sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Jättiläissirkkoja, piraatteja ja kummituksia

Mikki kummitusjahdissa (AATK 55) on yksi erikoisimpia ja oudoimpia Aku Ankan taskukirjoja, mitä koskaan on julkaistu. Siinä on melko sekalainen kokoelma vanhoja Mikki-sarjakuvia.

Jo esinäytös ja tarinat yhteen kutova kehyskertomus on muiden taskareiden välinäytöksistä poikkeava ja melkeinpä surrealistinen. Siinä kirjeitä jouluisessa Ankkalinnassa jakava Hessu joutuu Lumikin noidan hypnotisoimaksi, koska haluaisi joulun ajaksi itselleen joulukuusen. Seitsemän kääpiötä ja Eka Vekara päättävät pian sen jälkeen näyttää noidalle elokuvia, jotta tämä pääsisi oikeaan joulutunnelmaan. Nämä leffat ovat sitten tämän taskarin varsinaisia tarinoita, eivätkä liity jouluun millään tavalla.

Ensimmäinen on mukavan pitkä, Romano Scarpan varhaistyö Mustan aaveen arvoitus vuodelta 1955. Scarpa ei ole siinä vielä aivan parhaimmillaan, ja vaikka tämäkin tarina on melko erikoinen, on se silti opuksen selväjärkisimpiä juttuja.

Kakkostarinana on vanhasta brittiläisestä Mikki-sarjasta ilmeisesti Italiassa tehty versio. Reluctant Pirate -tarina ilmestyi Mickey Mouse Weeklyssä jatkotarinana vuonna 1952. Varmaankin joku italialaispiirtäjä on vapisevilla käsillään jäljentänyt alun perin korein värein maalatun tarinan ääriviivapiirroksiksi. Aikamoista häröilyä on tämä tuntemattomaksi jääneen kirjoittajan vapaasti juokseva tarina. Eka Vekaran taikavoimien (tai oudon tieteen) avulla Mikki ja Eka siirtyvät menneisyyteen voidakseen elää Mikin piraatti-esi-isän seikkailuissa.


Kirjan taidoikkain sarjakuva, ainakin piirroksellisesti, on Bill Walshin ja Floyd Gottfredsonin vanha sanomalehtisarjan jakso Kurja kummitus (The Ghost of the Black Brian, 1951). Bill Walshin vilkas mielikuvitus takaa tässäkin tapauksessa varsin erikoisen ja monipolvisen tarinan. Mikki ja Hessu löytävät vanhan kartanon kellarista umpeenmuuratun seinän takaa vanhan merirosvon kummituksen. Kummitus ei osaa sopeutua nykyaikaan, vaan aiheuttaa ongelmia ja hämminkiä. Keltaisilta sivuilta löytyvä Kummitusten keräilypaikkakaan ei sitä huoli. Kiero okkultinen professori Plop kaappaa aaveen käyttääkseen tätä rikollisiin tarkoituksiinsa.

Kirjan taatusti erikoisin tarina on Guido Martinan kirjoittama ja Angelo Bioletton piirtämä Jättiläissirkat (Topolino e i grilli atomici, 1950). Se etenee tajunnanvirtamaisesti tilanteesta toiseen, kuin ilman tarkempaa ennakkosuunnittelua. Mikki ja Hessu puhaltelevat markkinoilla saippuakuplia, mutta Hessu möhlää kerran jos toisenkin, tulipalokin syttyy. Kaksikko pakenee poliisia, jotka juopuvat nestemäisestä naurukaasusta!? Mitä helv? Sitten he menevät selvänäkijälle, joka hypnotisoi Akun pyrstönsä avulla lentäväksi helikopteriksi. Sen jälkeen tämä partapontso hypnotisoi Hessun varkaaksi ja sillä aikaa Musta Pekka soittaa poliisille (!) valittaen juopuneista konstaapeleista(!).

Sitten juostaan karkuun sirkusleijonaa, jolla on hammaskipuja. Hessu ajautuu rosvokoplan pakeille, koska luulee hypnoosin alaisena olevansa ensin apina (kiiveten pilvenpiirtäjän seinää rosvojen päämajaan) ja sitten huippurikollinen Joel Juusti. Sitten koplalaiset lähtevät Hessun kanssa varastamaan seitsemältä kääpiöltä suurennusainetta! (Alkukielisessä versiossa kääpiöt tekevät atomitutkimusta!).
Nestemäistä naurukaasua! Räjähdysvaara!?

Mikki on sillä välin joutunut Hessusta eksyksiin, mutta päätyy kääpiöiden tykö pudottuaan Jeepillä vuoren jyrkänteeltä. Välillä Hessu joutuu kamppailemaan kääpiöiden suurentamien jättibasillien kanssa (ne katoavat tarinasta ilman selitystä) ja sitten Hessu kutistuu niin pieneksi, että hän mahtuu koeputkeen. Suurennuttuaan takaisin, hän palautuu ennalleen ja hypnoosi haihtuu. Jossain välissä rosvokopla otetaan kiinni ja pannaan hautomaan kärpäsen munia!

Sitten Hessun pikku sirkat suurennetaan vahingossa pilvenpiirtäjän kokoisiksi ja jotta ne saataisiin taas kuriin, on Hessu suurennettava vielä isommaksi megajättiläiseksi. Ankkalinna kokee hirveää tuhoa, kun sirkat murskaavat rakennuksia. Aku ja pojat ampuvat ötököitä ilmantorjuntatykeillä turhaan, mutta Hessu pelastaa päivän ja lopussa kaikkia juhlitaan sankareina.
Tislaamo Zip, puhdasta viskiä!

Tarinan säntäilevää ADHD-tunnelmaa korostaa omituinen käännös, joka on lyhyen lakonista sähkösanomatyyliä. Alkukielisessä sarjassa kuplatekstit ovat verraten paljon pidempiä, eivätkä sellaisia kahden kolmen sanan tokaisuja mitä käännöksessä. Kirjan suomentanut Mary A. Wuorio oli kuitenkin arvostettu kääntäjä ja toimittaja.

Tekstien typistyneisyys saattaa johtua siitä, että tarina on kierrätetty Saksan Ehapa-kustantamon kautta, jolla oli tapana muokata sarjoja pikkulapsille sopivammiksi. Siinä samalla usein poistettiin "rumia" sanoja, aseita, viittauksia alkoholiin yms. Siitä johtunee tämänkin tarinan mystinen nestemäinen "naurukaasu", joka oli alunperin viskiä! Ja "suurennusaineen" ryöstö muuttuu uuteen valoon, kun tiedetään kääpiöiden tehneen atomitutkimuksia. Ks. kuvat.






perjantai 6. marraskuuta 2015

Selvitys Roope Ankan ihmelääkkeestä

Muistilokeroihini on jäänyt lapsena lukemani jännä Roope-setä-jatkis Pyramikstuuran arvoitus, joka ilmestyi Aku Ankassa vuonna 1974. Siinä Roope Ankka laittoi sukulaispoikansa Akun etsimään mielikuvituksellisen Pyramikstuura-lääkkeen ainesosia. Koko troppi vaikutti puhtaalta mielikuvituksen tuotteelta. Muinaisten egyptiläisten keksimäksi väitetyssä yleislääkkeessä oli mm. "kuivattua linnunmaitoa", "valkoisen miehen jalanjälki", "lohikäärmeen verta" ja muuta outoa.

Käy ilmi että ne ovatkin kasveja, valkoisen miehen jälki on nimi, jonka intiaanit antoivat ratamolle. Siis egyptiläiset ja intiaanit? Vaikuttaisi vähän siltä että koko tarinan perusidea ja pyramikstuura on silkkaa sepitettä.

Muistan kuinka ihmetys oli suuri, kun sama tarina ilmestyi muutaman vuoden kuluttua Aku Ankan taskukirjassa Roopen rahahuolet (nro 33). Mutta nyt olivat poissa Pyramikstuura, egyptiläiset ja aleksandrialaiset sekä intiaanitkin. Nyt Roopen henkilääkäri kertookin muinaisten egyptiläisten sijaan 1500-luvun venetsialaisista ja teriakki-nimisestä yleisrohdosta.

Mitä ihmettä? Kuinka egyptiläiset voivat noin vain vaihtua renessanssiajan italialaisiksi eri käännöksessä? Mikä teriakki? Koko tarinassa on nyt aivan toinen sävy. Lohikäärmeen veri "on eräästä palmusta (Calamus draco) saatavaa punaista hartsia". Kaikki vaikutti paljon vakuuttavammalta, latinankielisiä nimiä ja Taavi Ankan kertomia historiallisia farmakologisia yksityiskohtia myöten.

Lapsena en niihin sen kummemmin kiinnittänyt huomiota, vaikka ihmettelinkin sarjojen eri julkaisujen eroja. Tarinaversiot jäivät kummittelemaan mieleeni, ja tarkastinkin myöhemmin huvikseni tietosanakirjasta, löytyisikö sieltä joko pyramikstuura tai teriakki. Teriakki löytyi!

Abramo Barosson vuonna 1971 kirjoittama tarina Roope Ankan ihmelääke (Zio Paperone e la "triàca veneziana") perustui aivan kokonaisuudessaan historiallisille faktoille. Teriakki on kuin onkin ikivanha aikojen takaa periytyvä rohto ja sarjassa mainitut kasvit ovat kaikki olemassa. Aku Ankka-lehdessä julkaistu Pyramikstuura-versio puolestaan on kyllä täyttä pötyä.

Teriakin historia yltää vuosituhansien taakse. Teriakin edeltäjää, siirappiin uutettuja lääkeyrttejä ja oopiumia, kutsuttiin nimellä Mithradatum, Anatolian kuningaskunnan Pontuksen kuninkaan Mithradates VI:n mukaan. Mithradates eli ensimmäisellä vuosisadalla ennen ajanlaskun alkua. Hän pelkäsi jatkuvasti tulevansa myrkytetyksi ja nautti sen vuoksi päivittäin erilaisia myrkkyjä ja niiden vasta-aineita. Mithradatum oli tarkoitettu yleiseksi lähes kaikkien myrkkyjen vasta-aineeksi.

Roomalaisen keisari Neron henkilääkärit Damokrates ja Andromachus parantelivat lääkkeen reseptiä ja yhtä niistä kutsuttiin nimellä Theriaca Andromachi. Andromachus lisäsi lääkkeeseen tyrus-nimisen käärmeen lihaa josta juontuukin sen nimi theriaca tai tiriaca (lähteestä riippuen).

Teriakki pysyi lääkeluetteloissa ja farmakopeoissa läpi keskiajan aina 1800-luvun alkuun saakka. Uutteiden koostumus vaihteli paljolti, eri ainesosien määrän vaihdellessa 50-70 välillä. Joissakin oli mukana oopiumia, joissakin ei.

Keskiajalla kaikkein arvostetuinta oli venetsialainen teriakki, koska se oli eräänlaisen lääkärilautakunnan tarkastama. Pitääkseen huolta teriakin sopivuudesta lääkkeeksi, olivat aikansa etevimmät lääkärit ja tiedemiehet tutkineet kaikki sen sisältämät ainesosat. Keskiajan jälkeen teriakkiin lisättiin vielä arabialaisten alkemistien kehittämällä tislausmenetelmällä aikaansaatua alkoholia. Niistä kehittyivät edelleen erilaiset yrttikatkerot, joita munkit valmistivat luostareidensa puutarhoista keräämistään yrteistä.

Yllättäen teriakkia löytää helposti lähimarkettien luontaistuoteosastoilta. Erilaisia "munkkitippoja" ja vastaavia tarjotaan yleiskunnon kohentajiksi ja vilustumista vastaan. Niin kutsutut "ruotsin tipat" sisältävät etanolin ja lääkeyrttien, kuten sahramin, mannasaarnin, mirhamin, väinönputken ja kurhon lisäksi ainakin ainesosaluettelonsa mukaan myös "theriak veneziania".

Roope-setä otti siis osaa laajaan luontaistuotebusinekseen omalla teriakillaan. Mutta miksi Aku Ankka -lehdessä julkaistusta käännöksestä on pitänyt poistaa kaikki viitteet oikeaan historiaan keksimällä turhanaikainen ja pseudomystiseltä kalskahtava pyramikstuura? Juttu haiskahtaa jälleen tanskalaisten Egmont/Gutenberghuset -kustantamon toimittajien editoinnilta, tarina julkaistiin samanlaisena versiona kaikissa pohjoismaisissa. Mitään loogisia perusteluja on vaikea keksiä, miksi niin päätettiin tehdä. Tanskalaiset peukaloivat lähes kaikkia sarjoja 1960 ja -70 -luvulla.

Julkaistu Ankkalinnan Pamauksen numerossa 18.