Samu Sirkan joulutervehdys

Jouluaattona moni vetäytyy sulattelemaan jouluateriaa perinteisen Samu Sirkan joulutervehdyksen parissa. Tunnin mittaisessa ohjelmassa Samu availee elokuvallisia joulukortteja kaikilta ystäviltään. 

Ohjelma koostuu jouluisista lyhytfilmeistä ja muutamien pitkien animaatioelokuvien valikoiduista kohtauksista. Aku käärii lahjapaketteja, Mikki ja Pluto koristelevat joulukuusta, Peter Pan ystävineen lentää kohti Mikä-Mikä-Maata. Siellähän se on aina ollut, aattoillassa. Aina! Vai onko sittenkään?

Samu-Sirkan joulutervehdyksessä on alun perin kyse Walt Disney's Wonderful World -sarjan 5. tuotantokauden jaksosta numero 12, vuodelta 1958. Yhdysvalloissakin sitä esitetään tuon tuostakin jouluisin, ja se tunnetaan yleisesti nimellä From All of Us to All of You.

Mutta onko sitä tosiaan esitetty "aina" joka joulu? YLE TV1 alkoi esittää Samu-Sirkan joulutervehdystä aatonaattona 1978, eli vasta 20 vuotta ohjelman valmistumisen jälkeen. Se pysyi aatto-ohjelmistossa vuoteen 1983 saakka. Sen jälkeen sen esittämiseen tuli peräti kahdeksan vuoden tauko, ja se tuli takaisin Suomen televisiokanaville Kolmoskanavan puolelle jouluna 1991. Siitä se siirtyi luontevasti MTV3:n jouluperinteeksi. Joskaan sielläkään se ei ole ollut aivan joka vuosi.

Ruotsissa ohjelmaa alettiin esittää jo vuoden 1960 jouluaattona ja siellä sillä onkin hyvin vankka asema. Perheet kerääntyvät television eteen jouluaattona tarkalleen klo 15 kun Kalle Anka och hans vänner önskar God Jul alkaa. Jouluinen rituaali on pitänyt pintansa videoiden, levytallenteiden ja suoratoiston puristuksissakin. Ohjelmaa ei missään nimessä tallenneta myöhemmin katsottavaksi, tai tuijotella suoratoistopalvelusta. Lineaarisen television ääreen on vuosittain kokoontunut 3–4 miljoonaa ruotsalaista.

Tanskassa Disneys Juleshow: Fra Alle Os til Alle Jer nähtiin ensi kertaa 1967 mutta joka vuosi se on sielläkin tullut vasta vuodesta 1975 alkaen. Sitä ei välttämättä esitetty aina jouluaattoisin, vaan esityspäivä vaihteli 23.–26.12. Norjalaiset ovat seuranneet Samun joulutervehdystä nimellä  Donald Duck og vennene hans vuodesta 1979 alkaen. 

Helsingin Sanomien digiarkistoja (aikakone.hs.fi) kaivelemalla tv-ohjelmatiedoista voidaan nähdä, että Samun esittäminen juuri jouluaattona tuli perinteeksi vasta vuonna 1995. Tarkemmin sen paikka vakiintui juuri iltaseitsemän aikaan 2000-luvun alussa.

1978 23.12. TV1 klo 18.45

1979 24.12. TV1 klo 15.25

1980 ei Samua, mutta Danny Kayen kanssa Disneylandissa, 25.12. klo 18.15 Mtv (Yle1)

1981 ei Samua

1982 24.12. TV2 klo 17.05

1983 24.12. TV2 klo 16.15

1984 ei Samua

1985 ei Samua

1986 ei Samua

1987 ei Samua

1988 ei Samua

1989 ei Samua

1990 26.12. TV3 klo 16.50 (lisäksi dokkari Walt Disneystä, Aku Ankan syntymäpäivä-koostepätkis ja Maija Poppanen)

1991 25.12. TV3 klo 16.50

1992 24.12 MTV3 klo 19.05

1993  Ei Samua, mutta Nalle Puhin jouluhuolet 24.12 TV3 ja Hessun joulumelut 25.12. MTV3

1994 ei Samua, mutta aattona klo 13.15 Disneyn taikayö, "viihdettä Euro Disneyssä".

1995 24.12. MTV3 klo 13.55

1996 24.12. MTV3 klo 15.10

1997 24.12. MTV3 klo 16.00

- Helsingin Sanomien digiarkistosta puuttuvat vuosien 1998–2012 välillä ilmestyneet lehdet.

2013 24.12. MTV3 klo 19.10 -->vuosittain jämptisti.

Ankka keskiverto-amerikkalaisena

Tätä Schillingin kirjaa odoteltiin melko pitkään. Kustantajan ennakkotiedot marraskuussa 2013 lupailivat kirjan tulevan ulos alkuvuodesta 2014. Amazon tiputti kirjan välillä jo listoiltaankin.

Peter Schilling Jr: Carl Barks' Duck: Average American
Uncivilized Books 2014 Dec.
ISBN 978-0-9889014-0-7, 122 s.
m/v + väriliite, 
13,4 X 19 cm, pehmeäkantinen
$12,95


Pullahtihan se lopulta ulos, ja vaikka onkin sisällöltään suurinpiirtein sitä mitä sen odoteltiinkin olevan, on se ehkä kevyt pettymys. Kirja ei ole paksu tuhti akateeminen tutkielma, eikä läpileikkaus Barksin urasta tai tuotannosta, sen kirjoittaja tekee selväksi jo esipuheessaan. Se ei ole myöskään faktoja tiputteleva tietokirja tai hattaramainen fanikirja - onneksi.

Opus on seitsemän kevyehkön esseen kokoelma, lähiluku muutamiin Barksin tarinoihin, mutta erityisesti Aku-hahmoon. Ehkä hieman yllättäen Schilling näkee Akun syvempänä, kiehtovampana ja monipuolisempana hahmona kuin Roopen, Pelle Pelottoman tai muun Barksin itsensä luoman hahmon. Silti kyse on nimenomaan Barksin "luomasta" Akusta erotuksena piirrosfilmien tai sarjakuvastrippien räpyläveikosta.

Schillingin näkemys perustuu siihen, että hän pitää Akua eräänlaisena elokuvanäyttelijänä, Buster Keatonin, Cary Grantin tai Laurelin ja Hardyn tapaan. Jokaisessa omassa "paperielokuvassaan" Aku on aina eri roolissa, museon vahtimestarina, sateentekijänä, parturina, kanafarmarina ja niin edelleen, milloin asiansa osaavana, milloin toheloivana. Kuitenkin jokin hänen perusolemuksessaan on pysyvää, vaikka tietynlainen stabiilius ja jatkumo puuttuu. Samalla tavalla tiedämme suurin piirtein, minkä tyyppisen tarinan ja päähenkilön saamme katsoessamme mitä tahansa Keatonin tai Grantin elokuvaa.

Siinä samalla Barks pääsee satirisoimaan amerikkalaista yhteiskuntaa. Vaikka Schilling tekee joitakin hyviä huomioita ja koittaa olla tarkkana, jää silti jotain kaipaamaan. Hyvästä yrityksestä huolimatta Akun hahmo saadaan sidottua turhan löyhästi oman aikansa ja yhteiskuntansa viitekehykseen.

Miten kirjan takakannessa mainittu Akun kyllästyminen pikkuporvarilliseen esikaupunkielämään näkyy laajemmin tarinoissa? Lähiöelämän tulehtuneina naapurisuhteina, huonoina työllistymisnäkyminä? Mitä tarinat kertovat 1950-luvun USA:sta, vai kertovatko mitään? Monta pienempää ja isompaa teemaa jää muotopuoleksi, tai pohtimatta. Näkökulman ja historiallisen perspektiivin pieni laajennus olisi tehnyt hyvää, eikä olisi silti pidentänyt kirjaa liiaksi.

Schilling kirjoittaa viihdyttävästi ja kepeästi, pitäytyen ehkä liiaksi tarinoiden sisältöjen referoinnissa. Vaikeaselkoista, raskasta akateemista kieltä on turha pelätä, Schilling heittää sekaan jopa alatyylin ilmaisuja, milloin se vain on tarpeen:

"...Donald cannot sleep, tosses and turns, and finally decides to rescue not only an adult, but the luckiest fucking adult that ever lived..."

(s. 38, kirjoittaessaan tarinasta Luck of the North, eli AA Grönlannissa).

Carl Barks' Duck: Average American on kaikesta huolimatta tarpeellista ja hauskaa luettavaa kaikille Barksista kiinnostuneille ja voi hyvinkin avata uusia näkökulmia vanhoihin tuttuihin tarinoihin.

http://uncivilizedbooks.com/

Räpylänjälkiä Päivälehden museossa

Aku Ankka -lehden 60-vuotisjuhlavuosi etenee Päivälehden museon erikoisnäyttelyllä.

Jäyhä Jököttäjä.

Joulukuun viidentenä kuluvaa vuotta tulee päivälleen 60 vuotta ensimmäisen Aku Ankka -lehden ilmestymisestä. Päivälehden museoon koottu juhlanäyttely kertoo Suomen ja Ankkalinnan pitkään jatkuneesta ystävyydestä sekä pohtii näiden kahden yhteiskunnan välisiä yhtäläisyyksiä ja eroja. 
Räpylänjälkiä esittelee Ankkalinnan historian lisäksi Aku Ankka -lehden toimituksellista historiaa. Lehden legendaarisen päätoimittajan Markku Kivekkään (1947−2008) Disney-keräilyaarteet ovat näyttävästi esillä vitriineissä. 



Markku Kivekkään kokoelmista.



Näytteillä (laadukkaina kopioina) kirjeitä Barksilta ja henkilökohtainen kirje itseltään Walt Disneyltä, Kivekkään omat Mikki Hiiri -lautaset, Ankan ensimmäiseltä päätoimittajalta Sirkka Ruotsalaiselta Tupla tai Kuitti -voiton johdosta saatu rannekello, animaatiokalvoja, Barksin sarjakuvaoriginaali ja paljon muuta kiintoisaa.

Erityisistä vempeleistä voi mainita Ankkalinnan viisumikoneen, joka tuottaa ankallisnimellä varustetun asiakirjan. Sen viivakoodilla saa tulostettua itselleen lööppilaitteessa Ilta-Pulu -tabloidiaviisin tuoreimman etusivun. Ankallisklubissa voi istahtaa pelaamaan tietokonepelejä tai lueskelemaan ankkasarjiksia.

Räpylänjälkiä on esillä 11.3. - 7.9.2011.

PÄIVÄLEHDEN MUSEO
Ludviginkatu 2–4,
00130 Helsinki
Avoinna ti-su klo 11-17
VAPAA PÄÄSY!