maanantai 24. lokakuuta 2011

Helsingin kirjamessujen ankkaohjelmaa


Helsingin Kirjamessuilla kisaavat Suomen taitavimmat Aku Ankka -tietäjät

Syyskuun alussa käynnistyneen, suomalaisten Aku Ankka -tietoutta testaavan Ankkatietäjä-kisan viisi finalistia on nyt valittu. Finalistit mittelevät taidoistaan Helsingin kirjamessuilla lauantaina 29.10.2011Kisan voittaja saa arvonimen Ankkatietäjä 2011. Hän lukeutuu todella ankkatietäjien eliittiin, sillä kilpailu on järjestetty vain kerran aikaisemmin.

Vuoden 2011 Ankkatietäjä-kisan finalistit edustavat jokainen yhtä Suomen maantieteellistä aluetta. Aluejako on tehty virallisesti jo lakkautetun läänijaon mukaan. Etelä-Suomen lääniä edustaa 36-vuotias IT-alan projektipäällikkö Toni JoukanenLänsi-Suomen lääniä 34-vuotias ohjelmistosuunnittelija Antti SuniItä-Suomen lääniä 25-vuotias opiskelija Anne HerranenOulun lääniä 29-vuotias tutkija Jaakko Hosio ja Lapin lääniä 41-vuotias kulttuurialan monitaituri Taneli Pyysalo.

Suomalaiset lukevat Aku Ankkaa enemmän kuin mikään muu kansa maailmassa. Siksi finalistit ovat paitsi iloisia myös ällistyneitä menestyksestään tässä kansallemme niin kovin rakasta aihepiiriä koskevassa kilpailussa.  Esimerkiksi Etelä-Suomen läänin Toni Joukanen kertoo lähteneensä visailuun puhtaasti hupimielellä, käsittämättä lainkaan, että juuri hänen ankallistietämyksensä olisi näin kovatasoista. Myös Länsi-Suomen lääniä edustava Antti Suni on ilahtunut; nyt kukaan ei voi ainakaan sanoa, että 26 vuoden yhtäjaksoinen Aku Ankan lukeminen olisi ollut hukkapuuhaa.

Finalistit ovat osanneet vastata todella kinkkisiin, tavallisille tallaajille täysin mahdottomiin kysymyksiin. Harva tunnistaisi umpimähkään kaikista Aku Ankka -sarjakuvista valitun henkilön ammatiksi eläkkeelle jääneen juustonmaistajan. Näin teki kuitenkin Lapin lääniä edustava Taneli Pyysalo. Sekin on harvinainen tieto, että Karhukoplan roistojen kolikonheitossa oli panoksena apteekissa käynti – ryöväreiden selkiä näet kolotti Roopen rahasäiliön tyhjennyksen jäljiltä. Oulun lääniä edustavalta Jaakko Hosiolta vastaus tuli kuitenkin kuin apteekin hyllyltä.

Valtakunnallinen Ankkatietäjä-kilpailu on leikkimielinen visa, jossa maailman ankkahulluimman kansan todelliset tiedot ja taidot testataan perusteellisesti. Kilpailu käynnistyi syyskuun puolivälissä kolmella verkossa järjestetyllä karsintakierroksella. Kisaan oli tervetullut osallistumaan kuka tahansa enemmän tai vähemmän ankkamaailmaan perehtynyt, suomea taitava henkilö.
Ankkatietäjä-kisan ylituomarina toimii vuoden 2001 Ankkatietäjä Tero Kyhyräinen, joka on myös laatinut tämänkertaisen visailun kysymykset. Tuomaroinnissa on luonnollisesti mukana myös Aku Ankka -lehden arvovaltainen toimitustiimi.

ANKKATIETÄJÄ-FINAALI HELSINGIN KIRJAMESSUILLA

Ankkatietäjä-kisan finalistit mittelevät taidoistaan Helsingin Kirjamessuilla lauantaina 29.10. klo 11.00 Kirjakahvilassa Sanoma Magazines Finland Oy:n messuosastolla.

MUU KIRJAMESSUJEN AKU ANKKA -OHJELMA

Torstaina 27.10.
Ankkatietäjä-minivisa koululaisille
·         Louhisali kello 11.00–11.30
·         Kisan juontaa Aku Ankka -lehden vt. päätoimittaja Aki Hyyppä

Don Rosa allekirjoittaa kirjoja Sanoma Magazines Finlandin osastolla 7h22 klo 14.00 - 16.00 

Lauantai 29.10.  
Don Rosan haastattelu kirjamessuilla / yleisötilaisuus
·         Aleksis Kivi -lava kello 12.00–12.30
·         Haastattelijoina Jukka Heiskanen ja Riku Perälä     
Don Rosa allekirjoittaa kirjoja SMF:n osastolla 7h22 klo 14.00–16.00 

Aku Ankka ja Suomi – rauhanomaista rinnakkaiseloa 60 vuotta -paneelikeskustelu
·         Keskustelun moderaattorina Tuomas Enbuske. Osallistujina päätoimittaja Aki Hyypän lisäksi julkisuudesta tunnettuja Ankka-faneja; Leena Lehtolainen, Markku Paretskoi ja Pasi Heikura.
·         Aleksis Kivi-lava klo 13.00–13.30 

Tekstilähde Aku Ankka -lehden tiedote 24.10.2011

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti