon: ""Carl", hän sanoi. "Minulla on idea. Haluan, että ryhdyt heti paikalla valmistelemaan ensi vuoden joulusarjakuvaa. Haluan, että piirrät Scroogen."" Juttu lienee Disney-yhtiön PR-osaston laatima. Barks ja Disney eivät tavanneet toisiaan sen jälkeen kun Barks jätti studiot 1942. Walt Disney ei tilannut yhtään sarjakuvaa Barksilta. Juttu puffaa valmisteilla olevaa piirrosfilmiä Roope Ankka ja raha (US and the Money), joka tuli ensi-iltaan 1967. Erikoisinta jutussa on, että Barksin nimi ylipäätään mainitaan, vaikka annetaankin ymmärtää, että Walt Disney kuitenkin keksi idean Roope-setään.

Voiton vie kuitenkin loppujen lopuksi The Hemet News -sanomalehden artikkeli vuodelta 1951 "Donald Duck Artist Resident of Valley". Jean Recordsin jutun yhteydessä julkaistiin jopa valokuva, jossa Barks on piirtävinään Vanhan linnan salaisuus -sarjakuvaa. Lue Joseph Cowleyn juttu ko. artikkelista täältä.

Fanzinehistoriaa: The Duckburg Times

Duckburg Times numero #16.
Kansi varhaista Volker Reichea.

Kaivetaanpa pitkästä aikaa esille joku vanha fanzine. The Duckburg Times oli varsin tasokas amerikkalaisfanzine. Sitä ilmestyi tietääkseni 25 numeron verran vuosina 1978 - 1992. Frank ja Dana Gabbardin julkaisemassa lehdessä nähtiin todella monta historiallista haastattelua.

Saksalainen sarjakuvantuntija ja kääntäjä Klaus Strzyz oli haastatellut 1970-80 -luvun vaihteessa koko joukon tärkeitä Disney-sarjakuvien tekijöitä Der Hamburger Donaldistia ja myöhempää kirjaansa Disney von innen - Gespräche über das Imperium der Maus varten. Nämä harvinaisuudet julkaistiin englanniksi käännettyinä näissä "Ankkalinnan Sanomissa". Strzyz ehti haastatella Tony Stroblia, Paul Murrya, Dick Mooresia, Jack Bradburya ja kumppaneita juuri ennen kuin monet heistä poistuivat joukostamme.

Lehdessä oli myös oivallisia esseitä. Erityismaininnan ansaitsevat Stephen Eberhartin mainiot Barksin tuotantoa käsittelevät jutut. Eräs niistä käännettiin suomeksi melko tuoreeltaan Sarjainfon numeroon 37, vuonna 1982. Tämän Mesmerismiä ja muutostiloja -esseen saa luettavakseen Sarjainfon arkistosta PDF-muodossa täältä!

Barksin öljymaalauskirja ilmestyi!

Viime lokakuussa kirjoitin tulossa olevasta definitiivisestä kirjasta, johon on koottu kaikki Barksin tekemät Disney-aiheiset maalaukset. Nyt se on tullut! Upea, yli 400-sivuinen opus on lähes kaikkea mitä tällaiselta kirjalta voi vaatia. Lähes, koska nyt pitäydytään Barksin kootuista tutussa kokoformaatissa. Osa maalauksista on taitettu niin, että se leviää koko aukeaman mittaiseksi. Iso koko on kivaa plussaa, mutta samalla sivun taitteeseen jää pieni osa taulun kuva-alasta piiloon.

Kirja kuuluu siis Barksin koottujen ekstra-materiaaleihin, joita suomalainen kustantaja ei pienen kysynnän vuoksi ottanut ohjelmaansa. Taidekirja on saatavilla vain ruotsiksi ja norjaksi. Norjankielisen Carl Barks: malerier og tegninger -kirjan saivat ostaa vain ne jotka ostivat kaikki ekstrakirjat. Ruotsalaisen laitoksen Carl Barks: Målningar och teckningar voi ostaa erikseenkin. Mikäli vielä ehtii. Moni nettikirjakauppa myi vähän päälle 100 euron kirjan varastoistaan loppuun parissa päivässä.

Minä ja Aku Ankka -kirjan koko olisi tällaiselle taidekirjalle suorastaan passeli.

Vicar 1934 - 2012

Aku Ankan pitkäaikainen piirtäjä Vicar kuoli 3.1.2012. Kirjoitin muistokirjoituksen Vicarista Kvaak.fi -portaaliin.