Mikki ja Hessu pimeyden ytimessä

Keväällä 1971 lehtipisteisiin ja kirjakauppoihin ilmestyi Aku Ankan taskukirjan viides numero, Mikki ja Hessu timanttien jäljillä. Sitä pidetään yhtenä parhaimmista, tai ainakin erikoisimmista taskareista. Sen hurjat ja oudot tarinat ovat jääneet monien muistiin kummittelemaan. Niistä voisi poimia käsittelyyn aivan minkä tahansa, mutta vain yksi on valittava.

Pamauksen blogi lähilukee Taskareiden 50-vuotisjuhlan ja kesän kunniaksi kymmenen ensimmäistä Taskaria! Jokaisesta kirjasta poimitaan mielenkiintoisin tarina luupin alle.

Mikki ja Hessu timanttien jäljillä

Sanoma Osakeyhtiö, Helsinki 1971¹

Printed in Italy by Arnoldo Mondadori Editore, Verona

3,50 MK

Koko kirja, lähes kaikki sen tarinat huokuvat jotain häiritsevää ja hankalasti määriteltävää tunnelmaa. Se on sellaista, joka saa lukijansa tuntemaan olonsa jotenkin oudoksi, paikoin jopa tukalaksi.

Ensimmäisessä tarinassa merkillinen taikasormus hämärtää päähenkilöiden identiteettejä, kun Hessusta tulee Mikki ja Mikistä Hessu. Hessun muuttuminen naiseksi tuo mukaan vielä annoksen gender swappia.

Toisessa tarinassa on 1800-luvun alun kauhuromantiikalle ominaisia haikeansävyisiä tunnelmia. Lumotun Hopealähteen hauras neito tuo mieleen viktoriaanisen ajan surumieliset aavetarinat.

Kirjan keskimmäinen tarinakokonaisuus on amerikkalaista alkuperää, mutta Hessun esi-isistä kertovat pätkät eivät ole nekään sitä kaikkein tavanomaisinta Hessu-sarjakuvaa.²

Kaikista häiritsevistä seikkailuista ehkä häiritsevimpänä pomppaa esille todella hurja Matamorojen timantit. Se on Disney-sarjakuvaksi yllättävän tummasävyinen, jopa hieman pelottava mysteeritarina. Disneylle erittäin epätavallisesti tarinaa sävyttää lähes koko ajan taustalla väijyvä kuoleman uhka. Lisäksi se on monin paikoin vanhakantaisen rasistinen ja asenteiltaan kolonialistinen.

Heti alkuun Hessu saa vihapostia kirjeessä, jossa hänet uhataan kuristaa. Käy ilmi, että kirje on seilannut postissa yli neljä vuosikymmentä ja se oli tarkoitettu Hessun sedälle Hessu Ketulle (Pippo il Dritto). Lähettäjä on salaperäinen Joe Pelata. Mikki ja Hessu etsivät tämän vanhan miehen käsiinsä.

Paljastuu, että Hessu Kettu ja Joe Pelata olivat olleet vuonna 1926 kaivamassa timantteja "mustimmassa Afrikassa".  Sitten kun he olivat aikeissa jo palata timanttiaarteen kanssa kotiin, joutuivat he villien matamorojen väijytykseen.

Pahassa tilanteessa ajautuivat he toisistaan erilleen ja nipin napin pelastunut Joe Pelata oli sen jälkeen siinä uskossa, että Hessun setä kuoli alkuasukkaiden kynsissä. Saatuaan myöhemmin tietää tämän sittenkin selvinneen hengissä alkoi Pelata uskoa, että Hessu Kettu on pettänyt hänet ja vienyt timantit.

Mikki ja Hessu lähtevät Afrikkaan etsimään kadonneita timantteja, voidakseen palauttaa Hessun sedän maineen. He matkaavat kohti ”mustan Afrikan mustaa ydintä” (cuore nero dell'africa nera). Afrikka on näissä tarinoissa aina epämääräinen monoliittinen kokonaisuus. On vain ”Afrikka”, myyttinen ja pelottava tuntematon, jossa ei ole sävyjä eikä vaihtelua. Koko valtava Saharan alapuolinen Afrikka on yhtä ja samaa koloniaalisen seikkailun temmellyskenttää, viidakoita, kultakaivoksia, timantteja, villejä heimoja ja salaisia laaksoja.

Näyttämö on tuttu H. Rider Haggardin (1856–1925) ja kumppaneiden vanhoista seikkailukirjoista ja niiden elo- ja sarjakuvallisista jälkeläisistä, joihin tämä Matamorojen timantit eittämättä lukeutuu. 

Mikki ja Hessu saapuvat tarkemmin määrittelemättömään Afrikan osaan, ”Africa Neraan”, ja sen syrjäiseen, takapajuiseen Valkokylään (Villa Bianca). Tarinan keskiössä olevat timantit vievät ajatukset hakematta Etelä-Afrikkaan, jonka 1870-luvulla löydetyt timanttiesiintymät ovat maailmankuuluja. 

Valkokylä on selvästi jonkin siirtomaahallinnon syrjäinen etuvartio. Kylässä on kaivosyhdistyksen toimisto ja poliisilaitos (eikä paljon muuta). Etelä-Afrikkaan viittaa selvästi myös Valkokylän šeriffin hollantilaiselta kalskahtava nimi Van. 

Suomennoksesta
poistettu sivu.

Pieneksi kolonialismin kritiikiksi voinee kai tulkita sen, miten Valkokylän šeriffi toimii myös poliisipäällikkönä ja tuomarina. Näin lainsäädäntö-, toimeenpano-, ja tuomiovalta on yksissä käsissä, ilman ulkopuolista kontrollia, mikä ei ollut merentakaisissa siirtokunnissa aikoinaan mitenkään tavatonta.

Hurjat afrikkalaiset matamorot edustavat puolestaan äärimmäistä toiseutta. Lähes kokonaan inhimillisiä piirteitä vailla olevat villit ovat kuin suoraan hornan syvyyksistä manattuja demoneja. Pelottavien olentojen ainoa funktio on toimia vastuksena päähenkilöiden toiminnalle. 

Sensuroimaton ruutu.

Matamorot ovat kuin päälle vyöryvä luonnonvoima, jolle ei voi mitään. Heillä ei ole toiminnalleen minkäänlaista motivaatiota, heidän vain ikään kuin kuuluu hyökätä valkoisten kimppuun, sitoa heidät paaluun ja kiduttaa.

Varsinaisia "tavallisia" afrikkalaisia vilahtaa sivuosissa pelkkinä statisteina, siirtomaahallinnon nuokkuvana virkamiehenä ja poliiseina, jotka tuntuvat lähes yhtä verenhimoisilta kuin matamorotkin.

Kaiken lisäksi käy ilmi, että Hessu Kettu ja Joe Pelata ovat rikollisia ja timantit kaivosyhtiöltä varastettuja.³ Ja sen päälle Hessun setä paljastuu vielä järkensä valon tyystin menettäneeksi vanhukseksi.

Saksalaiset toimittajat
poistivat puukot. 

Kaikista häiritsevistä elementeistään huolimatta Guido Martinan kirjoittama Matamorojen timantit on taitavasti konstruoitu tarina. Mysteeriä keritään auki vähitellen, tarinan uhkaava tunnelma ja jännite säilyvät loppuun asti. Ristiriitaisin tuntein tarinaan palaa yhä uudelleen, sillä sen atmosfäärissä on kuitenkin jotain kiehtovaa.

¹ Kolofonisivun tiedoissa painovuodeksi on merkitty 1970, mutta kirjaa mainostettiin Aku Ankassa toukokuussa 1971.

² Kaikki perustuvat 1940-luvun lopun lyhytpiirrettyihin.
³ Erikoisesti tarinan nimi on Matamorojen timantit, vaikka jalokivet ovatkin siirtomaahallinnon kaivosyhtiön omaisuutta.

Mikki ja Hessu timanttien jäljillä -kirjan tarinat:

• Hessu ja taikasormus (Topolino e l'anello di... I TL 188-BP) K: Guido Martina, P: Giulio Chierchini, 1958
• Mikki Hiiri ja lumottu Hopealähde (Topolino e l'incantesimo di fonte argento, I TL 199-B) K: Guido Martina, P: Giovan Battista Carpi, 1958.
• Hessu ja esi-isien seikkailut (The Goofy Adventure Story, W OS 857-01) K: Vic Lockman P: Tony Strobl, 1957.
• Mikki Hiiri ja matamorojen timantit (Topolino e l'imperatore della luce, I TL 193-AP) K: Guido Martina, P: Giulio Chierchini, 1958.
• Mikki ja taikakenkä (The Magic Shoe, YM 132) K: Bill Walsh, P: Floyd Gottfredson ja Bill Wright, 1953.