Disneyland 60

Disneylandin avajaisista tulee heinäkuussa 60 vuotta. Julkaistaanpa sen kunniaksi kymmenen vuotta sitten Ankkalinnan Pamauksessa (#16) julkaistu juttu Disneylandista.

"Haluan Disneylandin olevan paikka, johon vanhemmat voivat tuoda lapsensa - tai johon he voivat tulla kahdestaan ja silti pitää hauskaa", Walt Disney 1955.

Disneyland on yksi Walt Disneyn henkilökohtaisimpia luomuksia, vaikka se onkin tehty mahdollisimman laajalle yleisölle. Huvipuisto heijastelee Waltin omaa nostalgista kaipuuta lapsuuteen ja hänen omia kiinnostuksenkohteitaan. Disneylandia suunnitellessaan hän piti oman päänsä aivan kuten hän oli tehnyt aikaisempien "hullutustensa", Lumikin ja Fantasian kanssa. Voikin sanoa että Fantasian jälkeen hänen mielenkiintonsa siirtyi animaatioista huvipuiston luomiseen.

Disneyn huvipuiston avajaiset pidettiin 50 vuotta sitten, 17.7.1955, helteisenä sunnuntaina Anaheimissä Kaliforniassa. Usein siteeratun tarinan mukaan Disneylandin idea syntyi Waltin istuessa pienen huvipuiston penkillä maapähkinöitä napostellen. Hän odotteli ikävystyneenä tyttäriään, jotka olivat huvittelemassa jossain laitteessa. Tarina sijoittuu 1930-40 -luvun vaihteeseen. "Kirosin itsekseni, että miksei voi olla parempaa paikkaa, minne mennä lasten kanssa ja missä voisi pitää hauskaa yhdessä"(1, hän oli ajatellut. Huvipuistot olivat noihin aikoihin jo nähneet parhaat päivänsä, niiden arvostus ei ollut korkealla ja niitä hoidettiin puolihuolimattomasti.

Ehkä Disneylandin alkuitu istutettiin Waltin mieleen jo lapsuudessa, Mississipissä Marcelinen vuosina, missä hän asui perheineen vuosina 1906-10. Santa Fen kuuluisa rata kulki melko läheltä Disneyn maatilaa, ja nuorella Waltilla oli tapana kuljeksia ihmettelemään ohikiitäviä junia. Elinikäinen innostus juniin ainakin syntyi varmasti tuolloin. Junathan ovat tärkeässä asemassa Disneylandissa.

Disneylandin syntyyn olivat varmasti vaikuttamassa myös muistikuvat varhaisista Kansas Cityn ajoista, jonne Disneyt muuttivat 1910. Eräs eloisimpia tuon ajan muistoja olivat Fairmountin huvipuisto, jonka aidan takana Walt vietti pitkiä toveja koska ei pystynyt maksamaan pääsymaksua. Aidan takaa tulvivat musiikin ja huvittelun äänet saivat Waltin mielikuvituksen liikkeelle.(2

Rautatiet jättivät Waltiin lopullisen jälkensä hänen työskennellessään 15-vuotiaana junamyyjänä. Nuori Walt sai matkustella monilla rataosuuksilla ja hiljaisemmilla väleillä hän vieraili veturissa turisemassa ohjaajan ja lämmittäjän kanssa, saipa ohjatakin junaa joskus.(3

Disneylandin viiksidirektiivi oli pitkään tiukka.

Pitkillä pysähdyksillä hän sai vierailla monissa radanvarren pikkukaupungeissa, joiden ihmeet tuntuivat maatilan pojasta isoilta. Pääkadut monenkirjavine kauppoineen, hevosvetoisine raitiovaunuineen - 1900-luvun alun keskilännen pikkukaupunkien ilmapiiri yleensä tulivat tutuiksi ja siirtyivät lähes sellaisenaan Disneylandin tärkeimmäksi osaksi viisi vuosikymmentä myöhemmin.

Rautatieharrastus sai Waltin ostamaan itselleen pienen sähköjunan kaikkine tykötarpeineen vuonna 1947. Sellaista hän oli toivonut jo lapsena, mutta vasta aikuisena hänellä oli varaa siihen. Walt asensi junan toimistonsa viereiseen huoneeseen, ja hän esitteli sitä kaikille vierailijoilleen. Kaksi studion animaattoria, Ward Kimball ja Ollie Johnston jakoivat saman junainnostuksen ja yhdessä kolmikko rakentelikin pienoismalleja.

Walt itse futuristisen Disneyland 

Viewliner -junan puikoissa 

vuonna 1957.

Los Angeles Examiner 

Collection of the USC 

Regional Historical Photo 

Collection.

Vierailu Chicagon rautatiemessuilla yhdessä Kimballin kanssa vuonna 1948 syvensi harrastusta siinä määrin että Walt alkoi suunnitella oman höyryveturin rakentamista. Junarata rakennettiin uuden kotitalon ympärille, jonka tontti oli riittävän laaja. Radan nimeksi tuli Carolwood Pacific Railroad - uusi talo näet sijaitsi Carolwood Drivella Hollywoodin lähistöllä. Kahdeksansadan metrin pituisen radan ympäristössä hän teki pienimuotoista maisemointityötä, puuistutuksia, tunnelin junalle ja muuta sellaista - kaikki aivan kuin esimakua huvipuiston rakentamisesta.(4

Disneylandin rakentaminen pyöri Waltin mielessä ainakin viidentoista vuoden ajan. Ensimmäinen julkinen tiedotus suunnitelmista huvipuiston rakentamiseksi julkaistiin Burbank Daily Review -lehdessä 27.3.1952. Varhaisimmat kirjalliset muistiinpanot huvipuistosuunnitelmista on tehty jo elokuussa 1948. Alkuun Mikki Hiiri -puistoksi nimettyä huvittelupaikkaa suunniteltiin studion omistamalle 11 eekkerin (4,5 hehtaaria) pikku tontille. Suunnitelmat olivat jo tutunkuuloiset ja mukana oli tietenkin junarata rautatieasemineen, kaupungintalo ja pääkatu pikkukauppoineen.

Hyvin menestyvät elokuvat Tuhkimo ja Aarresaari ja television avaamat mahdollisuudet avasivat tien Disneylandille. Ovelasti Walt sai ilmaista mainosaikaa ABC-televisioyhtiön kanavalta tuottaessaan tälle sarjan tunnin pituisia ohjelmia, joissa kerrottiin Disneylandin valmistumisesta. TV-yhtiö maksoi ohjelmista ja sijoitti varoja huvipuistoon.

Disneyland tehtiin lopulta valmiiksi noin vuodessa. Pääkatu, Fantasyland, Adventureland, Frontierland, ja Tomorrowland avautuivat suurelle yleisölle 18.7.1955. Teemallinen huvipuisto oli täysin uutta, ja siisteyteen kiinnitettiin tavallista suurempaa huomiota. Vaikka kaikki ei ollut vielä valmista, Disneylandia kiertävä junarata oli toki paikoillaan. Lisää junia ja vetureita rakennettiin tietysti lisää. Viewliner -juna valmistui 1957. Huiman futuristinen Monorail odotti vielä tuloaan, se rakennettiin 1959.

Avajaisten aikaan koko alueen pinta-ala oli 160 eekkeriä (n. 60 hehtaaria), josta 100 oli varattu autoille. Varsin amerikkalaista, autoistuminen oli surutta täydessä vauhdissaan USA:ssa jo 1950-luvun puolivälissä, varsinaiselle huvipuistolle - siis ihmisille - jäi vain 60 eekkeriä (24 hehtaaria)! Jo kauan vanhentuneena pidetty ja turhauttavan kookas pysäköintialue suljettiin lopullisesti 1998.

Pääsymaksu vuonna 1955 oli yhden dollarin aikuisilta ja 50 centtiä alle 12 -vuotiailta. Puisto tuotti voittoa vuodessa, miljoonas kävijä tuli puistoon jo kuuden kuukauden kuluttua avajaisista.

Puistoon astuessaan kävelee Walt Disneyn mielenmaisemaan, hänen lapsuudenmuistoihinsa, rautatieasemien, posetiivien, paraatien, raitiovaunujen maailmaan - 1900-luvun alun puolikuvitteelliseen Amerikkaan. Jopa Pariisin Euro-Disneylandissa, joka on pääosin sisarensa kopio. Vastaavia on avattu Japaniin, ja uusimpana Hong-Kongiin. Huvipuistoista tuli lopulta Disneyn suurin tulonlähde. Ja kaikki alkoi Marcelinen lapsuusvuosien innostuksesta juniin. Tai ehkä sittenkin pienestä hiirestä joka pulpahti herra Disneyn mieleen eräällä surullisella junamatkalla.


Lähteenä mm:

1Thomas, Bob: Walt Disney elämäkerta, Sanomaprint 1991 (s. 9).
2 ibid. (s. 29-30)
3 ibid. (s. 38)
4 ibid. (s. 220-223)

Sekä seuraavat mielenkiintoiset nettilinkit:
Yesterland. http://www.yesterland.com/ Disneyn huvipuistojen vanhoja kohteita, joita ei enää ole. Kuuraketti, Astro-Jets, Pääkadun sähköparaati, House of the Future ja paljon muuta.

Just Disney -saitin Disneyland History -sivu: http://www.justdisney.com/disneyland/history.html

Ankka keskiverto-amerikkalaisena

Tätä Schillingin kirjaa odoteltiin melko pitkään. Kustantajan ennakkotiedot marraskuussa 2013 lupailivat kirjan tulevan ulos alkuvuodesta 2014. Amazon tiputti kirjan välillä jo listoiltaankin.

Peter Schilling Jr: Carl Barks' Duck: Average American
Uncivilized Books 2014 Dec.
ISBN 978-0-9889014-0-7, 122 s.
m/v + väriliite, 
13,4 X 19 cm, pehmeäkantinen
$12,95


Pullahtihan se lopulta ulos, ja vaikka onkin sisällöltään suurinpiirtein sitä mitä sen odoteltiinkin olevan, on se ehkä kevyt pettymys. Kirja ei ole paksu tuhti akateeminen tutkielma, eikä läpileikkaus Barksin urasta tai tuotannosta, sen kirjoittaja tekee selväksi jo esipuheessaan. Se ei ole myöskään faktoja tiputteleva tietokirja tai hattaramainen fanikirja - onneksi.

Opus on seitsemän kevyehkön esseen kokoelma, lähiluku muutamiin Barksin tarinoihin, mutta erityisesti Aku-hahmoon. Ehkä hieman yllättäen Schilling näkee Akun syvempänä, kiehtovampana ja monipuolisempana hahmona kuin Roopen, Pelle Pelottoman tai muun Barksin itsensä luoman hahmon. Silti kyse on nimenomaan Barksin "luomasta" Akusta erotuksena piirrosfilmien tai sarjakuvastrippien räpyläveikosta.

Schillingin näkemys perustuu siihen, että hän pitää Akua eräänlaisena elokuvanäyttelijänä, Buster Keatonin, Cary Grantin tai Laurelin ja Hardyn tapaan. Jokaisessa omassa "paperielokuvassaan" Aku on aina eri roolissa, museon vahtimestarina, sateentekijänä, parturina, kanafarmarina ja niin edelleen, milloin asiansa osaavana, milloin toheloivana. Kuitenkin jokin hänen perusolemuksessaan on pysyvää, vaikka tietynlainen stabiilius ja jatkumo puuttuu. Samalla tavalla tiedämme suurin piirtein, minkä tyyppisen tarinan ja päähenkilön saamme katsoessamme mitä tahansa Keatonin tai Grantin elokuvaa.

Siinä samalla Barks pääsee satirisoimaan amerikkalaista yhteiskuntaa. Vaikka Schilling tekee joitakin hyviä huomioita ja koittaa olla tarkkana, jää silti jotain kaipaamaan. Hyvästä yrityksestä huolimatta Akun hahmo saadaan sidottua turhan löyhästi oman aikansa ja yhteiskuntansa viitekehykseen.

Miten kirjan takakannessa mainittu Akun kyllästyminen pikkuporvarilliseen esikaupunkielämään näkyy laajemmin tarinoissa? Lähiöelämän tulehtuneina naapurisuhteina, huonoina työllistymisnäkyminä? Mitä tarinat kertovat 1950-luvun USA:sta, vai kertovatko mitään? Monta pienempää ja isompaa teemaa jää muotopuoleksi, tai pohtimatta. Näkökulman ja historiallisen perspektiivin pieni laajennus olisi tehnyt hyvää, eikä olisi silti pidentänyt kirjaa liiaksi.

Schilling kirjoittaa viihdyttävästi ja kepeästi, pitäytyen ehkä liiaksi tarinoiden sisältöjen referoinnissa. Vaikeaselkoista, raskasta akateemista kieltä on turha pelätä, Schilling heittää sekaan jopa alatyylin ilmaisuja, milloin se vain on tarpeen:

"...Donald cannot sleep, tosses and turns, and finally decides to rescue not only an adult, but the luckiest fucking adult that ever lived..."

(s. 38, kirjoittaessaan tarinasta Luck of the North, eli AA Grönlannissa).

Carl Barks' Duck: Average American on kaikesta huolimatta tarpeellista ja hauskaa luettavaa kaikille Barksista kiinnostuneille ja voi hyvinkin avata uusia näkökulmia vanhoihin tuttuihin tarinoihin.

http://uncivilizedbooks.com/

Keräilijän opas

Pamauksen blogin julkaisutahti on ollut verkkainen viime aikoina. Vuonna 2014 oli näemmä kaikkiaan kaksi bloggausta! Koitetaanpa korjata asiain tila tavalla jos toisellakin. Vaikkapa postaamalla kirja-arvioita vanhemmista Pamauksista. Aloitetaan tällä Disney-keräilijän oppaalla, joka ilmestyi 2013.

Jukka Vesterinen:
Disney-keräilijän opas
Puoli vuosisataa suomalaisia Disney-aiheisia keräilykuvia ja muita kylkiäisiä
Alfamer/Karisto Oy 2013, tuotenumero S318
ISBN 978-952-472-188-2, 156 s.
4-värinen, kovakantinen

Auto-, moottori- ja traktorikirjoistaan tunnettu Alfamer on laajentanut aihealueitaan Disneyn puolelle. Tunnettu pienpainatekeräilijä Jukka Vesterinen on tehnyt kirjan Disney-keräilijän opas.

Alaotsikkonsa mukaisesti kirja keskittyy tarkastelemaan vähempiarvoisena pidettyä osaa Disney-keräilyn saralta, erilaisten tuotteiden myynninedistämis-kylkiäisinä tulleita pienpainatteita ja muita sellaisia. Kohteena ovat siis monenlaiset keräilykuvat, purukumikuvat, kahvipakettikuvat, etiketit, kääreet yms.

Sarjakuvista ja piirrosfilmeistä tutut hahmot ovat vuosikymmenten saatossa myyneet nimillään ja kuvillaan monenlaisia tuotteita. Kirjassa esitellään yli 150 Walt Disneyn ja hänen yhtiöidensä luomiin piirroshahmoihin perustuvaa suomalaista elintarviketta 1930-luvulta 1990-luvun alkuun. Pääosa suoraan myytäviksi tarkoitetuista tuotteista rajautuu näin kirjan aihealueen ulkopuolelle, poikkeuksena muutamat erittäin hienot keräilytavarat, kuten vuoden 1937 Mikki-lastenastiasto ja Nokian Gummitehtaan Satusarjan kumiset Disney-figuurit samoilta ajoilta.

Kirjan kiehtovin osa on oheistuotteiden vanhemmassa päässä. Muutamat niistä tuotettiin grafiikkaa myöten Suomessa. SOK:n mainososasto teki monia keräilykuvia mm. kahvi- ja margariinipaketteihin. Margariinipakettien kylkiäisinä julkaistuja Lumikin keräilykuvia liimailtiin erittäin tyylikkääseen kovakantiseen kirjaan, joka on aivan toisesta maailmasta myöhempien vuosikymmenten pehmeäkantisiin keräilyvihkosiin verrattuna. Ja epäilemättä tavattoman himoittu ja kallis. SOK:n suklaakääreissä Mikki vierailee Suomen eri paikkakunnilla ja ne kuvat piirsi valitettavan tuntemattomaksi jäävä SOK:n mainososaston piirtäjä.

Kirja piirtää mielenkiintoisen historiallisen kaaren suomalaiseen oheistuotantobisnekseen ja elintarviketeollisuuteen. Nähdään kuinka tuotanto lopulta kansainvälistyi 1960-luvun jälkeen. Fazerin 1960-luvun maalatuista suklaakääreistä tunnistaa saksalaisten Wolfgang ja Katja Schäferin kädenjäljen. Pariskunta toimi Walt Disneyn Saksan osaston art directoreina 1980-luvulle saakka.

Pandaksi 1960-luvulla ristitty SOK:n entinen makeistehdas käytti 1960-luvun lopun Disneyland-marmeladimakeisrasioittensa kansissa norjalaisen mainospiirtäjä Kurt Arnøyn hehkuvilla väreillä maalaamia kuvia.

Kirja päättyy 1990-luvun alkuvuosiin, koska sen jälkeen ei meillä enää juurikaan tuotettu makeisia, limonadeja ja muuta sellaista joiden kylkeen olisi voinut Disneyn hahmojen kuvia läntätä. Karamelli- ja jäätelötehtaat on kaupattu ulkomaille ja kaikki on tuontitavaraa.

Joitakin puutteita muuten erinomaisessa kirjassa on ja sen kirjoittaja itsekin myöntää. Arkistojen ylläpitoa vähäpätöisinä pidetyistä oheistuotteista ei ole nähty kovin tärkeänä, joten paljon tietoa on kadonnut ja toisinaan tuotantoyhtiöillä ei enää ollut hajuakaan, että heiltä oli joskus tullut tällaisia tuotteita.

Setä Aaronin kiiltokuvien yhteydessä mainittu Rob. S. Hartman on saksalalaissyntyinen Robert S. Hartman, joka toimi Disneyn Skandinavian edustajana vuosina 1934-38 ja vielä Euroopasta natseja paettuaan Meksikon ja Väli-Amerikan edustajana aina vuoteen 1941. Siten kiiltokuvat ovat erittäinkin luvallisia painotuotteita.

Hartman neuvotteli ja solmi julkaisusopimuksia eri maiden kustantajien edustajien kanssa. Walt Disney Mickey Mouse S/A:n toimisto Kööpenhaminassa sijaitsi Shell-öljy-yhtiön talossa, osoitteessa Kampmannsgade 4. Saksalaiset valtasivat rakennuksen toisen maailmansodan aikana ja tekivät siitä Gestapon päämajan.

Juutalainen Robert Hartman pakeni väärän passin turvin ("S" nimen keskellä viittaa hänen oikeaan sukunimeensä Schirokauer) Ruotsiin ja sieltä Englannin kautta edelleen USA:han. Taloustiedettä, filosofiaa ja logiikkaa useissa yliopistossa opiskellut Hartman loi siellä pitkän tieteellisen uran. Olipa ehdolla Nobelin rauhan palkinnon saajaksikin vuonna 1973.

Barksista kirjoittaessaan Vesterinen mainitsee tämän aloittaneen Disneyllä vuonna 1942 (s. 27). Tosiasiassa Barks aloitti Disneyllä 1935 ja lähti studioilta ovet paukkuen tuona mainittuna vuonna 1942, ja siirtyi tekemään ankkasarjakuvia Western-yhtiön palkkalistoille.

Harmittamaan jää muutamien tuotteiden kohdalla puutteelliset tiedot, mutta minkäs sille tekee, jos valmistajat itsekään eivät ole älynneet niitä tallettaa. Kirjan lopussa on niin kattavat tuoteluettelot kuin se vain on mahdollista. Kirjan kuvitus on runsasta ja kiehtovaa.

Arvostelu julkaistu Ankkalinnan Pamauksen numerossa 29.

Linkki kirjaan kustantajan sivuilla.

Vuoden 2014 kohokohtia

Otetaanpas lyhyt katsaus tärkeimpiin julkaisuihin ja muuhun viime vuoden aikana tapahtuneeseen.

Viimeinkin Gottfredsonia taas suomeksi!

Mikin oma sanomalehti - Floyd Gottfredsonin parhaita tarinoita
Sanoma Media Finland Oy 2014
Toimitus: Ville Viitanen, Aki Hyyppä
Esittelytekstit: David Gerstein
ISBN: 978-951-32-3919-0

Ehdottomasti vuoden 2014 Disney-sarjakuvakirja. Mikin oma sanomalehti on todella komea ja iso (28,7 x 36,5 cm) opus. Vanhan hyvän ajan jättikirja parhaasta päästä. Seitsemänkymmentäluvulla ilmestyneet Minä Aku Ankka ja muut jättikirjat saivat aikanaan suorastaan legendaarisen maineen. Tämä kirja on niiden täysiverinen perillinen.
Huoletta voi sanoa, että oli jo aikakin saada uusi kokoelma Floyd Gottfredsonin parhaita Mikki-sarjoja. Viimeisin, Mikin Suuret seikkailut ilmestyi 1981 ja tuoreinkin uusintapainos siitä taitaa olla vuodelta 1993.
Muutamakin kirjan sarjakuva sisältää poliittisen korrektiuden kannalta melko hankalia kohtauksia. Kokoelman vanhimmassa jutussa Mikki seilaa aarresaarelle, vuodelta 1932 kohdataan viidakossa stereotyyppisiä turpeahuulisia afrikkalaisia ihmissyöjiä, jotka vääntävät alkukielellä leveätä etelävaltioiden murretta; ”Yazzuh, Boss! Ah foun' 'im runnin' through de woods”. Myöhemmässä tarinassa Putkimieskopla nähdään yövartijan sijaisena kengänkiillottaja, joka on selvästi mustaihoinen henkilö (s. 35). Tyyppi on aikakauden elokuvista tuttu, sellaisten koomikoiden kuin Stepin Fetchitin tai Willie Bestin usein esittämä laiskansutjakka hahmo, joka on aina joko talonmies, kadunlakaisija tai kengänkiillottaja.
Sisällysluettelossa kahden sarjan kohdalla mainitaan, ettei niitä olisi aiemmin julkaistu Suomessa lainkaan. Mitä suurimmalla todennäköisyydellä kirjan kaikki sarjat on julkaistu aikanaan Helsingin Sanomissa. Midaan sormus vieläpä niinkin äskettäin kuin 5.2.—18.5.1988, jolloin Gottfredsonin Mikkejä julkaistiin Hesarissa uusintana.
Lue koko arvostelu Pamauksen numerosta 31.

Yksityiskohtainen selonteko Waltin Euroopan matkasta

Didier Ghez:
Disney’s Grand Tour
Walt and Roy’s European Vacation Summer 1935
Theme Park Press, 2013
ISBN 978-0-9843415-8-0
148 s. m/v ja 4-värinen, kovakantinen

Disneyn veljekset tekivät vaimoineen yhdistetyn loma- ja työmatkan kesällä 1935. Eurooopan kiertomatkalla on Disney-mytologiassa lähes myyttinen maine. Reissusta kerrotaan mitä hurjimpia tarinoita, joiden mukaan Walt olisi tavannut niin paavin, Benito Mussolinin kuin Adolf Hitlerinkin.
Matka kulkeutui Englannin kautta Ranskaan, Saksaan, Itävaltaan, Sveitsiin ja lopulta Italiaan. Ghez käy kiertomatkan yksityiskohtaisesti läpi. Hän on kaivanut esille lehtijuttuja, kolunnut arkistoja, ja päässyt Waltin tyttären Diana Disney-Millerin avulla lukemaan Disneyn arkistosta kirjeitä ja päiväkirjamerkintöjä.
Ghez on tehnyt vakuuttavaa, uskottavaa ja tarkkaa työtä. Kirjan lähdeluettelo on mittava ja sekin yhtä kiinnostava jatkolukemista ajatellen. Mielenkiinnolla selailee myös lopun listausta kirjoista, jotka matkan aikana Studioiden kirjastoon hankittiin.
Lue koko arvostelu Ankkalinnan Pamauksen numerosta 30, niin tiedät pitivätkö tarinat Euroopan diktaattoreiden tai paavin tapaamisesta paikkansa.

Elämä ja teot sävelin

Tuomas Holopainen:
Music Inspired by the Life and Times of Scrooge
2 CD ja booklet, kesto 54:18
Nuclear Blast 2014

Tätä levyä ankistit odottivat jo tovin. Disney- ja Rosa-fani Tuomas Holopainen ilmoitti jo pari vuotta sitten tekevänsä levyllisen musiikkia, joka perustuu Rosan Roope-elämäkertasarjakuvaan. Lopputulos ei petä odotuksia, jos kohta ei yllätäkään. Hopeakiekolta löytyy taidokkaasti tehtyä, modernia, sinfonista soundtrack-musiikkia. Tuotantoarvot ovat kohdallaan ja iso orkesteri kuulostaa komealta.
Tunnelmat vaihtuvat hilpeistä haikeisiin, ja kappaleet vastaavat pääosin kirjan eri lukuja. Levyn aloittaa aivan oikeasti Skotlannin nummilta taltioitu tuulen suhina, muuten aloituskappaleessa on kelttiläisiä sävyjä ja sen sävelfiilistelyt tuovat mieleen Enyan ja folkvaikutteisen Clannadin. In to the Westin hakkaavissa kuoro-osuuksissa ja banjoissa kaikuu muistumia Ennio Morriconen sävelistä. Jonkun To Be Richin säveltoistoissa pilkahtaa Michael Nymanin minimalistinen ote. Dreamtime viittaa Uniajan urho -jaksoon ja aloittaa maailmanmusiikillisesti didgeridoon komealla hurinalla.
Instrumentaalilevy sopii kuunneltavaksi Rosan sarjakuvan taustalla, vokaaliosuuksin varustettu versio sopii fiilistelyyn muuten vain sarjakuvan tapahtumia muistellessa.

Vielä Barksia koviin kansiin

 Aku Ankka ja merikäärme

Carl Barksin parhaat tarinat
Sanoma Media Finland 2014

Lisää Barksia kovissa kansissa, nyt nimikkeellä Barksin parhaat tarinat. Kirjasarjan tyylikäs ulkoasu on lainattu Fantagraphicsin julkaisemista Barksin kootuista. Ainoastaan koko on pienempi ja taustoittavat artikkelit puuttuvat kokonaan. Mitään alkuperäisjulkaisujen vuosilukutietojakaan ei ole. Huomio kiinnittyy vielä siihen, että kuplateksteissä käytetään nyt Barksin tekstauskäsialaan perustuvaa fonttia, joka hylättiin aikanaan Barksin koottuja käännettäessä.

Mitäs muuta...

Suomen Mensa ry luovutti vuoden 2014 Mensa-palkinnon suomalaisen Aku Ankka -lehden toimituskaartille 11. lokakuuta Turussa pidetyn Suomen Mensa ry:n syyskokouksen yhteydessä. Mensa on kansainvälinen älykkyysjärjestö, jossa on maailmanlaajuisesti noin satatuhatta jäsentä. Aku Ankassa käytetään suomen kieltä oivaltavasti ja ajan ilmiöitä seuraten, mikä tekee lehdestä eri ikäisille lukijoille helpon lähestyä. Laadukkaan kuvituksen lisäksi lehti viihdyttää myös älykkäällä kielenkäytöllään, palkintoperusteluissa sanotaan.

Suomalaisten ankantekijöiden harva joukko kasvoi yhdellä, kun Janne Torisevan käsikirjoittama Aku Ankka -tarina The Albino Woodchirper, eli Albiinokäki julkaistiin ensin keväällä 2014 Norjassa, Ruotsissa, Tanskassa ja Puolassa ja syyskuussa suomalaisessa Aku Ankassa (37/2014). Vantaalla1978 syntynyt Toriseva on ammatiltaan kuvittaja ja sarjakuvantekijä, joka tunnetaan Oswald ja Betonisaappaat strippisarjakuvista. Käsikirjoituksia hän on tehnyt myös Rovion Angry Birds sarjakuviin.

Laadukkaista sarjakuva-alan keräilypainoksistaan tunnettu IDW Publishing ilmoitti syksyllä 2014 julkaisevansa koko joukon mielenkiintoisia Disney-nimikkeitä. Alkuvuodesta 2015 on tarkoitus julkaista klassisia Disney-sarjakuvia kiehtovina erikoislaitoksina. Palkitussa Artist’s Edition -julkaisusarjassa on julkaistu jo koko joukko erilaisia sarjakuvia, siten että ne on huolellisesti kuvattu taiteilijoiden originaaleista. Originaalityön jokainen vivahde erottuu virheineenkin ja kirjan koko on tietenkin 1:1 originaalityön kanssa. Tarkoitus on aloittaa Don Rosan ja Carl Barksin tuotannolla. Rosalta löytyy useitakin kokonaisia tarinoita originaaleina, mutta Barksilta ei tunnetusti ole juurikaan ehjiä sarjoja säilynyt. Siksipä Barksilta tuleekin "Artifact Edition".

Medianäkyvyyden kannalta vuoden hienoimpia kohokohtia olivat tietysti Kari Korhoselle myönnetty Puupäähattu-palkinto ja Katja Kontturin Don Rosan ankkasarjakuviin pureutuva tohtorinväitöskirja. Väikkärin voi ladata PDF-muodossa täältä.

Uusi Disney-keräily -aiheinen sivusto avautui vuoden lopussa. Kaikkea mahdollista jatkuvasti päivittyvää ja karttuvaa tietoa alan keräily-ympyröistä. Disney keräilijäsivut!

Niin, ja Ankkalinnan Pamaus avasi pienen nettikaupan. https://holvi.com/shop/Ankistit/

Puupää-palkittu Kari Korhonen

Kari kukitettuna.
Kuva: Vesa Kataisto.

Suomen sarjakuvaseura on jakanut vuoden 2015 Puupäähattu-palkinnon 15.1.2015 sarjakuvataiteilija Kari Korhoselle.

Puupäähatutetun Kari Korhosen töitä esittelevä näyttely avautuu Galleria Sarjakuvakeskuksessa 21.1.2015. Se on nähtävillä 28.2.2015 asti. Mukana on mm. Aku Ankka ja Angry Birds -materiaalia taiteilijan uran varrelta.

Suomen sarjakuvaseuran perustelut Puupää-palkinnolle:

Suomi on tunnustetusti Disney-kansaa. Yleensä sarjakuvaharrastajat tutustuvat ilmaisumuotoon Aku Ankkaa lukemalla. Moni on oppinut lukemaankin lehden kautta. Silti yllättävän harva suomalainen on päätynyt Aku Ankka -piirtäjäksi. Tällä hetkellä Korhonen on sarjassaan ainoa. Kotimaan lisäksi hänen töitään arvostetaan varsinkin Saksassa. 

Vuonna 1973 syntynyt Kari Korhonen toimii yhtenä Egmont Comic Creationsin päätekijöistä. Kahdenkymmenen vuoden aikana hän on ollut tekemässä yli 200 Disney-tarinaa, sadoista kansikuvista ja kuvituksista puhumattakaan. Korhonen on eräs Suomen tuotteliaimmista sarjakuvantekijöistä. 

Tarinoita on syntynyt niin kokonaan yksin tehtyinä kuin myös yhteistyössä arvostetuimpien ankkapiirtäjien, kuten Vicarin ja Daniel Brancan kanssa. Suomalaisista lehdistä häntä ovat julkaisseet myös esimerkiksi Ilta-Sanomat, Nalle Puh, Suomen MAD ja Punaniska. Lastensarjakuvien tekijäksi jo varhain suuntautunut Korhonen on myös kuvittanut kolme satukirjaa. 

Teknisiltä taidoiltaan Korhonen on huipputason ammattilainen. Hänen kuvakerrontansa on luonnollisen sujuvaa ja hahmot ilmeikkäitä. Erityisesti käsikirjoittajana hän on saanut kehittyä sellaisessa koulussa, johon vain harvalle Suomessa on suotu mahdollisuus. Tarinoita hiotaan huolellisesti, ja tekijöille asetetut vaatimukset ovat korkeat. 

Korhosen tyyli erottuu selvästi. Hän osaa kääntää toisinaan varsin epätavallisen lähdeaineiston napakasti ankkamaailman asuun. Erityisesti pitkissä seikkailuissa Korhosen oivalluskyky ja laaja populaarikulttuurin tuntemus pääsee hienosti esille.

Laitetaanpa samaan syssyyn vielä Pamauksessa (#27) ja Sarjainfossa (#161)  ilmestynyt herran haastattelu, joka tehtiin 20-vuotistaiteilijajuhlavuoden (puh, mikä sana!) 2013 kunniaksi.

Onneksi olkoon: 20 vuotta Disney sarjisten parissa täynnä! Barks teki ankkasarjiksia 25 vuotta tosin hänellä oli siinä muuta uraa pilapiirtäjänä, animaatiokässäristinä, maalarina parikymmentä vuotta ankkasarjis uransa molemmin puolin. Millä mielellä tässä vaiheessa? Jatkuuko ura samoissa merkeissä vielä toiset 20 vuotta ja lopuksi maalaillaan ankkatauluja? : )

- Jos jumalat suovat ja päätoimittajat antavat jatkaa. Vicar lähti melkein kynä kädessä, johon voi aina tietysti pyrkiä. Uskomatonta kyllä, työ tuntuu vieläkin mukavalta ja varsinkin viime vuosina intoa on ollut kun nuorella miehellä. Ensi vuonna ilmestyy kokoelmakirjoja Saksassa ja Suomessa. Suomalaisessa koetamme valottaa myös Ankan tekemistä tekstein, luonnoksin, ym. enemmän kuin yhdessäkään kirjassa aiemmin. (Toim. huom: tässä puhutaan Ankan siivellä -kirjasta).

Ankan siivellä juhlakokoelma. 

- Millaisia kokemuksia tämän kahden vuosikymmenen aikana on kertynyt? Olet tavannut useita ankantekijöitä, isoja nimiä ja toimitusväkeäkin eri yhteyksissä kaikkialta (ankka)maailmasta. Mitä mieleen jääneitä kohtaamisia on sattunut?

- Nuo tapaamiset ovat aina mitä mainiointa vastapainoa itse työlle, jossa saa aktiivisesti taistella mökkihöperyyttä vastaan. Kaikkein parhaiten on jäänyt ehkä mieleen vuoden 1997 ensimmäinen iso ECC:n konfrenssi, jossa olivat paikalla kaikki Egmontille töitä tehneet ja tekevät. Silloin tapasin Vicarinkin ensi kertaa. Myös koulutukset, joissa on aina jokin teema tai vieraileva esitelmöitsijä ovat hienoja. Oli kiva päästä piirtelemään Brancan kanssa saman pöydän ääreen.

- Entä D-fandomin puolelta? Sinähän olet käynyt signeeraamassa ainakin Pohjoismaissa. Onko faneissa eroja? Saatko fanipostia ja kyselyjä? Mikä on yleisötilaisuuksissa erikoisin asia mitä sinulta on kysytty? Erikoisin kuva, jonka piirtämistä on pyydetty?

- Lapset ovat mainioita näissä signeeraustapaamisissa. He ovat kaikissa maissa samanlaisia. Ensin ujostuttaa niin, että roikutaan vain isän hihassa eikä uskalleta sanoa sanaakaan. Kun aloitan piirroksen, he kuin valuvat vähitellen toiselle puolelle pöytää nähdäkseen paremmin. Kun kuva on valmis, he kävelevät pois sitä tuijottaen ja isä (joka useimmiten on lapsen sinne raahannut) sanoo ”Mitäs sanotaan?” Aina sama kuvio.
Kun isä talutti pienen pojan nimeltä Max hakemaan nimmaria Luxemburgissa, Maxia ei voinut vähemmän kiinnostaa. Kun kysyin, mikäs hahmo piirretään, Max sanoi isälleen saksaksi että Aku Jedi-ritarina. Pistin parastani sillä aikaa kun Max luki Star Warsia. Piirrokseen meni aikaa, jolloin Max, tietämättä että osaan kieltä, kysyi isältään ”Miksi tolla kestää noin kauan?” Repesin nauramaan ja isä punasteli.
On kiva saada palautetta, joskin se on siirtynyt nykyään nettiin. Mailia tulee Ankan toimituksen kautta jonkin verran. Piirrän mieluusti piirroksia, mutta vain jos ehdin. Tämä on kuitenkin työtä, ja päivät ovat jo nyt pitkiä.
Muistuu mieleen Eeli ,6 v., joka pyysi josko voisin piirtää hänelle kaikki Disney-hahmot. Ei tarvinnut kuulemma olla samalla paperilla. Piirsin väsyneen Akun ja signeerasin sen Kari, 35 v. Taas yksi pettynyt lukija. Puolassa toimittaja pyysi Akua vessanpöntöllä. Mikä lie fekofiili. 

- Kerrotko lyhyesti näistä erikoisemmista Suomeen liittyvistä tarinoista, Nummisuutarin Akusta ja muista, minkälaista niiden valmistelu ja tekeminen oli? Miten niiden hyväksyntä Tanskan päässä ja muu toimittaminen sujui? Nythän oli myös tämä Suomen maakuntakiertue, joka huipentui Suomen Lappiin joulukuussa.

Ankkojen Suomen maakuntakiertue. ©Disney

- Ei tässä nykyisin ole mitään ongelmaa. Tanskassa Unn ja Stefan Printz  Påhlson vastaavat toimitustyöstä Disneyn puolelta, muuten saadaan tehdä Suomen toimituksen kanssa vähän mitä halutaan. 

- Piirsit myös suomalaisten kirjailijoiden tekemiä sarjoja. Millä tavalla yhteistyö sujui sellaisten kirjoittajien kanssa, jotka ovat toki ammattilaisia, mutta sarjakuvien parissa kokemattomia? 

-Noissa kaikissa suomalaisten kirjailijoiden tarinoissa olin teknisenä apuna. Jaoin tarinaidean sivuihin, tein englanninkielisen kässärin, ym. Näitä tullee jatkossa lisää. Homma on ollut tosi kivaa! Eipähän tarvitse itse ideaa keksiä. 

- Taannoin ilmestyi albumillinen Angry Birds  -peliin perustuvaa sarjakuvaa, joista ainakin osa oli sinun piirtämiäsi. Missä vaiheessa olit nämä rustannut? 

- Tein nuo kesälomalla 2011. Lähinnä nettimarkkinointia pelille tarinan muodossa ja kiinalaisiin sanomalehtiin tehtyä strippiä (Kiinalainen uusivuosi, sadonkorjuujuhla). Se oli ok hommaa, varsinkin kun väritin sarjat itse. Se on työtä, jota kansia lukuun ottamatta harvoin pääsee tekemään. 

- Minkälaisia muutoksia Disney-sarjoissa tai niiden tekemisessä olet huomannut näiden 20 vuoden aikana? Onko digitaalisuus valtaamassa alaa tai jotain muuta? 

-Ainakaan jatkosarjoja ei enää tehdä samaan malliin kuin ennen. Jatkosarjat ovat ongelmallisia maille kuten Saksa, jossa jopa yli 90 prosenttia painoksesta myydään irtonumeroina. Tarina ei lukijatutkimusten mukaan koukuta tarpeeksi ostamaan uutta numeroa, ja jos jatko osan missaa, n. 8 10 sivua lehdestä menee kuin hukkaan. Varsinkin jos et ole lukenut tarinan alkua. Muuten Ankkalinna on siitä kiitollinen toimintaympäristö, että muutokset ovat hitaita. Uskonkin että tänä aikana, jolloin muoti-ilmiöt tulevat ja menevät parissa vuodessa, tämä on yksi Ankkojen suosion salaisuuksista. Ainakin jokin on pysyvää. Digitaalisuudesta en tiedä juuri mitään, joskin työntekoon se on vaikuttanut, kuten meillä kaikilla. Enää ei voi syyttää posteljoonia, jos työt on myöhässä. 

- Onko jotain mitä haluaisit Disney-sarjisten parissa tehdä, mutta et ole vielä päässyt tekemään? 

- Ensi vuonna saatan tehdä 3 -osaisen Roopen jossa hän palaa juurilleen Klondikeen. Tiedän: kuulostaa NIIN nähdyltä, mutta ei sinä ideana, joka minulla on mielessä. Ei niin kuin Rosa, joka Roope seikkailuillaan koetti kronikoida mitä tapahtui Barksin sarjojen A ja B välissä ja mitä Roope söi lounaaksi junamatkalla. Jotain aivan uutta. Myös taskarit ovat sinällään uusi aluevaltaus. 

Galleria Sarjakuvakeskus, Hämeentie 150, Helsinki. 21.1.–28.2.15. 

Pamaus avasi verkkokaupan

Ankkalinnan Pamaus on avannut pienen nettikaupan Holvi-palvelussa.
Se löytyy osoitteesta:
https://holvi.com/shop/Ankistit/

Eli voit tilata saatavilla olevia irtonumeroita kätevästi!

Hyväksytyt maksutavat: Visa, MasterCard, Nordea, Danske Bank, Handelsbanken, Osuuspankki, LähiTapiola, S-Pankki.

Edellistä numeroa 29 myytiin Akateemisissa Kirjakaupoissa ruhtinaalliset neljä (4) kappaletta! Turun Sarjakuvakauppa ja Kulkukatin poika Helsingissä myyvät myös muutamia. Tilaajia on noin 80 kappaletta. Kirjastot tilaavat nykyään enää yksittäiskappaleita, kun ennen ne ostivat kymmenittäin kutakin numeroa.

Näillä luvuilla on lähes mahdoton tuottaa painettua lehteä ilman tappioita. Yhdistyksen tilillä ei ole juuri nyt kylliksi rahaa seuraavan numeron (31) painokuluihin. On siis toivottava, että mahdollisimman moni löytää Pamauksen nettikaupan. Muussa tapauksessa lehti on joko pakko lopettaa tai se muuttuu kokonaan digitaaliseksi.

Kultaisessa aapisessa Barksia

Kaikki barksistit tietävät ankkamestarin piirtäneen luonnokset kahteen Tammen Kultaisessa Kirjastossa julkaistuun kuvakirjaan.

Harva tietää, että on kolmaskin Tammen Kultainen Kirja, jossa on Barksin kuvitusta. Tavallaan.

Sarjan numero 102, Aku Ankan kultainen aapinen on kuvitettu muita sarjan kirjoja huomattavasti heikommin. Yleensä sarjan kirjojen kuvitus on tunnetusti hyvin korkeatasoista ja värien käyttö huolellista. Alkuperäisten "Little Golden Books" -sarjan kirjojen tuottaja, amerikkalainen Whitman/Western palkkasi 1950-60 -luvuilla niiden kuvittajiksi alansa taitavimmat kyvyt.

Kultaisessa aapisessa opetetaan pilteille aakkosia Disneyn hahmojen avulla. A-KU ANK-KA A-JAA AU-TOL-LA AA-PI-SEEN. A-kun au-tos-sa o-vat kaik-ki aak-ko-set. Ja sitä rataa. Lopussa mainostaan vielä Disneylandia, tai Disney-maata, jonne "mennään meren yli". Kirjan alkuperäinen copyright on merkitty vuodelle 1962. Alkuteokseksi mainitaan Donald Duck's ABC Book.

Kultaisen aapisen hirvittävän räikeästi väritetyt kuvat on kömpelösti kopioitu useista eri lähteistä. Työn tehnyt piirtäjä-maalari on jäänyt tuntemattomaksi. Kuvat muistuttavat enemmän tanskalaisen Gutenberghus-yhtiön 1960-luvulla alkanutta pohjoismaista tuotantoa, kuin korkealaatuisia amerikkalaisia Golden Bookseja.

En ole onnistunut löytämään Little Golden Book -sarjan kirjoista tätä vastaavaa laitosta.

Oheen liitetyt kuvat on kopsattu kahdesta eri Barksin sarjakuvasta. Pelle Pelottoman hääräily koeputkiloiden äärellä on napattu tarinasta Krankenstein Gyro vuodelta 1959 (suomeksi ensimmäisen kerran AA 45/1961) ja rahasäiliössään hiihtelevä Roope vuoden 1960 tarinasta Free Ski Spree (AA 09/1962). Lisäksi yksi on peräisin Barksin tekemästä kansikuvasta.

Monet muutkin kirjan kuvista on napsittu mikä mistäkin, ainakin yksi näyttäisi olevan kansikuva ja osa lienee muista satukirjoista (Lumikki ainakin).
Taitaapa myös tuo lähikuva Roopesta olla sekin Barksilta kopioitu.

Ilman tätä pienen pientä kuriositeettiarvoa näin kömpelösti kuvitettu kirja olisi muuten jäänyt hankkimatta.

Listaus Tammen Kultaisissa Kirjoissa julkaistuista Disney-kirjoista Pamauksen kotisivuilla.

Keräilijä Sampo Haahti on kerännyt kotisivuilleen myös kansikuvat kaikista Tammen Kultaisista Disney-kirjoista.