Mikki ja viidakon pygmit

Kolmas Aku Ankan taskukirja ilmestyi syyskuussa 1970. Vaikka tässä numerossa on kaksikin tarinaa mestari Scarpalta, ei tämä kolmostaskari yllä kahden ensimmäisen tasolle. Jotta lässähdys tuntuisi kunnolla, tarkastellaan kirjan huonointa tarinaa, jossa on kuitenkin jotain mielenkiintoista.

Pamauksen blogi lähilukee Taskareiden 50-vuotisjuhlan ja kesän kunniaksi kymmenen ensimmäistä Taskaria! Jokaisesta kirjasta poimitaan mielenkiintoisin tarina luupin alle.

Mikki ja viidakon vaarat
Sanoma Osakeyhtiö, Helsinki 1970
Printed in Italy by Arnoldo Mondadori Editore, Verona
3,50 MK

Viidakon vaarat -nimisessä kirjassa on kaksi viidakkoseikkailua, joita voi pitää poliittisesti hieman epäkorrekteina. Kaikenlaisia vanhakantaisia kolonialistisia asenteita ja arvoja löytyy molemmista mutta olisitteko arvanneet, että toisesta voi löytää jopa yli 2000 vuotta vanhoja kuvitelmia afrikkalaisista!?

Mikki ja Hessu lähtevät tarinassa Hessu pelastaa kääpiöheimon perhostenmetsästysmatkalle Afrikkaan, Mikromaahan. Se on lehden matkailumainoksen mukaan vastakohtien maa, "Kääpiöitä ja jättiläisnorsuja".

Perillä he kohtaavat viidakossa pygmiheimon, joilla on päässään kuhmuja (tarinan alkukielinen nimi tarkoittaa suoraan käännettynä kuhmuisia pygmejä). Heidän kylänsä on joutunut vuosittain toistuvan vitsauksen kohteeksi. Kurjet ovat hyökänneet heidän kimppuunsa ja hakanneet heidän kallonsa kuhmuja täyteen. Pygmit ovat joutuneet pakenemaan vuoriston luoliin.

Ensimmäinen painos yllä,
kolmas alla. Ladottu teksti
vaihdettiin tekstaukseen.

Antiikin kreikkalaiset maantieteilijät kuten Aristoteles, Plinius vanhempi ja Herodotos merkitsivät ammoin muistiin tarinoita kaukana Afrikassa asuvista pygmeistä, jotka taistelivat kurkia vastaan. Aristoteles kertoi Eläinopissaan (Historia animalium) kurkien muuttavan syksyisin "Skyytian tasangoilta Egyptin eteläpuoleisille suoalueille, mistä Niili saa alkunsa. Siellä niiden sanotaan joutuvan taisteluun pygmien kanssa, eikä se ole mitään tarua, sillä todellakin on olemassa kääpiökokoisten ihmisten rotu..."¹

Kreikkalaiset historioitsijat lienevät saaneet aiheen egyptiläisistä kansantarinoista. Joka tapauksessa tarinat olivat niin kiehtovia, että kreikkalaiset ja roomalaiset taiteilijat tekivät pygmien ja kurkien taistelukuvauksia ruukkuihin ja seinämaalauksiin. Myyttinen kuvasto säilyi pitkälle keskiajalle saakka. Italian niemimaalla se tupsahti näemmä Disney-sarjakuvaan vielä 1960-luvulla.

On kyllä totta, että Afrikan keskiosissa asuu pienikokoisia ihmisheimoja, mutta minkäänlaista todellisuuspohjaa ei kurkien ja pikkuihmisten välisillä yhteenotoilla näyttäisi olevan. Tarinoita pienikokoisista afrikkalaisista lienee kulkeutunut kreikkalaiseen kulttuuripiiriin Egyptin faaraon armeijassa muinoin palvelleilta palkkasotureilta.

Vaikka kirjan mainoksessa kysytäänkin "Miksi salaperäiset kurjet ahdistelevat kääpiöheimoa?", ei siihen tarinassa anneta vastausta. Ja vaikka Mikki vaikuttaakin keksineen jonkin nokkelan keinon kurkien karkottamiseen, ei hänellä sellaista ole. He vain hyökkäävät päätä pahkaa kylään ja yrittävät ajaa kurjet pois. Erittäin huonolla menestyksellä. Sitten Hessu keksii tahtomattaan ja vahingossa hölmön keinon ja tarina loppuu yhtäkkiä kuin seinään. Se siitä. Sitä ennen sivuja on tuhlattu turhanaikaiseen kohkaamiseen ja ponnettomaan tilannekomiikkaan.

1 Aristoteles: The History of Animals (n. 350 eaa), osa 8, luku 12.
Translated by D'Arcy Wentworth Thompson

Mikki ja viidakon vaarat -kirjan tarinat:

• Mikki ja Altacrazin karkuri (Topolino e l'uomo di Altacraz, I TL 380-AP) K: Romano Scarpa, P: Romano Scarpa
• Hessu ja hypnoosihyrrä (Topolino e il vortice ipnotico, I TL 452-A) K: Romano Scarpa, P: Romano Scarpa
• Mikki ja viidakkokopla (Topolino e il ferragosto birmano, I TL 454-B) K: Gian Giacomo Dalmasso, P: Sergio Asteriti
• Hessu pelastaa kääpiöheimon (Topolino e i pigmei bitorzoluti, I TL 402-B) K: Giorgio Bordini, P: Giorgio Bordini
• Mikki ja kurpitsamaan kummitukset (Topolino e i fantasmi neri, I TL 466-B) K: Gian Giacomo Dalmasso, P: Giovan Battista Carpi
• Mikki ja Vaalean punainen kameli (Topolino e il dromedario viola, I TL 387-B) K Abramo ja Gianpaolo Barosso, P Giuseppe Perego

Ruritanialainen romanssi Juustomaassa

Aku Ankan taskukirjan kakkosnumero Aku Ankka ja Karhukopla ilmestyi kesällä 1970. Eri sarjoja yhteen sitovassa kehystarinassa Karhukopla kaappaa Akun hypnotisoidakseen hänet itämaisen kelmin Ali Hapullan¹ avustuksella. Tarkoituksena on, että transsitilaan saatu Aku paljastaisi keinon, jolla pääsee Roopen rahasäiliöön. Hypnoosissa Aku sitten kertoo konnille tarinoita menneistä seikkailuistaan.

Pamauksen blogi lähilukee Taskareiden 50-vuotisjuhlan ja kesän kunniaksi kymmenen ensimmäistä Taskaria! Jokaisesta kirjasta poimitaan mielenkiintoisin tarina luupin alle.

Aku Ankka ja Karhukopla
Sanoma Osakeyhtiö, Helsinki 1970
Printed in Italy by Arnoldo Mondadori Editore, Verona
3,50 MK

Tästä kakkostaskarista nousee esille tarina, joka on jonkinlainen ruritanialainen romanssi. Aku Ankka Juustomaan rahaministerinä sijoittuu ”pieneen valtioon suuren mantereen keskellä”, kuten suomennos sen ilmaisee. Mikä ihmeen ruritanialainen romanssi?

Nimi Ruritania tulee Anthony Hopen vuonna 1894 ilmestyneestä seikkailuromaanista Zendan vanki. Ruritania on kirjassa esiintyvä fiktiivinen keskieurooppalainen valtio jossakin Saksin ja Böömin suunnalla. Suosittu kirja sai kaksi jatko-osaa ja lukuisia jäljittelijöitä. Antoipa nimensäkin jonkin aikaa kukoistaneelle seikkailukirjallisuuden alalajille.

Itäinen Keski-Eurooppa oli pitkään pienten kuningas-, ruhtinas-, herttua- ja kreivikuntien sekä yksittäisten niin kutsuttujen valtakunnankaupunkien tilkkutäkki. Oli Brandenburgia, Etu- ja Taka-Pommeria, Böömiä (Bohemia), Määriä, Rothenburgia, Würtzburgia, Salzburgia, Baijeria ja paljon isoja ja pieniä sotia aina pitkälle 1800-luvulle asti. Rajat liikkuivat sotien ja liittolaisuuksien myötä tuon tuostakin, uusia pikkuruisia ruhtinaskuntia syntyi ja hävisi.

Vähintään yhtä monta fiktiivistä pikkuvaltiota syntyi täplittämään lukuisten romaanien kuvitteellista Euroopan karttaa. Graustarkia, Laurania, Ixania, Ruthenia... ”Ruritanialaisissa” tarinoissa on aina mukana poliittista juonittelua, salaliittoja, miekkataisteluja, romantiikkaa. Yleensä laillisen monarkin asema on tavalla tai toisella uhattuna ja sankarin, joka on usein englantilainen tai amerikkalainen, on palautettava järjestys ja monarkki takaisin valtaistuimelleen.

Disneyn sarjakuvissa Anthony Hopen romaanin suora perillinen on vuosina 1937–38 ilmestynyt Floyd Gottfredsonin Mikki-tarina Suurverolan varjokuningas (Monarch of Medioka). Hopen kirjassa englantilainen herrasmies joutuu keskelle Ruritanian poliittisia juonitteluja ja valtataisteluja, koska muistuttaa kuningas Rudolfia. Tismalleen samalla tavalla käy Mikille. Mikki pistää Suurverolan talouden ja poliittiset olot kuntoon astuttuaan hetkeksi oikean kuninkaan tilalle.

Carlo Chendin ja Giovan Battista Carpin tarinassa vuoristoisen pikku ruhtinaskunnan (principato) Juustomaan talous on kuralla, kaukana on mennyt kukoistus ja ennen niin rikas valtio on nyt rutiköyhä. Saadakseen asiat kuntoon Juustomaan johtajat etsivät rikasta ulkomaalaista miljoonikkoa, joka saattaisi tittelinkipeänä tarttua rahaministerin toimeen. He keksivät sanomalehdestä äveriään miljoonamiehen, Roope Ankan, joka ”omistaa lukemattomia kaivoksia, öljylähteitä ja tehtaita”. Varovaisena Roope kuitenkin lähettää paikalle sukulaispoikansa Akun suorittamaan alustavia tutkimuksia.

Ruhtinaskunnan nimi alkuteoksessa on Gruviera, mikä viittaa ranskalaiseen Gruyére-juustoon. Maan nimessä on myös viittaus italialaiseen versioon samasta juustosta, jota kutsutaan nimellä Groviera. Mikrovaltion hallitsija on muhkeilla preussilaisilla viiksillä itsensä koristanut ruhtinas Juuso II (Stanislao XXV).

Disney-sarjakuvissa on menty myöhemminkin tuon tuosta ”ruritanialaisiin” pikku valtioihin. Niissä on kuninkaalla aina vanha linna, vartiokaartilla miekat ja vanhanaikaiset torvikiväärit, ja elämä on yhä muutenkin kuin 1800-luvulla.

Gottfredsonin Monarch of the Medioka sai innoituksensa ennemmin Prisoner of Zendan leffaversiosta (1937), kuin Hopen alkuperäisestä kirjasta. Kirjalliset vaikutteet siirtyivät elokuvien kautta sarjakuviin, joissa ne ovat eläneet kaikkein pisimpään.² Vielä 1980-luvulla Mikki ja Hessu matkasivat Lichtenburgiin tarinassa Prinssi Rudolfin kruunu. Sinne heidät on kutsuttu suojelemaan kallisarvoista kruunajaiskruunua. Sen katoaminen tietäisi vallankumousta ja ilkeän arkkiherttua Wolfgangin valtaannousua. Perusasetelma on tuttu Hergén Ottokarin valtikasta (1938).

Juustomaan kehnon talouden syyksi paljastuu sen yksipuolinen tuotantorakenne. Se oli valmistanut tahkojuustoa vientiin. Juustoja vietiin melkein yksinomaan Ankkalinnaan. Vientitulot romahtivat, kun Ankkalinnassa (lue: Yhdysvalloissa) ryhdyttiin valmistamaan halpaa synteettistä juustoa. Ankkalinnalainen juusto valtasi maailmanmarkkinat ja pian Juustomaan juustontuotanto tyrehtyi kokonaan, koska maassa ei ollut enää varaa karjanrehuun.

Rahaministerinä Roope solmii Ankkalinnan ja Juustomaan välille rahakkaan karjanrehun myyntisopimuksen. Amerikkalainen miljonääri tekee ulkomaisen valtion kanssa miljoonakaupat toimiessaan samanaikaisesti tämän valtionvarainministerinä. Ei hassumpaa.

Euroopassa ei ole enää montakaan pientä itsenäistä ruhtinaskuntaa, eivätkä ne taatusti ole Juustomaan kaltaisia rutiköyhiä ja takapajuisia maatalousvaltaisia alueita. Monaco, San Marino, Liechtenstein, Andorra ja Luxembourg tunnetaan veroparatiiseina ja rikkaista veropakolaisistaan. Roope Ankalle sopivia paikkoja pistää vaikka pystyyn pankki tai holding-yhtiö.

Aku Ankka ja Karhukopla –kirjan tarinat:

• Aku Ankka ja Gopos-Gopos-heimon jalokivet (Paperino e i verdi sassi dei Bussi-Bassi, I TL  391-A. K: Abramo ja Giampaolo Barosso, P: Luciano Gatto)
• Aku Ankka Juustomaan rahaministerinä (Paperino e il principato di Gruviera, I TL 456-A. K: Carlo Chendi, P: Giovan Battista Carpi
• Aku Ankka ja Venetsian aarre (Paperino gli anelli dei dogi, I TL 406-A. K: Carlo Chendi, P: Romano Scarpa)
• Aku Ankka jalkapallosankarina (Paperino e la vittoria a sproposito, I TL 389-A. K: Roberto Catalano, P: Luciano Capitanio)
• Aku Ankka on liian nokkela (Paperino intelligentone a ondate, I TL 408-A. K: Romano Scarpa, P: Romano Scarpa)
• Aku Ankka ja sääkone (Paperino e le onde climatiche, I TL 405-A. K: Michele Gazzari, P: Luciano Capitanio)
• Aku Ankka ja ilmapolkuri (Paperino e il ciclaliante sperimentale, I TL 371. K: Abramo ja Giampaolo Barosso, P: Giulio Chierchini)

1) Floyd Gottfredsonin vuonna 1942 luoma hahmo The Gleam, suomeksi myös nimillä Julius Hiiristö, Julius Hiironen, Välkky ja Välähdys. Uskotteli olevansa Minnin setä Julius Hiironen (Dudley Mousegomery).

2) Verratkaapa Hitchcockin Nainen katoaa -leffan (1938) kuvitteellista Mandrika-valtiota ja sen kieltä Hergén viritelmiin Syldaviasta ja Borduriasta Ottokarin valtikka-alpparissa (1938).

Ruritanialainen romanssi Wikipediassa.

Varjojen armeija

Kuuraketit räjähtelevät karamellisateeksi, lainsuojaton tekee Mikistä keisarin, jäävuoreksi naamioitu sukellusvene nielaisee Hessun uumeniinsa, onko Mustalla Pekalla sormensa pelissä? 256 sivua huimia seikkailuja. Tule mukaan!

Näin mainostettiin ensimmäistä Aku Ankan taskukirjaa keväällä 1970. Pamauksen blogi lähilukee Taskareiden 50-vuotisjuhlan ja kesän kunniaksi kymmenen ensimmäistä Taskaria! Jokaisesta kirjasta poimitaan mielenkiintoisin tarina luupin alle.

Mikki kiipelissä
Sanoma Osakeyhtiö, Helsinki 1970
Printed in Italy by Arnoldo Mondadori Editore, Verona
3,50 MK


Ensimmäisessä Taskarissa on kaksi tarinaa yli muiden. Kirjan aloittava Varjojen kapina vuodelta 1960 on niistä toinen.¹ Varjojen kapina on jäänyt mieleen tavallista hurjempana tarinana, tummasävyisenä ja jopa pelottavanakin.

Eikä ihme. Koko teoksen yleissävyssä on jotain hivenen häiritsevää. Se johdattaa lukijansa hankalien filosofisten käsitteiden ja ajatusten pariin. Tarinassa omistajistaan irtautuvat varjot aloittavat kapinan ihmiskuntaa vastaan ja mellastavat ympäriinsä kuin irtipäässeet pikkupirut. Varjot ovat kuin osa ihmisen sielua, joka katoaa alkuperäisestä yhteydestään lähtiessään karkuun. Tarina häilyy tunteiden ja järjen, elämän ja kuoleman kysymysten välillä.

Sarjakuvassa nähdään, miten varjot ovat tavallisesti vapaita vain öisin, silloin kun on pimeää. Ne edustavat siis ihmismielen yöpuolta – tiedostamatonta, alitajuista osaa, joka normaalisti on vapaa vain ihmisen ollessa unten mailla. Tämän varjopuolen irtautuminen ihmisen minuudesta on tarinan ydinainesta, vaikka aiheen käsittely onkin päältäpäin kepeää ja farssimaista.

En tiedä, miten laajasti käsikirjoittaja Ennio Missaglia on perehtynyt jungilaiseen analyyttisen psykologian varjominän käsitteeseen tai syvyyspsykologian ajatuksiin siitä, miten osa ihmisen psyykestä jää tiedostamattomana oman tahdon tavoittamattomiin. ”Varjo” (Schatten) on yksi jungilaisista arkkityypeistä. Tämä arkkityyppi on osa automaattisten vaistojen ohjaamaa tiedostamatonta tajunnansisältöä, jolla Jungin mukaan on oma psyykkinen energiansa. Varjo on osa henkilön alkuperäistä persoonaa, jonka tietoinen mieli on epätoivottuna työntänyt syrjään. Se onkin usein jotain eläimellistä ja pahaa, jonka kontrolloimista pidetään toivottuna.

Missaglian tarinassa varjot ovat kyllästyneet olemaan laiminlyötyjä, ne ovat saaneet tarpeekseen osakseen tulleesta välinpitämättömyydestä. ”Ihmiset viis veisaavat varjoistaan”, ajattelee yksi varjoista. Psykologien mukaan ihmisten pitäisi eheytyäkseen tutustua omaan varjominäänsä, eikä suinkaan jättää sitä huomioimatta. Ehkä tarinassa nähdyn varjojen kapinan voi nähdä symbolisena kuvana koko ihmiskunnan kollektiivisessa alitajunnassa piilevästä pahasta, joka pääsee valloilleen kun sitä ei kohdata oikein? Mitä vähemmän olemme tietoisia
varjostamme, sitä enemmän saamme aikaan pahuutta ja tuhoa.

Varjot irtautuvat omistajistaan professori Kari Katyyrin (alk. dr. Einmug) varjon keksimän juoman avulla auringonpimennyksen aikana ja yrittävät ottaa ylivallan ihmisistä. ”Ihminen ei ole enää varjonsa herra”.

Varjojen irtautuminen omistajistaan juuri pimennykseen aikaan on teemaan sopiva konsti. Auringonpimennyksiin suhtauduttiin entisaikoina pelolla, ja niitä pidettiin huonona enteenä, merkkinä jumalten vihasta, jolloin pahat voimat ovat voineet päästä vapaiksi. Paholainen tunnetusti vaanii varjoissa ja pimeydessä.

Tarinassa esiintyvä professori Kari Katyyri on alun perin Floyd Gottfredsonin luoma tiedemieshahmo. Tämä alkuperäinen dr. Einmug oli saksalaisittain murtava fysiikan tohtori, Albert Einsteinin mukaan hahmoteltu atomivoiman kehittelijä. Tässä hahmo voidaan nähdä jonkinlaisena psykoanalyysin edustajana, joka yrittää valmistaa vasta-ainetta irrallaan mellastaville varjoille. Parrakkaan pikkumiehen habituksessa onkin jotain joka tuo mieleen niin Jungin kuin Freudinkin.

Autonomisiksi objekteiksi emanoituneet varjot tuovat mieleen myös tiibetiläiseen mystiikkaan liittyvät ”tulpat”. Ne ovat ihmismielen tajuisesti luomia tai siitä alitajuisesti "emanoituneita" fyysisiä entiteettejä, melkein alkuperäisen ihmisen kaltaisia ja reaalimaailmalle näkyviä olentoja. Ne eivät ole oikein henkeä eivätkä materiaakaan. Merkillepantavaa on, että Jung oli tutustunut myös tiibetiläiseen mystiikkaan.

Tarinan unenomaisuus on varmasti harkittua ja se korostuu kohtauksessa, jossa päähenkilöt puolustautuvat varjojen armeijaa vastaan keskiaikaisen ritarilinnan suojissa. Sellainen nyt vain sattuu olemaan Ankkalinnan lähistöllä ja sen omistaa tietenkin tohtori Katyyri. Tohtori on arkkityyppinen ”viisas vanhus” (senex), joka auttaa ritari-sankareita, Mikkiä ja Hessua pistämään asiat takaisin järjestykseen.

Kari Katyyrin linnassa on raketti, jolla he pääsevät varjojen hyökkäystä pakoon. Tohtorin keksimä antivarjoaine saadaan jaettua kaikille ankkalinnalaisille ja keinotekoisen auringonpimennyksen avulla tehdään käänteinen manööveri, jolla varjojen palautus takaisin saadaan aikaiseksi.

Ratkaisukin on mahdottomuudessaan siis hyvin unenomainen, auringonpimennys saadaan aikaiseksi kuljettamalla meteoroidi² oikealle kohdalleen Auringon eteen. Ensimmäinen pimennys oli siis hulluuden (lunae) aiheuttama, toinen saatiin aikaan rationaalisen järjen ja teknologian avulla, jolloin luonnollinen järjestys saatiin palautettua.

Käsikirjoittaja Ennio Missaglian (1930–1993) muista ei-Disney-töistä on suomennettu ainoastaan Bonellin tuottamaa väkivaltaisena pidettyä Judas-länkkäriä muutaman pokkarin verran.

Mikki kiipelissä -kirjan tarinat:

• Mikki Hiiri ja varjojen kapina (Topolino e la rivolta delle ombre, I TL 259-AP), K: Ennio Missaglia, P: Giovan Battista Carpi, 1960.
• Hessu ja kuualusten arvoitus (Pippo e i missili antimaliardi, I TL 262), K: Carlo Chendi ja Luciano Bottaro, P: Luciano Bottaro, 1960.
• Mikki Hiiri ja salaperäinen jäävuori (Topolino e l'iceberg fantasma, I TL 281-BP), K: Ennio Missaglia, P: Giovan Battista Carpi, 1961.
• Mikki Hiiri keisarina (Topolino Imperatore della Calidornia, I TL 274-AP), K: Romano Scarpa, P: Romano Scarpa, 1961. 

¹ Se toinen alussa mainitsematta jäänyt tarina on tietenkin tämä Scarpan ylivertainen sarjakuva Mikki Hiiri keisarina.

² Tarinassa – ainakin suomennoksessa – puhutaan virheellisesti ”meteorista”. Avaruudessa vapaasti kulkeva meteoroidi muuttuu meteoriksi vasta kun se palaa maan ilmakehässä, jolloin se aiheuttaa kirkkaan valoilmiön. Maahan asti pääsevää murikkaa kutsutaan meteoriitiksi.

Suuri harvinaisuus!

Kirjoitan parhaillani Disney-sarjakuvien historiaa. Sanoma Osakeyhtiön Päivälehden arkistoja kolutessani löysin tietoja yllättävän vanhasta projektista, joka jostain syystä kuitenkin peruuntui.

Sanoma suunnitteli aloittavansa taskareitten julkaisua suoraan Italiasta hankitulla materiaalilla jo 1959! Löysin arkistosta vanhasta mapista Mondadorin kanssa tehdyn julkaisusopimuksen ja jotain kirjeenvaihtoa kustantajien välillä. 

Ensimmäinen numero oli jo valmis ja käännetty, se on sama kuin Italian eka I Classici. Sanomapainossa ehdittiin tekemään koepainatuksina useita kappaleita, mutta jostain syystä julkaisuprojekti päätettiin laittaa jäihin, eikä näin päästy aloittamaan. Suomi olisi ollut näin ensimmäinen maa Italian ulkopuolella, jossa näitä olisi julkaistu!

En osaa italiaa kunnolla, joten uskallan vain päätellä, että julkaisu peruuntui sen vuoksi, että Mondadori olisi halunnut hoitaa painatuksen itse ja Sanoman kirjapainon johtaja Risto Kavanne olisi puolestaan halunnut vetää kotiin päin ja painattaa ne Sanoma Osakeyhtiön omassa Sanomapainossa.

Kuvasin kaikki asiaan liittyvät dokumentit talteen, ne voi ladata tästä osoitteesta. Toivon että joku italiaa osaava voisi käydä ne läpi ja katsoa, oliko päättelyni oikea.

PÄIVITYS 2.4. Tämä oli sitten aprillipilaa. April Fool. 

Uusi esseekokoelma avaa Ankkalinnan kaupunginportit

Kuinka sijoitat Ankkalinnan maailmankartalle? Tähän maantieteelliseen dilemmaan on Ankka-sarjakuvista löydettävissä yksiselitteiset koordinaatit. Geografisten tutkimusten jälkeen onkin hyvä käydä kiinni Ankkalinnan yhteiskunnalliseen rakenteeseen, kirjassa seurataan kaupunginvaltuustojen työtä ja kunnan varojen budjetointia sekä poliittista elämää vaaleineen. Teos paljastaa Ankkalinnan seteliselkärankaisten rötösherrojen likaisen vilunkipelin appoavoimeksi. Siitä käy luontevasti siirtyminen tarkastelemaan luokkataistelujen historiaa Ankkalinnassa. Miten käy kun Ankkalinnan proletariaatti alkaa napista ja lakkoilu yltyy kapinaksi? Porvari nukkuu jälleen kerran huonosti, kun Aku ryhtyy työläiskapinan johtajaksi! Mutta päätyykö omistava luokka kuitenkin taas niskan päälle?

Kirjassa otetaan tarkastelun alle myös Ankkalinnan lisääntymisbiologian ja perhe-elämän kummallisuuksia. Syntyvätkö Ankkalinnan ihmisankat munista? Miksi missään ei näy ankkoja hautomassa muniaan? Hoidetaanko asia kunnallisissa hautomalaitoksissa? Johtuvatko Ankkojen persoonallisuushäiriöt ja neuroosit kieroutuneesta ja rikkonaisesta perhe-elämästä, jota he kaikki ovat syystä tai toisesta joutuneet elämään?

Teoksessa tuumaillaan myös antropomorfisuuden tuottamaa ongelmaa Disneyn sarjakuvissa. Miksi toisilla eläimillä on inhimillinen mieli ja toisilla ei? Onko Aku inhimilllisempi kuin Mummo Ankan maatilan kanat ja hanhet? Isoa Pahaa Sutta voi pitää kannibaalina, kun hän metsästää porsaita joilla on inhimillinen mieli. Välillä verenhimoinen Sepe jahtaa jopa Akua. Sitten puhuvat ankat kuitenkin hämmästelevät Pelle Pelottoman ajatuslaatikoitten avulla puhumaan oppinutta sutta. Kuinka tämä alkuaan mieletön ja sieluton susi eroaa Sepestä? Toiko teknologinen laite sielun mielettömään eläin-ruumiiseen? Voi pyhä kartesiolaisuus sentään!

Kirjassa on myös laajahko katsaus afrikkalaisen kolonialismin pitkään varjoon Ankkalinnan yllä. Ankka-ihmislihapata porisee viidakossa, kun käydään läpi enemmän tai vähemmän rasistista kuvastoa ja niiden kulttuurisia juuria Disney-sarjoissa 1930-luvulta nykypäivään. Afrikan mustat kannibaalit, nuo melkein inhimilliset toiseuden edustajat elävät alkukantaisen eläimellisyyden ja sivilisaation välissä epä-eläiminä ja epä-ihmisinä. Miksi on eri asia joutua tällaisen nappinenäisen afrikkalaisen koirankuonolaisen pataan, kuin ihmistyneen suden nuotiolle paistumaan?

Lopuksi käydään vielä läpi Ankkalinnan pyhimpiä arvoja ja henkistä elämää. Pyhyyttä edustaa raha, pyhiinvaellusta aarteenetsintämatka ja uskontoa teknomaaginen tykhismi, kaoottiseen sattumaan perustuva maagisia tekoja vaativa Onnettaren palvonta.

Ehkä löydämmekin oman kuvamme ankkalinnalaisesta peilistä? Uskallatko kurkistaa?

Eikä siinä ollut suinkaan kaikki! Katso vielä video alta:

Tilaa kirja Turun Sarjakuvakaupan nettikaupasta!

Vicarin originaalit näytillä

Chileläisen ankkapiirtäjän Vicarin, eli Victor José Arriagada Riosin (1935–2012) näyttely avautui Annantalolla Helsingissä 3.10.2019. Se on kiertänyt Eurooppaa ja saapui nyt Saksasta Suomeen.

Annantalon toiseen kerrokseen pystytetty näyttely ei ole suurensuuri, mutta sitäkin kiinnostavampi. Esillä on Aku Ankka -sivujen luonnoksia ja valmiita originaaleja. Kaikki 1970-80- ja 90-luvuilla Ankkaa lukeneet tunnistavat Vicarin lennokkaan piirrostyylin, jota ankkamestari Barkskin ehti kehumaan.

Vicarin Ankka-taiteesta näyttäisi olevan esillä lähinnä 1990-luvun lopun ja 2000-luvun alun töitä. Vanhimmat originaaleista ovat kadonneet Disneyn ja Egmontin myllyihin.

Sarjakuvasivun luonnosversio.

Näytteillä on myös Vicarin ei-Disney-töitä, muun muassa El Mercurio -lehteen tehtyjä pilapiirroksia ja sarjakuvia. Niitä ei ole suomeksi julkaistu. Ainoastaan El Pingüinossa 1960-luvulla seikkaillut humoristinen villin lännen antisankari Mitigueso ilmestyi meillä Lännen-Lassiksi käännettynä Yhteisvoimin-lehdessä 1960-luvulla ja Sarjakuvalehdessä 1970-luvun alussa. Tosin mykässä sarjakuvassa ei ollut paljon käännettävää.

Vicar oli paitsi tuottelias, myös monipuolinen taiteilija, joka ehti tehdä melkein kaikkea populaarin kuvituksen alaan kuuluvaa. Koskapa näyttely on lasten kulttuurikeskuksessa, ei esillä ole uskaliaampia Playboyhin tai ranskalaiseen Lui-lehteen tehtyjä kuvia. Rasmus

Ankkalinnan Pamaukselle tehty
kuva oli myös esillä.

Nalleakin hän piirsi, mutta syystä tai toisesta niitä ei ollut Annantalon näyttelyssä.

Avajaisissa paikalla oli Vicarin poika Víctor Arriagada Schulz, joka osoittautui aivan yhtä ystävälliseksi ja mukavaksi kuin isänsäkin. Vicar junior esitteli isänsä töitä silminnähden innostuneena.

Vicarin studio. Kuvassa myös Lempi 
International -palkinto, jonka Vicar 

sai Kemin sarjakuvapäiviltä 2001.

Kannattaa huomata, että Annantalon näyttely on sijoitettu kakkoskerroksen käytävän molempiin päihin, kahteen pieneen huoneeseen. Toisessa pyörii videokooste, jossa on myös näyte vuonna 1964 valmistuneesta animaatioelokuvasta El mago de los Sueños, jonka tekemiseen Vicar osallistui Espanjassa asuessaan.

Näyttely kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa, se kun on kaiken lisäksi vielä täysin ilmainen!

Näyttelyn on tuottanut Ninho Kulttuurikeskus ry ja Chilen Suurlähetystö. Näyttelyn toteuttamisen on mahdollistanut Chilen Ulkoministeriö ja Annantalo.

Vicar, eräs elämä lyijykynällä
3.10.2019  – to 31.10.2019
Annantalo, Annankatu 30, Helsinki

Barksia stadinnettuna

Carl Barks: Slangisota
ISBN: 9789513247102 
Sanoma Media Finland 2019
136 sivua, nelivärinen, kovakantinen

Sitä ajatteli murresarjakuva-buumin menneen ohi jo vuosia sitten. Ainakaan niitä murre-albumeita ei ole juuri kaupoissa näkynyt. Aku Ankan sivuilla toki on ollut ilmeisesti noin kerran kuussa sivun verran murresarjakuvaa, Suuri murrematka -otsakkeella.

Mutta nyt joku aika sitten plätkähti kauppoihin isolla rummutuksella slangi-Ankkaa kovakantisena kirjana. En ole ollut näistä murrejutuista koskaan sen suuremmin innostunut. Onhan näillä pitempääkin perinnettä Hj. Nortamon Raumlaissista jaarituksista ja Väänäsen Kallen Sananrieskoista lähtien, ja mitä niitä on.

Slangi ei nyt kai sinällään ihan oikeaa murretta ole, koska se on ottanut ainakin sisämaan puheenpartta enemmän vaikutteita muista kielistä. Venäjästä ja ruotsista ensinnä ja myöhemmin on mukaan tullut englantia, somalikieliä ja jopa somesta napattuja lyhenteitä.

Tämän kirja suurin oivallus on ollut pyytää slanginnoksia eri ikäisiltä stadilaisilta. Skaalaa löytyy yli kuusikymppisestä Tuomari Hande Nurmiosta alle parikymppiseen tubettajaan Pinkku Pinskuun. Näin on saatu näkyville reilun viiden vuosikymmenen aikana kielessä tapahtunut muutos.

Kirjan vahvuus ja kiinnostavuus on juuri tässä. Nämä Barksin klassikot kun on nähty jo vaikka kuinka monta kertaa, niin eri murteilla kuin ilmankin. Ei tätä barksisti varmaan ostakaan, mutta slangi-fanit varmasti ihan mielellään.

Kirjan kansi on kylläkin todella hieno (Kari Korhonen)! Sanoma tekisi hyvin jos hoksaisi myydä kuvaa postikortteina assan, eikun steissin kioskeissa matkaajille. Niin, ja toivottavasti Sanoma on hiffanut viskata kirjan Tsilariin tsekattavaksi (eheh).

Kirjassa on suomen kielen dosentin Lari Kotilaisen lyhyt johdatus slangin historiaan ja kehitykseen.

Stadintajat ovat: Pinkku Pinsku, Cledos, Veera Salmi, Asa, Kati Kovács, Sami Garam, Anja Snellman ja Tuomari Nurmio